Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

24.3.2022

Vaasalaisprofessori Piekkola: Suomen oma LNG-laivasto olisi strategisesti järkevä ratkaisu


TEKSTI: JUHANI ARO

Strategisesti olisi järkevää, että Suomessakin olisi oma LNG-laivasto. Putkistolla voidaan kaasua siirtää terminaaleista eteenpäin. Maakaasu ja myös synteettinen kaasu ovat tulevaisuutta.

Venäjän aloittama sota Ukrainassa on asettanut Suomen ja koko Euroopan uusien energiaratkaisujen eteen. Eurooppa, eritoten Saksa, on riippuvainen Venäjältä tuotavasta maakaasusta. Kaasu virtaa Eurooppaan putkia pitkin. Myös Suomi aloitti maakaasun tuonnin Venäjältä vuonna 1974. Siitä lähtien maakaasua on tullut Suomeen keskeytyksettä ja häiriöttä.

Suomeen on tullut kaasua myös Baltiasta uudenkarheaa Balticconnector–putkea pitkin. LNG-kaasua tuodaan myös erityisillä tankkereilla. Maakaasun käyttö on kuitenkin vähentynyt koko ajan maassamme. Vähennys on ollut kymmenen viime vuoden aikana noin 10 % eli noin prosentin vuodessa. Asiantuntijat sanovat, että maakaasu olisi kuitenkin hyvä vaihtoehto vihreän siirtymän nopeuttamisessa. Se on kuitenkin uusiutumattomista energiavarannoista kaikkein vähäpäästöisin.

”Olemme laivanrakentajakansaa”

Kansantaloustieteen professori Hannu Piekkola Vaasan Yliopistosta pitää hyvänä, että energiakeskustelu Euroopassa on lähtenyt käyntiin. Suomen tilanne on parempi kuin Euroopassa yleensä. Olkiluoto kolmonenkin on jo käynnistetty.

- Maakaasun tuonnin loppuminen ei ole kohtalonkysymys Suomessa. Ehkä hätätilanteessa käynnistetään lähinnä öljyllä käyvää varavoimaa, mutta se ei olisi EU-politiikan mukaista. Piekkola tarkoittaa, että öljyenergian lisäkäyttö sopii huonosti niin kutsuttuun vihreään siirtymään.

- Maakaasuputkisto on tulevaisuutta. Siitä olisi pidettävä kiinni. Synteettistä kaasua voidaan tuottaa tuulivoimaloilla.

LNG-jäänmurtaja Polaris bunkraamassa LNG:tä Tornion terminaalissa. Kuva: Gasum Group

- Strategisesti olisi järkevää, että Suomessakin olisi oma LNG-laivasto. Putkistolla voidaan kaasua siirtää terminaaleista eteenpäin. Maakaasu ja myös synteettinen kaasu ovat tulevaisuutta. Maakaasun päästöt ovat minimaalliset verrattuna muihin fossiilisiin energialähteisiin, Piekkola sanoo.

Piekkola siis itsekin väläyttelee Suomen oman LNG-laivaston rakentamista. Se olisi kaikkein huoltovarminta. Mutta eikö tuollaisen erikoistankkerin rakentaminen olisi teknisesti vaikeaa?

- Olemme laivanrakentajakansaa. Potentiaalia olisi, professori Piekkola uskoo.

Mikä on LNG?

Lyhenne LNG tarkoittaa nesteytettyä maakaasua. Sitä syntyy, kun maakaasu jäähdytetään alle 163 pakkasasteen. Sitä on helpompi pakata ja kuljettaa kuin maakaasua. Sen tilavuus pienenee huikeasti, peräti 600-kertaisesti. Kaasua ei tarvitse paineistaa, vaan se pysyy nestemäisenä, kunhan lämpötila pysyy alle -163-asteisena.

Maailmalla liikkuu noin 500 erikoisrakenteista kaasutankkeria. Suomella ei ole omaa LNG-laivastoa, mutta aluksia on vuokrattu Suomen käyttöön.

Suomen LNG-paikat: Hamina, Pori, Porvoo, Tornio

Suomella on oma LNG:n tuotantolaitos Porvoon Kilpilahdessa. Se valmistui 2010 ja tuottaa noin 20 000 tonnia nesteytettyä maakaasua vuodessa. Torniossa ja Porissa on omat LNG-terminaalinsa. Ne eivät kuitenkaan ole kaasuverkoston piirissä. Torniosta ja Porista LNG kuljetetaan maanteitse eteenpäin lähinnä teollisuuden tarpeisiin.

