Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

25.3.2022

Eduskunnan meriryhmän puheenjohtaja Salonen: Merenkulun ammattilaisia pitää saada lisää huoltovarmuuden takaamiseksi


Eduskunnan meriryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) sanoo, että Suomen huoltovarmuuden kannalta on erittäin tärkeää turvata merikuljetukset. Hän muistuttaa, että sekä laivoja että miehistöä on oltava riitävästi, hän tuo esiin Ylessä 25.3.2022.

Suomen ulkomaankaupasta suurin osa kulkee meriteitse. Salonen pitää huolestuttavana, että suomalaisen kauppalaivaston koko ei ole riittävä. Myös alan henkilökuntaa tarvittaisiin lisää.

– Kysymys on siis koko yhteiskuntamme toimivuuden perusedellytyksestä. Asia tuli ajankohtaiseksi jo koronakriisin myötä, ja siihen on herättävä aivan viimeistään nyt turvallisuustilanteen muututtua Euroopassa, Salonen toteaa Ylen haastattelussa.

Eduskunnan meriryhmän puheenjohtaja Kristiina Salonen vaatii, että eduskunta ja hallitus etsivät pikaisesti ratkaisuja, joilla kotimainen kauppalaivasto saadaan huoltovarmuuden kannalta riittävälle tasolle.

– Huoltovarmuuden varmistamiseksi on tarkasteltava koko kuljetusketjua, vaihtoehtoisia reittejä, kriittisten tuotteiden varastointia, merenkulun tukia ja kriisiaikojen sopimusjärjestelyjä varustamoiden kanssa. Valtaosa päivittäistavaroistamme tuodaan matkustaja-aluksilla ja ne ovat erityisen alttiita häiriöille, Salonen sanoo.

(Lähde: Yle 25.3.2022)

Aiheesta lisää:

Sanomalehti Länsi-Suomi 25.3.2022: Kristiina Salonen: Merenkulun huoltovarmuutta on parannettava – "Siihen on herättävä aivan viimeistään nyt"

"Myös energiahuoltovarmuuteen on Salosen mukaan etsittävä ratkaisujan pikaisesti. Akuuttina esimerkkinä on kaasu, ja Venäjän maakaasun korvaajaksi tuleva nesteytetty maakaasu (LNG).

Haminaan on syksyllä valmistumassa LNG-terminaali, jonka kapasiteetti voisi riittää jopa kolmannekseen Suomessa tarvittavasta kaasusta.

– On esitetty, että Suomen tulisi harkita myös oman LNG-laivaston rakentamista. Tämä on esimerkki siitä, millaisten isojen päätösten edessä me olemme, jotta voimme aidosti parantaa Suomen huoltovarmuutta merenkulun osalta, Salonen tuo esiin Sanomalehti Länsi-Suomen haastattelussa.

Demokraatti 25.3.2022: ”Yhden konttilaivan sisältö vaatisi tuhat rekkaa” – Salonen muistuttaa merikuljetusten korvaamattomasta merkityksestä huoltovarmuudelle

Merimies-Unioni 24.3.2022: Vaasalaisprofessori Piekkola: Suomen oma LNG-laivasto olisi strategisesti järkevä ratkaisu