Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

Ukraina

Sivustolla julkaistaan Ukrainan tilannetta ja merenkulkua sekä merimiehiä koskevia uutisia sekä tiedotteita. Sivusto ei päivity reaaliaikaisesti. Sivuston uutiset pohjautuvat mainittuihin lähteisiin. Ylläpitäjä: Saana Lamminsivu

KESKIVIIKKO 6.4.2022


Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöiden liitto NTF vaatii Pohjoismaiden hallituksilta kovempia sanktioita Venäjää kohtaan

Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto NTF vaatii Pohjoismaiden hallituksilta kovempia toimia ja sanktioita Venäjää vastaan. Yksi askel olisi Venäjälle suuntaavien merikuljetusten ja muiden mahdollisten Venäjän maarajat ylittävien kuljetusten lopettaminen. Myös venäläisten alusten pääsy Euroopan satamiin tulee estää.

Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n kirje on luettavissa englanniksi kokonaisuudessaan tässä.

(Lähde: NTF)

TIISTAI 5.4.2022


Ukrainan merimiesliitto MTWU:n kirje kaikille maailman varustamoille

Ukrainan merimiesliitto (MTWU) lähetti kirjeen 5.4.2022 kaikille maailman laivanvarustajille, jossa se pyytää varustamoita lopettamaan venäläisen työvoiman käytön aluksillaan. Liitto tuo esiin, että Iso-Britannia oli ensimmäinen valtio, joka ilmoitti ettei se ei ota vastaan venäläisiä aluksia (venäläisomistus tai lippu). Mikäli muut valtiot, varustajat ja ammattiliitot eivät tee vastaavia toimia, Venäjän toimet hiljaisesti hyväksytään. Tämä pahentaa ukrainalaisten ahdinkoa ja rohkaisee diktaattori Putinia entisestään.

Ukrainan merimiesliitto pyytää kirjeessään myös auttamaan kaikin mahdollisin keinoin ukrainalaisia merenkulkijoita, niin päällystöä kuin miehistöä, että heillä olisi mahdollisuus auttaa omia perheitään sekä sukulaisiaan Ukrainassa.

MTWU:n lähettämä kirje on hyvin laadittu ja seikkaperäinen, kannattaa ehdottomasti lukea tästä alkuperäisenä. Kirje on laadittu englanniksi. Kirje on kaksi-sivuinen ja luettavissa alta. (Klikkaa kuvaa ja pääset lukemaan suurennoksen.)

(Lähde: Twitter/MTWU)

MAANANTAI 4.4.2022
 

SAK:n hallitus: Lisää pakotteita Venäjälle Ukrainassa tehtyjen sotarikosten vuoksi

SAK:n hallituksen jäsenet ovat järkyttyneet Butšan kaupungin tapahtumista. SAK:n hallitus vaatii Suomea ja EU:ta kiristämään pakotteita.

Ukrainalaisessa Butšan kaupungissa paljastuneet Venäjän sotarikokset on aiheuttaneet vahvan reaktion ympäri maailmaa. SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet ympäri Suomen ovat järkyttyneet viikonlopun uutisista. SAK:n hallitus vaatii toimia päättäjiltä.

– Erityisesti Euroopan unionin on reagoitava tähän taloudellisilla pakotteilla. Nyt on aika laajentaa pakotteet koskemaan myös energian tuontia Venäjältä. Se on tehokkain keino osua Venäjän talouteen, toteaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

(Lue tästä SAK:n hallituksen tiedote kokonaisuudessaan 4.4.2022)

FFC:s styrelse: Fler sanktioner mot Ryssland på grund av krigsförbrytelserna i Ukraina

Medlemmarna i FFC:s styrelse är chockade över händelserna i staden Butja i Ukraina. FFC:s styrelse kräver att Finland och EU skärper sanktionerna mot Ryssland.

De krigsförbrytelser som har avslöjats i den ukrainska staden Butja har orsakat starka reaktioner på olika håll i världen. Medlemmarna i de FFC-anslutna fackförbunden runt om i Finland är chockade över nyheterna under veckoslutet. FFC:s styrelse kräver att beslutsfattarna vidtar åtgärder.

– I synnerhet Europeiska unionen måste reagera på händelserna med ekonomiska sanktioner. Nu är det dags att utvidga sanktionerna till att också gälla import av energi från Ryssland. Det är det effektivaste sättet att träffa Rysslands ekonomi, konstaterar FFC:s ordförande Jarkko Eloranta.

(Läs FFC:s styrelsens pressmeddelande 4.4.2022 här på svenska)

***

Lontoon "merivakuuttajat" määrittelivät Venäjän aluevedet korkean riskin alueiksi

Lontoon "merivakuuttajat" (marine insurance market) listaavat kaikki Venäjän aluevedet korkean riskin alueiksi 4.4.2022.  Tätä aiemmin korkean riskin merialueiksi oli määritelty Mustameri, Azovinmeri sekä Romanian ja Georgian aluevedet. Nyt korkean riskin merialueiksi määritellään siis jatkossa kaikki Venäjän aluevedet. Listaamisen odotetaan lisäävän paineita ja kustannuksia venäläisten merikuljetuksiin, kuten viljanvientiin, kertoo Reuters 4.4.2022.

Uutinen on luettavissa englanniksi Reutersin sivuilla.
 

PERJANTAI 1.4.2022


Tekniikka & Talous: Ukrainan metalli- ja terästuotannosta on tuhoutunut 30-40 prosenttia

Tavarakuljetukset eivät voi lähteä asiakkaille, koska satamat on suljettu eikä merialueilla ei voi liikkua. 