Haminan satamaan valmistuu tuota pikaa 30 000 kuutiometrin iso kaasuvarasto. Kun se on täysin valmis lokakuussa tänä vuonna, tulee siitä Suomen liityntäpiste globaaleille kaasumarkkinoille, ja samalla yksi keino vähentää riippuvuutta venäläisestä maakaasusta.

Kaasuvaraston täyttö alkaa kesällä, jolloin ensimmäiset LNG:tä kuljettavat laivat saapuvat Haminaan. Itse terminaali otetaan käyttöön lokakuussa.

Nesteytettyä maakaasua tuodaan laivoilla Persianlahdelta ja Yhdysvalloista

Haminaan tuotavan nesteytetyn maakaasun alkuperä voi olla Yhdysvalloista ja Persianlahdelta. Sitä tuodaan esimerkiksi Teksasista tai Bahrainista jättimäisillä aluksilla Euroopan ja Itämeren suuriin LNG-terminaaleihin Klaipedaan, josta kaasuverkoston avulla saadaan Suomeenkin kaasua. Kuitenkin valtaosa Suomessa käytetystä kaasusta tuodaan yhä Venäjältä.

Suurimmat tuottajamaat

LNG:n suurimmat tuottajamaat ovat Qatar, Australia ja Malesia sekä Bahrain. Nykyään myös USA tuottaa paljon liuskekaasua maailman tarpeisiin. Sitä rahdataan Teksasista Eurooppaan. Norja on Euroopan suurin tuottaja. Viimeisimmän tiedon mukaan maailman merillä seilasi yli 500 LNG-tankkeria. Pääasiassa LNG:tä käytetään polttoaineena meriliikenteessä, jonkin verran myös raskaassa maaliikenteessä.

Suomessa on tällä hetkellä useita LNG:tä käyttäviä aluksia: Viking Linen M/s Viking Grace ja M/s Viking Glory, Wasalinen M/s Aurora Botnia, Arctian LNG-jäänmurtaja Polaris ja merivartioston vartiolaiva Turva. Myös muun muassa ESL Shippingin kuivarahtialukset M/s Viikki ja M/s Haaga ovat LNG-käyttöisiä. LNG-aluksia on tulossa pian lisää.

LNG on globaali polttoaine, jota riittää

Huolta viime aikoina on herättänyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sodan aiheuttamat pakotteet ja vastapakotteet voivat aiheuttaa kaasun saatavuuteen pahojakin häiriöitä.

Huoltovarmuuskeskuksen energia-asiamies Timo Vapalahti kertoo Suomen varautumisesta tilanteeseen.

- LNG:n ja Baltian putken lisäksi on laki, joka velvoittaa kaasua käyttäviä yhtiöitä pitämään kolmen kuukauden kaasuvarastoja. Niillä saa peliaikaa lisää. Nyt ollaan maaliskuun puolessa välissä ja lämmityskausi on päättymässä, joten kaasu voi riittää pitempäänkin.

- Mutta jos häiriö on pidempi, sitten polttoainetta tarvitaan lisää. Kaasua on toistaiseksi Venäjältä virrannut, mutta hinta on noussut, Vapaalahti sanoo.

Suomi myös harjoittelee koko ajan vaikeita tilanteita varten, mutta LNG:stä on tulossa entistä tärkeämpää niin Suomessa kuin koko Euroopassakin. LNG on globaali polttoaine, jota riittää.

NÄKÖKULMA:

LNG:ssä on työturvallisuusriskinsä

Kuten kaikissa polttoaineissa, on LNG:ssäkin työturvallisuusriskinsä. Jos nestekaasua vaikkapa kuljetuksen aikana pääsee karkaamaan ilmaan, se höyrystyy silmänräpäyksessä. Höyrystä muodostuu jääkylmää kaasua, joka voi aiheuttaa pahoja palovamman kaltaisia paleltumia. Jos nestekaasu on huonosti eristetty tai eristeet vaurioituvat, voi siitä seurata raju paineennousu. Lisäksi huonosti eristetyt putket tai venttiilit jäätyvät, eikä niitä kannata koskettaa ainakaan paljain käsin.

Silti LNG on hyvä ja turvallinen tuote – oikein käsiteltynä ja varastoituna.