Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

Sisä-Suomen osasto


Osaston omat verkkosivut: sisasuomi.smu.fi

Merimies-Unionin Sisä-Suomen osaston kotipaikka on Savonlinna.  Osastoon kuuluu jäseniä myös muun muassa Tampereen, Jyväskylän, Nurmeksen, Joensuun, Kuopion ja Lappeenrannan seuduilta.

Osastossa (001) on jäseniä monista merellisistä ammattiryhmistä. Yhteensä heitä on yli 500. Jäseniä työskentelee sekä sisävesillä että merellä ja eri alustyypeillä hinaajista rahti- ja matkustajalaivoihin ja sisävesilaivoihin.

Sisä-Suomen osasto on Merimies-Unionin vanhin ammattiosasto. Osaston perustava kokous pidettiin 28.5.1983.

Aktiivista toimintaa

Osasto toimii aktiivisesti. Ammattiosaston kokouksia järjestetään vähintään kaksi kertaa vuodessa, mutta yleensä useammin. Kokouksissa käsitellään muun muassa työehtosopimusasioita ja pohditaan muita ajankohtaisia kysymyksiä. Osaston kokouksissa käy puhumassa Merimies-Unionin toimitsijoita ja muita asiantuntijoita.

Osasto tukee kursseille osallistumista ja muistaa tasavuosia täyttäviä jäseniään.

Sisä-Suomen osasto järjestää jäsenilleen lisäksi monipuolista virkistystoimintaa. Retket, kuten kylpylämatkat sekä vuosittain pidettävät pilkkikilpailut ja pikkujoulut ovat jäsenten suosikkeja. Osastoon kuuluu paljon perheellisiä; osaston kokouksiin ja virkistyspäiville voikin tulla yhdessä lasten kanssa.

Hallitus 2023-2024
puheenjohtaja Kalle Vasara
varapuheenjohtaja Taisto Saukkonen
sihteeri/rahastonhoitaja Eino Leppänen
varsinaiset jäsenet Juha Behm
  Kristian Letonmäki
  Mikko Munck
varajäsenet Jukka Mikkonen
  Erika Jokela
   
Yhteydet

Puheenjohtaja Kalle Vasara
puh. +358 405 139 765
kalle.vasara@gmail.com

Sihteeri/rahastonhoitaja Eino Leppänen
puh.+358 405 10 8676
einoleppanen(at)gmail.com

Postiosoite
PL 39
57201 SAVONLINNA

Pankkiyhteys
FI15 5651 1340 0394 51