"Ukrainan metalli- ja terästuotannosta on tuhoutunut sodassa arviolta 30-40 prosenttia tähän asti. Pelkästään Mariupolissa on sijainnut kolmannes maan terästuotannosta paikallisen teräsyhtiön mukaan.

Terästehtaat ovat tällä hetkellä ukrainalaisten joukkojen hallussa itävaltalaisen uutistoimiston APA:n mukaan", Tekniikka & Talous kirjoittaa 31.3.2022.

(Lähde: Tekniikka & Talous)

TIISTAI 29.3.2022


Navigator Magazine: Miinavaara Mustallamerellä

Miinoja ajelehtii Mustallamerellä Romanian merihydrografisen viraston (DHM) viranomaisten mukaan varoittaen suuresta uhkasta laivoille tällä merialueella, kirjoittaa Navigator Magazine.

DHM:n viranomaisten antama riskivaroitus on ensimmäinen laatuaan Mustallamerellä purjehtiville aluksille. Miinojen uhka on erityisesti Mustanmeren luoteisosassa. Jos miinoja muistuttavia kelluvia esineitä löydetään, asiasta on ilmoitettava välittömästi asianomaisille viranomaisille.

Mustanmeren viimeaikaisten myrskyjen myötä miinat ovat saattaneet siirtyä viime päivinä meren eri osiin, myös Romanian aluevesille.
”Miinojen oletetaan tulevan Odessan rannikolta, jonne ne on todennäköisesti laskettu estämään estämään venäläisiä maihinnousujoukkoja hyökkäämästä kaupunkiin.”

Mustallamerellä ajelehtivista miinoista on myös säännöllisesti kuvia twitterissä, mutta lähteet osittain vahvistamattomia.

(Lähteet: Navigator Magazine)

MAANANTAI 28.3.2022


Merimies-Unionin Ahvenanmaan osasto haastaa Merimies-Unionin osastot mukaan ukrainalaisten auttamiseen

Merimies-Unionin Ahvenanmaan osasto (Ålands avdelningentukee Suomen Punaisen Ristin kautta hädänalaisia ukrainalaisia. Ahvenanmaan osasto lahjoittaa sodassa kärsineiden ukrainalaisten auttamiseen kaksi euroa per osaston jäsen.

Ahvenanmaan osasto haastaa Merimies-Unionin muut ammattiosastot auttamaan sodasta kärsineitä ukrainalaisia.

******

Merimies-Unioni lahjoitti jo aiemmin 5 000 euroa ukrainalaisten auttamiseen SPR:n avustuksella

Merimies-Unioni on tukenut hädänalaisia ukrainalaisia Suomen Punaisen Ristin kautta. Merimies-Unioni lahjoitti SPR:lle ukrainalaisten auttamiseen euron per jäsen, eli yhteensä viisi tuhatta euroa.

TORSTAI 24.3.2022


Kansan Uutiset: Ukrainalaiset ammattiliitot vetoavat tovereihinsa Euroopassa: Älkää purkako venäläisiä fossiilisia polttoainelasteja

Ukrainalaisten ammattiliittojen vetoomus on osoitettu Euroopan ammattiliittojen kattojärjestö ETUCille, Euroopan kuljetusalan ammattiliittojen yhteisjärjestö ETF:lle sekä eurooppalaisille ammattiliitoille. Suomessa keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava kuuluvat ETUCiin. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT, Merimies-Unioni ja Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ovat ETF:n jäseniä.

"Ukrainalaiset ammattijärjestöt ovat julkaisseet vetoomuksen, jossa pyydetään eurooppalaisia kuljetusalojen työntekijöitä lopettamaan Venäjältä peräisin olevien fossiilisten polttoaineiden purkaminen eurooppalaisissa satamissa.

– Olemme kiitollisia kaikille ammattiliittoveljillemme ja -siskoillemme, jotka kieltäytyvät venäläisten fossiilisten polttoaineiden purkamisesta, vetoomuksessa sanotaan, viitaten muun muassa ruotsalaisiin satamatyöntekijöihin, jotka aloittivat viime viikolla venäläisalusten saarron", kirjoittaa Kansan Uutiset 23.3.2022.

(Lähteet: Kansan Uutiset, Ukrainalaisten ammattiliittojen vetoomus)

KESKIVIIKKO 23.3.2022


Kansainvälinen työjärjestö ILO keskeyttää yhteistyön Venäjän kanssa hyökkäyksen takia

YK:n alainen Kansainvälinen työjärjestö ILO ilmoittaa keskeyttävänsä teknisen yhteistyön Venäjän kanssa, kunnes Venäjä lopettaa hyökkäyksen Ukrainassa.

Päätös on voimassa, "kunnes tulitauosta päästään sopuun ja rauhanomainen ratkaisu saatetaan voimaan", järjestö sanoo. Venäjä suljetaan pois myös tietyistä järjestön tapaamisista ja konferensseista.

– Venäjän federaation jatkuva aggressio Ukrainaa vastaan Valko-Venäjän hallituksen tukemana on räikeässä ristiriidassa ILO:n tavoitteiden kanssa, päätöslauselmassa sanotaan.

Päätöslauselma vaatii Venäjää lopettamaan hyökkäyksensä välittömästi ja ehdoitta, vetämään joukkonsa Ukrainasta ja pidättäytymään jatkossa käyttämästä voimaa tai uhkaamasta laittomasti ILO:n jäsenmaita.

(Lähteet: YleILO)

TIISTAI 22.3.2022


Maaseudun Tulevaisuus: Venäläisten väitetään varastaneen viisi vehnälaivaa ukrainalaisesta satamasta

"Venäjän väitetään varastaneen viisi rahtialusta ukrainalaisesta Berdyanskin satamasta, saksalainen Agrarheute-lehti kertoo. Asiasta on kertonut muun muassa ukrainalainen uutistoimisto Ukrinform.

