Suomen Merimiesunioni logo
Näytä alasivut

Etelä-Suomen osasto

Merimies-Unionin Etelä-Suomen osastoon kuuluu jäseniä ympäri Suomea. Valtaosa on kuitenkin Etelä-Suomesta. Jäsenistö koostuu kansi-, kone- ja taloushenkilöstöstä.

Etelä-Suomen osasto (009) on toiseksi suurin Unionin jäsenjärjestöistä. Sen jäsenmäärä on noin 1 600. Eläkeläiset mukaan luettuina jäseniä on 2 400. Jäsenkunnasta miehiä on 1 400 ja naisia 1 000.

Osasto on perustettu vuonna 1986.  Viime vuonna osasto vietti 30-vuotisjuhlia.  

Tilannekatsauksia ja virkistystä

Ammattiosastojen sääntömääräisiä kokouksia ovat kevät- ja syyskokoukset, joihin osaston kaikkien jäsenten on mahdollisuus osallistua.

Kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja jokaisella jäsenellä on mahdollisuus nostaa esiin haluamiaan aiheita oman työpaikan asioista varustamon yleiseen tilanteeseen. Ammattiosaston kokouksissa ideoidaan myös yhteistä toimintaa. Kokouksissa on mahdollisuus kuulla ajankohtaisia tilannekatsauksia niin työpaikoilta kuin Merimies-Unionista.

Tarvittaessa järjestetään myös kokouksia työehtosopimusasioista, valintakokouksia Merimies-Unionin edustajakokoukseen ja muista ajankohtaisista esille tulevista asioista.

Osastolla on aktiivista virkistystoimintaa liikunnasta musiikkitapahtumiin ja majakkaretkiin.

Lomatukihakemus Etelä-Suomen osasto

Hallitus  2017-2018
puheenjohtaja Timo Purho
varapuheenjohtaja/talousv. Satu Valapuro
sihteeri Mikko Ervast
jäsenet Liliana Kinnunen
  Kai Korhonen
  Anne Passinen
  Jari Sillman
  Heikki Suomalainen
  Kimmo Riivari
varajäsenet Pekka Ahmakari
   
  Martti Kuusela
 

Timo Nerman

Hannu Kumpulainen

kulttuurisihteeri Mari Ikonen

Yhteystiedot

Etelä-Suomen osaston toimisto (ei päivystystä)
Linnankatu 13 (Katajanokka)
00160 Helsinki
smu009(at)sci.fi

Osaston omat verkkosivut http://etelasuomi.smu.fi/

Puheenjohtaja Timo Purho
puh. 040 0713454
timo.purho(at)smu.fi

Sihteeri Mikko Ervast
puh. 0468767470
mikko.ervast (at)arctia.fi