Yhteistyökumppanit
Kotimaiset yhteistyökumppanit

Merityönvälitys
Merityönvälitys palvelee merialan työnantajia miehistön rekrytoinnissa ja välittää työnhakijoille merialan työpaikkoja.

Merimiespalvelutoimisto MEPA
Vuonna 1973 perustetun Merimiespalvelutoimiston (MEPA) tehtävänä on huolehtia siitä, että myös merenkulkijat voisivat mahdollisimman tasavertaisina käyttää hyväkseen yhteiskunnallisia palveluja.

Merimieseläkekassa (MEK)
Merimieseläkekassa (MEK) on työeläkevakuuttaja, joka huolehtii merenkulkijoiden lakisääteisestä työeläketurvasta. Merimieseläkekassa myöntää ja maksaa merenkulkijoille ansiotyöhön perustuvia MEL-eläkkeitä. Eläkekassan toiminnasta säädetään merimieseläkelaissa.
Kansainväliset yhteistyökumppanit

Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF
ITF edustaa lähes viittä miljoonaa kuljetusalan työntekijää.
ITF ajaa työntekijöiden etua kansainvälisillä foorumeilla, kampanjoi työntekijöiden oikeuksien ja järjestäytymisen puolesta sekä organisoi solidaarisuustoimia. Sen päätoimipaikka on Lontoossa.

Euroopan kuljetustyön-
tekijöiden liitto ETF
ETF edustaa 2,5 miljoonaa eurooppalaista työntekijää. ETF:n toimipaikka on Bryssel. ETF osallistuu eurooppalaisen sosiaalisen vuoropuhelun kehittämiseen eli työntekijä- ja työnantajajärjestöjen keskinäisten neuvottelujen edistämiseen.

Pohjoismainen kuljetustyöntekijöiden liitto
NTF edustaa noin
400 000 kuljetusalan työntekijää Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta.
NTF:n sihteeristö toimii Tukholmassa.