Vehnälaivojen kerrotaan olleen osittain tai kokonaan lastattuja. Niissä olisi ollut yhteensä kymmeniä tuhansia tonneja viljaa", kertoo Maaseudun Tulevaisuus. 

(Lähde: Maaseudun Tulevaisuus)
 

SUNNUNTAI 20.3.2022


Katso video: Ukrainan merimiesliiton puheenjohtaja Oleg Grygoriuk kertoo CBS-kanavan videolla Odessan ja ukrainalaisten merimiesten tilanteesta

"Russian forces are pummeling Ukraine's southern port cities as they inch toward their goal of capturing Odesa. Russia has been bombarding Mykolaiv, which is between Odesa, Ukraine's biggest port, and Mariupol, a major port Russia has already encircled. Oleg Grygoriuk, chairman of the Marine Transport Workers Trade Union of Ukraine, joined CBS News to discuss."

(Lähde: CBS News)

***

Huoltovarmuuskeskuksen raportti: merenkulun ammattilaisia huoltovarmuuden kannalta vähän 

Huoltovarmuuskeskuksen raportti merenkulun huoltovarmuudesta vuoteen 2030 tuo ilmi, että merenkulun ammattilaisia on huoltovarmuuden kannalta varsin vähän. Vuonna 2019 julkaistu raportti osoittaa, suomalaisia merenkulkijoita on liian vähän.

"Tämän hetkiset varsin pienet henkilöstömäärät erilaisissa merenkulun kriittisissä tehtävissä sekä toimintojen erittäin suuri riippuvuus Suomen talouden toimintaedellytyksistä ovat luonnollisesti huoltovarmuuden kannalta riski", raportissa todetaan. 

PERJANTAI 18.3.2022


Helsingin Sanomat 18.3.2022, pääuutinen: Jos Suomi saarrettaisiin mereltä, kaupan hyllyt tyhjenevät nopeasti – ”Kaikki on kiinni siitä, miten kansain­välisistä sopimuksista piittaamatonta toimintaa itänaapuri harrastaisi”

"Yli 80 prosenttia tuonnista ja viennistä kulkee kulkee meritse, eikä näin isoille volyymeille löydy mitään vaihtoehtoja. Sellaista määrää tavaraa ei voi laittaa raiteille ja kumipyörille, ja mistä niitä edes löytyisi niin paljon. Hyvää ratkaisua ei ole”, kertoo huolto­varmuus­organisaatioon kuuluvan Vesikuljetuspoolin poolisihteeri Juha Savisaari Helsingin Sanomille 18.3.2022.

Maanpuolustuskorkeakoulun meri­sota­opin tunneilla on laskettu suuntaa antava tulos sille, miten monta rekkaa Suomessa tarvittaisiin päivittäin, jotta niillä voitaisiin korvata laivojen kapasiteetti. "Se on 6 360, sanoo merisotaopin pääopettaja, komentaja Iiro Penttilä. Letka yltäisi Helsingistä Tampereelle.

Näillä rekoilla sitten ajettaisiin rahtia Pohjois-Suomen kautta Norjan ja Etelä-Ruotsin satamiin ja takaisin. Tämän toteuttaminen kuulostaa melko mahdottomalta.

”Logistiset virrat ovat niin valtavia. Me olemme oikeasti saari. Pohjoisen reiteillä ei korvata meriliikennettä”, Penttilä kertoo Helsingin Sanomissa.

(Lähde: Helsingin Sanomat)

TORSTAI 17.3.2022


Godby Shipping-varustamon M/s Mistralin ja M/s Mimerin miehistöt keräsivät keskuudestaan lahjoitukset ukrainalaisten auttamiseen

Ahvenanmaalaisen Godby Shipping-varustamon M/s Mistralin viidentoista hengen miehistö keräsi keskuudestaan tuhat euroa lahjoitettavaksi Punaisen Ristin kautta Ukrainan hätäapuun, kertoo Ilta-Sanomat 16.3.2022.

"Hyvä kiertää, sillä sen jälkeen myös Godby Shippingin M/s Mimerin miehistö on kerännyt tuhat euroa", uutisessa todetaan.

– Hienoa jos voimme toimia esimerkkinä työyhteisöille, M/s Mimerin päällikkö Timo Väänänen lähettää Ilta-Sanomissa terveisiä.

(Lähde: Ilta-Sanomat)


KESKIVIIKKO 16.3.2022


Varustamot ovat kuljettaneet päivittäin satoja pakolaisia Tallinnasta Helsinkiin

Viroon oli maanantaihin 14.3.2022 mennessä saapunut jo liki 20 000 sotaa pakenevaa ukrainalaista, kertovat Viron yleisradio (ERR) ja Yle.

Monet heistä jatkavat matkaa laivalla Suomeen Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöivät varustamot kertovat.

”Tiistaina heitä saapui noin 350 ja sitä edellisenä päivänä 450, kertoo viestintäjohtaja Marika Nöjd Tallink Siljalta.”

Viking Line-varustamosta Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöi maaliskuussa M/s Viking XPRS. Sen mukana Suomeen saapuu yhtiön mukaan päivittäin muutamasta kymmenestä sataan ukrainalaista matkustajaa, Ylessä kerrotaan.

Helsinkiin on uutisen mukaan saapunut viikossa jopa 3 000 ukrainalaista pakolaista. Heille avattiin Länsisatamaan oma palvelupiste.

