Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

13.4.2018

Meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä sopimus


Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 13.4.2018

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n meriympäristön suojelukomitea (MEPC) on asettanut tavoitteeksi vähentää meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä 50% vuoteen 2050 mennessä vuoden 2008 tasosta. Meriliikenne halutaan täysin päästöttömäksi tämän vuosisadan aikana. Lisäksi päästöjen tulee kääntyä laskuun mahdollisimman pian Pariisin sopimuksen lämpötilatavoitteen mukaisesti.

- Suomen tavoitteena oli saada aikaiseksi kunnianhimoinen ja tehokas strategia, joka ohjaa meriliikennettä kohti nollapäästöjä. Nyt tehty päätös ei ole kaikilta osin oman ehdotuksemme mukainen, mutta se osoittaa selkeästi suunnan kohti nollapäästöistä tulevaisuutta ja uusia teknologioita, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Strategia on tarkoitus päivittää vuonna 2023, jolloin tarkistetaan nyt sovittuja päästövähennystavoitteita tuolloin saatavilla olevan tiedon perusteella.

Merenkulun alalla ei ole aikaisemmin ollut sovittuja koko sektorin kattavia ilmastotavoitteita. Nyt hyväksytyssä alustavassa strategiassa listataan mahdollisia päästövähennyskeinoja, joilla on tarkoitus saavuttaa strategian päästövähennystavoitteet. Tällaisia ovat esimerkiksi lyhyellä aikavälillä alusten energiatehokkuuden parantaminen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan kannustaminen, sekä pitkällä aikavälillä vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöönotto.

Pariisin ilmastosopimus ei sisällä nimenomaista kirjausta meri- tai ilmaliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä, vaan siinä linjattiin laajemmasta tavoitteesta maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi.  Suomi usean muun EU-maan kanssa haki IMO:n neuvotteluissa vähintään 70% päästövähennysrajaa, joka olisi ollut selkeästi linjassa Pariisin sopimuksen tavoitteiden kanssa.

- On tärkeää, että myös merenkulun päästöjä ryhdytään nyt maailmanlaajuisesti vähentämään. Pariisin sopimuksen kansallisia panoksia on määrä tarkastaa ja kiristää vuonna 2023, joten hyvä että IMO:n sopima aikataulu on linjassa tämän kanssa, sanoo asunto-, energia ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Merenkulku vastaa noin 2,5 prosentista maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä, mutta ilman päästövähennystoimia sektorin päästöjen arvioidaan kasvavan 50-250 prosentilla tulevina vuosikymmeninä. Maailmankaupan kasvaessa myös merikuljetusten määrä lisääntyy merkittävästi.

Kokouksessa päätettiin myös, että IMO:n alakomitea alkaa käsitellä raskaan polttoöljyn käyttöön ja kuljetukseen liittyvien riskien vähentämisestä arktisilla alueilla. Alakomitea alkaa harkita Suomen ja muutamien muiden maiden ehdottamaa raskaan polttoöljyn (HFO) käytön ja kuljetuksen kieltoa arktisella alueella aloittaen mahdollisen kiellon vaikutusten arvioinnilla. Kielto koskisi HFO:n käyttöä ja kuljetusta polttoaineena, mutta kuljetus rahtina olisi edelleen sallittua.

Muita kokouksessa käsiteltäviä aiheita olivat alusten energiatehokkuus, rikkipäästöt ja alusten painolastivesirajoitukset. Näiden osalta kyse on lähinnä jo sovittujen sääntöjen voimaantulon aikataulusta sopimisesta. Komitean agendalle myös lisättiin pysyvänä uutena kohtana meriliikenteen aiheuttama merten roskaantuminen.