(Lähteet: ERR ja Yle)

***

Tallink vuokraamassa laivojaan Ukrainan sotapakolaisten majoittamiseen

Kauppalehti uutisoi 12.3.2022 Tallinkin neuvottelevan Viron valtion kanssa useiden laivojensa vuokraamisesta Ukrainan sotapakolaisten käyttöön.

(Lähde: Kauppalehti)

TIISTAI 15.3.2022


Ilta-Sanomat: Ukraina saarrettiin Mustaltamereltä 

Britannian puolustusministeriö kertoi maanantaina, että Venäjän joukot ovat saartaneet Ukrainan Mustanmeren rannikon eristäen maan kansainvälisestä laivaliikenteestä. Mustanmeren rannikolla sijaitsevat Ukrainan tärkeimmät satamat, muun muassa Odessan satama. Saarto heikentää merkittävästi Ukrainan vientiä.

"Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) merisotaopin pääopettajan, komentaja Iiro Penttilän mukaan Venäjällä on ollut sekä pyrkimys että edellytykset järjestää merisaarto sodan alusta asti.

– Sinne (Mustallemerelle) on tuotu aluksia myös Kaspian lippueesta ja sekä Pohjoisen että Itämeren laivastosta. He ovat kyenneet hankkimaan täydellisen merenherruuden, Penttilä sanoo", uutisoi Ilta-Sanomat 15.3.2022.

(Lähde: Ilta-Sanomat)

KESKIVIIKKO 9.3.2022


Finnlines keskeyttää säännölliset palvelunsa Venäjälle

Finnlines tiedotti 9.3.2022: "Finnlines on huolissaan Euroopan geopoliittisesta kehityksestä ja on siksi päättänyt keskeyttää säännölliset palvelunsa Venäjälle ja Venäjältä toistaiseksi. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja ryhdymme tarvittaessa lisätoimenpiteisiin."

Uutinen englanniksi:

Finnlines suspends its services to and from Russia

Finnlines is concerned about the geopolitical development in Europe and has therefore decided to suspend its regular services to and from Russia until further notice.

We will continue following the situation and take additional measures when necessary.

(Lähde: Finnlines)


TIISTAI 8.3.2022


Wall Street Journal: Arviolta noin 3500 merenkulkijaa on jumissa 200 laivassa Ukrainan satamissa

Ukrainan maissa käydystä sodasta on paljon uutisia eri medioissa, mutta Mustaltamereltä kauppamerenkulkuun liittyviä uutisia on uutisoitu vähemmän. Sotaa käydään Ukrainassa myös merellä ja sillä on laajoja vaikutuksia muun muassa globaaliin kauppaan.

Wall Street Journal uutisoi 8.3.2022, että Ukrainan satamissa olisi 200 aluksessa jumissa jopa 3500 merenkulkijaa Ukrainan sodan seurauksena.

Ukraina on ollut myös merkittävä vehnäntuottajamaa. Koko maailman vehnäntuotannosta 16 prosenttia tulee Ukrainasta.

Uutisissa ja sosiaalisessa mediassa on ollut myös pitkistä letkoista laivoja, jotka ovat tällä hetkellä ankkurissa Mustallamerellä Romanian edustalla sodan seurauksena.

(Lähde: Wall Street Journal: Hundreds of Ships Trapped by Ukraine War, Endangering Sailors and Global Trade)

MAANANTAI 7.3.2022


SAK:n hallitus 7.3.2022: Ukrainan tilanne vaatii huomioita Suomen huoltovarmuuteen

SAK:n hallitus tuomitsee jyrkästi Venäjän aggression ja hyökkäyksen Ukrainaan. Sotaa pakenevia ukrainalaisia tulee varmasti myös Suomeen. Heidät on toivotettava tervetulleiksi. Työpaikoilla on huolehdittava, ettei ketään syrjitä syntyperän perusteella eikä rasismia ilmene. Tämä tarkoittaa sekä täällä jo työskenteleviä että tänne tulevia ihmisiä.

EU:ssa on aktivoitu tilapäisen suojelun direktiivi, jonka mukaan ukrainalaiset tulijat saavat automaattisesti vuoden oleskeluluvan ja oikeuden myös työntekoon. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota ja kohdistettava seikkaperäistä neuvontaa tulijoille, jotta he eivät joudu työmarkkinarikollisuuden, kuten alipalkkauksen kohteiksi, todetaan SAK:n hallituksen tiedotteessa 7.3.2022.

SAK vaatii myös kiinnittämään huomiota Suomen huoltovarmuuteen. "Venäjän hyökkäyssota on osoittanut yhteiskunnan yhtenäisyyden, toimivuuden ja huoltovarmuuden merkityksen. Huoltovarmuudella on hintansa niin yrityksille kuin yhteiskunnallekin, mutta se pitää olla valmis maksamaan. Halvin vaihtoehto ei aina ole paras vaihtoehto. Suomen huoltovarmuus on varmistettava ja sitä on vahvistettava keskeisillä toimialoilla, kuten merenkulussa, logistiikassa, energia- ja elintarvikehuollossa sekä julkisen sektorin toiminnoissa", SAK:n tiedotteessa todetaan.

Lue SAK:n tiedote 7.3.2022 kokonaisuudessaan tästä. Tiedotteessa myös paljon muuta hyvin tärkeää ajankohtaista asiaa. (Lähde: SAK)

***

Yhdysvaltain ja Kanadan satamatyöntekijät eivät käsittelle venäläistä rahtia

Yhdysvaltain ja Kanadan satamatyöntekijät ovat kieltäytyneet käsittelemästä Venäläisten alusten rahtia maidensa satamissa, kertoo Lloyd's List

The International Longshore  ja Warehouse Unionin mukaan kiellon piirissä on 29 satamaa USA:n länsirannikolla. Näissä satamissa on 20,000 työntekijää.

(Lähde: Lloyd´s List)

SUNNUNTAI 6.3.2022


Kypros esti venäläisten sotalaivojen pääsyn satamiinsa

Vaikka Kypros ja Venäjä ovat tehneet sopimuksen, että venäläiset sotalaivat pääsevät Kyproksen satamiin, Kypros esti menneellä viikolla viiden venäläisen sotalaivan pääsyn maansa satamiin. Asiasta uutisoi In-Cyprus-lehti 5.3.2022. Lehden mukaan venäläiset sotalaivat olisivat olleet menossa Limassolin satamaan. Venäläisten sotalaivojen pääsy saarivaltion satamiin evättiin Ukrainan sodasta johtuen ja koska Euroopassa monet muutkin valtiot ovat jo estäneet venäläisten sotalaivojen pääsyn satamiinsa. Lehden mukaan venäläiset sota-alukset lähtivät etsimään uutta satamaa tankkaamista varten.

(Lähde: In-Cyprus)

LAUANTAI 5.3.2022


Eckerö Line ja muut matkustajavarustamot ovat varautuneet kuljettamaan Ukrainasta Suomeen saapuvia sotaa pakenevia ihmisiä ja avustuskuljetuksia laivoillaan

Sotaa pakenevia ukrainalaisia autetaan kaikin keinoin

Matkustajaliikenne Itämerellä toimii normaalisti. Matkustajavarustamot ovat varautuneet kuljettamaan Ukrainasta Suomeen saapuvia sotaa pakenevia ihmisiä laivoillaan. Yhteistyö asian tiimoilta Rajavartiolaitoksen kanssa on ollut saumatonta. Varustamot osallistuvat myös hätäapuoperaatioiden tavarakuljetuksiin Ukrainan suuntaan.

Kaikki varustamot kuljettavat sotaa pakenevia ihmisiä myös maksutta. Varustamot tekevät yhteistyötä rekisteröityjen avustusjärjestöjen ja viranomaisten kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten turvallisuuteen, tiedottivat Eckerö Line ja Suomen Varustamot 4.3.2022.

(Lähde: Eckerö Line, Suomen Varustamot)

PERJANTAI 4.3.2022


Merimieseläkekassa lahjoittaa Ukrainan katastrofista kärsiville reilu 27 000 euroa SPR:n ja Unicefin kautta

Merimieseläkekassa avustaa Ukrainan katastrofista kärsiviä lahjoittamalla yhteensä 27.400 euroa Suomen Punaisen Ristin ja Unicefin kautta. Avustussumma on määritelty eläkkeensaajien ja vakuutettujen lukumäärän perusteella (á 2 euroa/hlö). Osoitamme näin tukemme Ukrainan kansalle.

(Lähde: Merimieseläkekassa)

Merimieseläkekassan tilat Helsingin Katajanokalla on valaistu Ukrainan värein.

***

Pohjoismainen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF lahjoittaa 50.000 Ruotsin kruunua Punaiselle Ristille ukrainalaisten auttamiseen

Pohjoismainen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja toivoo rauhaa. NTF lahjoittaa 50.000 Ruotsin kruunua Punaiselle Ristille ukrainalaisten auttamiseen.

(The Nordic Transport Workers’ Federation NTF condemns the Russian federation’s attack to Ukraine and appeals for peace. We stand with the Ukrainian people and have 3.2.2022 donated 50,000 SEK to the Red Cross’s humanitarian work in Ukraine.)

TORSTAI 3.3.2022


Yle ja Reuters: Virolainen rahtialus upposi lähellä Odessaa

Yle ja Reuters uutisoivat 3.3.2022 klo 15 jälkeen, että virolainen rahtialus on uponnut räjähdyksen jälkeen lähellä Odessaa, kertoi aluksen omistaja.

Vista Shipping Agencyn omistajan Igor Ilvesin mukaan alus olisi osunut miinaan. 

Kaksi miehistön jäsentä löytyi pelastuslautalta merellä ja neljä on edelleen kateissa, kertoi Ilves Reutersille.

Reutersin uutisessa rahtialuksen nimi on M/s Helt. Alus on ollut aiemmin suomalaisomistuksessa ja sen nimi on ollut tuolloin M/s Carisma. Aluksen omisti tuolloin Gran Ship Oy ja rahtausta hoiti tuolloin Prima Shipping, kertoo Aamulehti. Lehden mukaan Viron ulkoministeriön mukaan räjähdyksen syy on edelleen epäselvä ja se jatkaa tapauksen selvittämistä.

(Aluksesta löytyy vanha kuva twitteristä sekä samaa edellä mainittua tietoa uutisesta. Lähde on kuitenkin epävarma, joten emme linkitä aluksen kuvaa ja uutista tähän. Mikäli asiasta haluaa etsiä tietoa, twitterissä hakusanaksi voi kirjoittaa esim: #blacksea)

(Lähteet: Yle ja Reuters, Aamulehti)

***

Venäläiset ampuvat ohjuksen 2.3.2022 ankkurissa olevaan Bangladeshin lipun alla purjehtivaan M/s Banglar Samriddhiin: yksi kuollut

Reuters ja Seanews Turkey-sivusto kertovat venäläisten ampuneen ohjuksen ankkurissa olleeseen, Bangladeshin lipun alla purjehtivaan M/s Banglar Samriddhi-laivaan.

Iskussa kerrotaan kuolleen yhden miehistön jäsen, konemiehen. Alus oli tapahtumahetkellä uutisten mukaan Mustallamerellä Olvian sataman lähistöllä. 

Aluksella syttyi myös tulipalo ja alusta auttamaan saapui kaksi hinaajaa. M/s Banglar Samriddhi oli saapunut sataman edustalle jo helmikuun lopussa odottamaan lastausta, mutta Venäjän sotalaivat estivät aluksen satamaan pääsyn.

(Lähteet: Reuters ja Seanews Turkey)

KESKIVIIKKO 2.3.2022
 

Eckerö Line

Eckerö Line päätti 2.3.2022, ettei se ota Venäjän ja Valko-Venäjän rekisterikilvissä olevia rahtiyksiköitä, eikä näiden maiden yritysten rahtiyksiköitä, M/s Finlandialle eikä M/s Finbo Cargolle. Kielto ei koske kuitenkaan venäläisiä tai valkovenäläisiä kuljettajia, jotka kuljettavat jonkun muunmaalaista kuljetusta, eikä henkilöliikenteen ajoneuvoja. 

(Lähde: Eckerö Linen viestintäjohtaja vahvisti tiedon toimitukseen 3.3.2022)

Viking Line

Turun Sanomat 1.3.2022: Viking Line ja Tallink Silja jättävät venäläisrekat maihin

Viking Line Cargo tiedottaa, että se ei ota torstaista 3.3.2022 lähtien kyytiin Venäjälle tai Valko-Venäjälle rekisteröityjä rahtiyksiköitä kyytiinsä millekään Viking Linen alukselle Ukrainan tilanteesta johtuen.

Kielto ei koske kuitenkaan venäläisiä tai valkovenäläisiä kuljettajia, jotka kuljettavat jonkun muun maalaista kuljetusta.

Viking Line Cargon tiedote 2.3.2022: Kärjistynyt tilanne Ukranainassa (2.3.2022) luettavissa englanniksi tarkemmin tässä sanamuotoiluineen.

(Lähteet: Turun Sanomat ja Viking Line Cargo)

Tallink Silja

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo Turun Sanomille 2.3.2022, että Tallink Siljan kielto koskee venäläisiärekkoja ja trailereita, mutta ei yksityisiä henkilöautoja. Nöjdin mukaan rekkakuskeille ja kuljetusyhtiöille pyritään informoimaan asiasta, mutta jo tulleet rekat jäävät satamaan, ja kuskit joutuvat miettimään vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja.

***

Nya Åland: Kansainvälinen risteilyliikenne Maarianhaminaan saattaa tuplaantua tulevana kesänä

Nya Åland uutisoi 2.3.2022, että Ukrainan kriisin vaikutukset saattavat tuplata Maarianhaminan risteilyliikenteen tulevana kesänä. Kansainväliset riesteilyalukset, jotka ovat risteilleet aiemmin Pietariin pyrkivät vaihtamaan määränpääkseen tulevana kesänä Maarianhaminan ja saamaan satamasta laituripaikan, C&C Port Agency Finlandin toimitusjohtaja Roland Forsell kertoo Nya Ålandin haastattelussa.

(Lähde: Nya Åland)
 

***

Helsingin telakka

HS 2.3.2022: HS tiedot: Helsingin telakka ajautumassa vakaviin vaikeuksiin pakotteiden vuoksi

EU:n talouspakotteet uhkaavat venäläis­omisteisen Helsingin telakan tärkeää projektia. HS:n tietojen mukaan yhtiön vuokrasopimus kaupungin kanssa on vaarassa. Helsingin pormestari Juhana Vartiainen sanoo kaupungin harkitsevan, millaisiin toimiin se yhtiön takia ryhtyy uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, Helsingin Sanomat 2.3.2022 kertovat.

(Lähde: Helsingin Sanomat)

****

Wasaline keskeyttää venäjärekisteröityjen rekkojen kuljetuksen Ukrainan tilanteen johdosta

Yle uutisoi 2.3.2022, että Ukrainan sodan takia Wasaline on päättänyt olla kuljettamatta Venäjälle rekisteröityjä rekkoja M/s Aurora Botnialla. Ylen uutisen mukaan Wasaline ei kuljeta venäläisiä rekkoja enää perjantaista 4.3.2022 lähtien.

(Lähde: Yle)

TIISTAI 1.3.2022


Maailman suurin merirahtiyhtiö, tanskalainen Maersk, keskeyttää kaikki kuljetuksensa Venäjälle. Kuljetukset eivät lopu kuitenkaan täysin. Päätöksen ulkopuolelle jäävät Maerskin mukaan elintarvikkeet, lääkkeet ja humanitaariset tarvikkeet, kertoo Reuters.

Reutersin mukaan jo aiemmin konttifirmat Ocean Network Express (ONE) ja saksalainen Hapag Lloyd ja MSC (Sveitsi) ovat tehneet vastaavia päätöksiä.

(Lähde: Reuters)


MAANANTAI 28.2.2022


Anonymous hakkerit hakkeroituivat AIS:iin ja asemoivat Putinin huvijahdin määränpääksi ”Helvetin”

Hakkerikollektiivi Anonymous on julistanut kybersodan Venäjää vastaan. Anonymous on muun muassa väittänyt olleensa Kremlin verkkosivujen kaatamisen takana. Yksi Anonymousin iskuista on kohdistunut Venäjän valtiollisten tv-kanavien jakeluun internetissä.

Hakkerit ovat hakkeroineet myös merenkulun paikannusjärjestelmä AIS:n. Sen avulla he sijoittivat  ja asemoivat Putinin huvijahdin haaksirikkoutuneeksi Mustallemerelle määränpäänään ”Helvetti”, Ilta-Sanomat kertovat.

(Lähde: Ilta-Sanomat)

***

Iso-Britannia estää kaikkien venäläisten alusten pääsyn satamiinsa

(UK orders its ports to block all Russian-linked ships)

Iso-Britannia antoi maanantaina 28.2.2022 maansa satamille ohjeen estää venäläisten alusten pääsyn satamiinsa. Britannian liikenneministeri Grant Shapps on lähettänyt asiasta maan satamille kirjeen. Asiasta uutisoi Reuters. (Kannattaa lukea Reutersin juttu tästä, jossa kerrotaan tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin boikotista.)

(Lähde: Reuters)

***

SUNNUNTAI 27.2.2022


Keskellä Ukrainan kammottavaa tilannetta maailmalta ja tiedotusvälineiltä on jäänyt huomioimatta Ukrainan merkittävin voimavara: ukrainalaiset merenkulkijat. Ukrainalaisia merenkulkijoita työskentelee useilla Venäjän 2 873 kauppalaivasta. Lue tästä gCaptainisssa 27.2.2022 julkaistu toimittaja John Konradin artikkeli

GCaptainin artikkelissa (Ukraine’s Secret Weapon: Seafarers) ukrainalainen päällikkö kertoo ajatuksistaan ja surustaan, kun hänen lapsensa piilottelevat parhaillaan Ukrainassa talon kellarissa. Isä on merillä töissä, eikä pääse auttamaan lapsiaan. Silti hän tekee työnsä kunnolla ja kunnialla.

Kysymys kuuluu: Miten ukrainalaiset merenkulkijat voisivat taistella Venäjää vastaan? Mitä jos Ukrainan 76 442 merimiestä aloittaisivat lakon huomenna? Tai estäisivät esimerkiksi venäläisten kauppalaivojen kulkemisen Bosborinsalmesta? Ukrainalaisia merenkulkijoita työskentelee lukuisilla maailman kauppalaivoilla. He pystyisivät myös pysäyttämään liikenteen Suezin ja Panaman kanavissa sekä Malakansalmessa. Tämä kaikki on vain artikkelissa esiintuotua skenaariota, mutta ukrainalainen päällikkö Luchyno pyytää ottamaan vakavasti Ukrainan tilanteen ja auttamaan maan armeijaa muun muassa lahjoituksilla.
 

LAUANTAI 26.2.2022


Ranskan merivalvontaviranomainen pysäytti Ranskasta ilmeisesti Pietariin matkalla olleen M/s Baltic Leaderin

Ranskan merivalvontaviranomainen pysäytti 26.2.2022 aluksen, jonka epäillään olevan Euroopan unionin asettamien pakotteiden piirissä, kertoo Yle 26.22.2022: "Ranskan viranomaiset pysäyttivät autolastia kuljettaneen rahtialuksen Englannin kanaalissa. Venäjän lipun alla purjehtiva M/s Baltic Leader oli ilmeisesti matkalla Ranskan Rouenin satamakaupungista Itämeren kautta Pietariin. Aluksen epäillään kuluvan venäläisyritykselle, joka on asetettu EU:n pakotelistalle."

(Lähteet: Yle, Independent)

***

ITF lähettää 26.2.2022 Ukrainan merimiesliiton tukipyyntökirjeen kaikille jäsenliitoilleen

Ukrainan merimiesliitto (Marine Transport Workers’ Trade Union of Ukraine, eli MTWU) lähettää ITF:n kautta kirjeen kaikille jäsenliitoilleen, jossa pyydetään tukea ja solidaarisuutta ukrainalaisille veljille ja siskoille. Ukrainan merimiesliitto edustaa 80.000 ukrainalaista merenkulkijaa, satamatyöntekijää ja alan työntekijää Ukrainassa.

MTWU:n puheenjohtaja Oleg Grygoriukin kirje luettavissa tässä.

***

Suomalaisten ammattiliittojen tarjoamat jäsenedut koskien polttoainealennuksia keskusteluttavat foorumeilla. Merimies-Unionin jäsenet saavat polttoainealennusta St1:n ja Shellin asemilta.

Merimies-Unionin jäsenet saavat polttoaineesta alennuksia St1- ja Shell-asemilla. Lue tästä polttoainealennuksista.

St1 on suomalaisomisteinen energiayhtiö. Shell on kansainvälinen energiayhtiö/hollantilais-brittiläinen). Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Shell-merkillä toimivat huoltoasemat omistaa St1.

***

Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n pääsihteeri Kim Litack 26.2.2022: ”Viattomat merimiehet eivät voi olla kansainvälisen poliittisen ja sotilaallisen kriisin uhreja”

Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n pääsihteeri Kim Litack tuomitsee 26.2.2022 Ukrainan sodan:

”Ukrainalaisten, viattomien laivojen ja merenkulkijoiden sekä satamatyöläisten, jotka hoitavat kansainvälistä kauppaa, ei pitäisi joutua kasvavan kriisin uhreiksi.

Laivat ja etenkin merenkulkijat eivät voi olla poliittisen ja sotilaallisen kriisin uhreja, heidät on saatava olla turvassa.” (vapaa suomennos)

IMO:n pääsihteeri Kim Litackin kannanotto.

PERJANTAI 25.2.2022


ITF:n ja ETF:n kuljetusliitot vaativat venäläisjoukkojen välitöntä vetäytymistä Ukrainasta

Kansainvälinen Kuljetustyöntekijöiden liitto ITF ja Euroopan Kuljetustyöntekijöiden liitto ETF vaativat liittoineen välitöntä tulitaukoa ja venäläisjoukkojen vetäytymistä Ukrainasta.

ITF:n ja ETF:n lähettämä kirje luettavissa tästä.

ITF: Transport unions call for immediate ceasefire and withdrawal of Russian military from Ukraine

***

Ukraina lisää painetta estää venäläisten sotalaivojen kulun Bosborinsalmesta

Ukrainen presidentti Volodymyr Zelensky ja Turkin presidentti Recep Tayyi Erdoğan keskustelevat perjantaina 25.2.2022 estää (ban) venäläisten sotalaivojen liikennöinti Bosborinsalmenkautta. Ukrainan presidentti Zelensky kiittää Turkin presidentti tuesta asiassa ja toteaa, että Ukrainan kansa ei koskaan unohda asiaa.

Turkki ei kuitenkaan lähteiden ja Venäläinen uutistoimisto Interfaxin mukaan ole vahvistanut virallisesti, että venäläiset laivat eivät saisi ajaa Bosborinsalmen ja Dardanellien salmen kautta.

(lähteet: The Guardian)

***

Säiliölaiva M/t Millenial Spirit saa osuman ja syttyy tuleen. Kaksi merimiestä haavoittuu vakavasti. 10 merimiestä hyppäsi laidan yli ja pelastautui.

Säiliölaiva M/t Millennial Spirit joutuu tulen kohteeksi Mustallamerellä lähellä Ukrainaa. Säiliölaiva purjehtii Moldovan lipun alla. Uutistoimisto Reutersin mukaan aluksessa oli lastina 600 tuhatta tonnia dieselöljyä.

Aluksen saatua osuman, 10 merimiestä joutuu hyppäämään aluksesta ja kaksi miehistön jäsentä haavoittui vakavasti, uutistoimisto Bloomberg kertoo. (Kuvia palavasta M/t Milllennial Spirit-aluksesta leviää muun muassa Twitterissä ja Youtubessa.)

Iskun aikaan M/t Millenial Spirit oli lähteiden mukaan puolueettomalla merialueella (neutral waters). Uutistoimisto Bloombergin mukaan aluksen pelastusveneet tuhoutuivat ja alukselta pelastautunut miehistö oli vedessä pelastusliivien varassa, kun Ukrainan viranomaiset saapuivat pelastamaan miehistöä.

(lähteet:Bloomberg, Reuters)

***

Ohjus iskee kuivarahtialus M/s Namura Queeniin, tulipalo komentosillalla, ei haavoittuneita

Ohjuksen kohteeksi joutuu Odessaan, tarkemmin Pivdennyi satamaan (ent. Yuzhny) viljan lastaukseen suuntaava M/s Namura Queen-kuivarahtialus. Alus on japanilaisomisteinen ja purjehtii Panaman lipun alla.

Ohjus aiheutti lähteiden mukaan komentosillalla tulipalon. P&O-varustamon Star-hinaaja osallistui aluksen pelastustöihin, jotka olivat hallinnassa. 

(lähteet: Reuters, Euronews)

TORSTAI 24.2.2022


Kansainvälinen varustamojärjestö ICS: Venäläiset ja ukrainalaiset merenkulkijat muodostavat 14,5 prosenttia alan maailmanlaajuisesta työvoimasta

Kansainvälinen varustamojärjestö ICS (International Chamber of Shipping) varoittaa kuljetusketjuja koskevista ongelmista ja tuo esiin, että ukrainalaisten ja venäläisten merenkulkijoiden pitäisi päästä liikkumaan vapaasti. (vapaa suomennos)

Kansainvälinen merenkulkijoita koskeva raportti vuodelta 2021 (julkaisijat BIMCO ja ICS) kertoo, että maailmalla työskenteli vuonna 2021 1,89 miljoonaa merenkulkijaa yli 74 000 aluksella ympäri maailman.

Tästä työvoimasta reilu 198 000 (10,5 %) ovat venäläisiä merenkulkijoita (71,652 päällystöä ja 126,471 miehistöä). Ukrainalaisia merenkulkijoita on tilastojen mukaan 76 442 (4 %), joista 47 058 ovat päällystöä ja 29 383 miehistöä. Venäläiset ja ukrainalaiset merimiehet muodostavat yhteensä 14,5 prosenttia maailman merenkulkijoista.

Kansainvälisen varustamojärjestön pääsihteeri Guy Platten nosti esiin huolen merenkulkijoiden turvallisuudesta, joka on ensimmäinen asia. ICS kutsuu kaikkia osapuolia turvaamaan ja takaamaan merenkulkijoiden turvallisuutta Ukrainan sodan seurauksena. Tätä ennen koronapandemia koetteli merenkulkijoita kansainvälisesti, eli kriisit toisensa perään koettelevat alaa (vapaa suomennos).

(lähteet: ICS)

***

Irtolastialus M/s Yasa Jupiteriin osuma, 19 miehistönjäsentä säilyvät kunnossa

Venäjän pommi osuu turkkilaisomisteiseen (Yasa Shipping-varustamo), Marshallinsaarten lipun alla purjehtivaan M/s Yasa Jupiter-irtolastialukseen (bulk carrier). Alus oli tapahtumahetkellä lähteiden mukaan Odessan rannikolla, josta se oli suuntaamassa kohti Romanian rannikkoa. Uutislähteen mukaan aluksella oli 19 miehistön jäsentä, jotka eivät haavoittuneet iskussa ja alus saatiin turvaan. (lähteet: Offshore Energy ja Splash247.com)

***

Venäjä hyökkää Ukrainaan eri suunnista 24.2.2022

Venäjä aloitti Ukrainaan massiivisen maa- ja ilmahyökkäyksen, jossa valtio on ”motitettu” eri suunnista.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Merimies-Unioni on osallistunut ukrainalaisten auttamiseen SPR:n kautta.