Hampurin satama

Toivottavasti Suomessa ei toisteta Saksan virheitä ja olla Kiinaan kallellaan: liittokansleri Olaf Scholtz myi Hampurin satamaterminaalin osittain Kiinalle ankarasta vastustuksesta huolimatta

JUTTUA PÄIVITETTY 26.10.2022 (SAANA LAMMINSIVU / SAKSALAISET SANOMALEHDET / REUTERS)

”Vastineeksi panoksesta Cosco haluaa tehdä Container Terminal Tollerortista (CTT) ensisijaisen jälleenlaivauspisteen Euroopassa. Varustamoosuudet terminaaleissa ovat yleisiä globaalissa konttilogistiikassa. Cosco omistaa jo osakkeita kahdeksassa terminaalissa yksin Euroopassa”, sanomalehti Zeit 26.10.2022 kertoo.

Saksan hallitus on hyväksynyt yhden Hampurin satamaterminaalin osittaisen myynnin kiinalaiselle valtionyhtiölle Coscolle, Reuters uutisoi 26.10.2022. Reutersin tietojen mukaan Coscolle ollaan myymässä 24,9 prosentin osuus satamaterminaalista. Aiemmin lehtitietojen mukaan pöydällä oli suurempi, noin kolmanneksen osuuden myynti.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz kannatti Hampurin satamaterminaalin osittaista myyntiä. Kauppa vastustivat aiemmin kuusi Scholzin hallituksen ministeriötä sekä Saksan turvallisuusviranomaiset, jotka vetosivat satamaterminaalin olevan kansallisesti kriittistä infrastruktuuria.

Kompromissi Coscon saapumisesta Hampurin satamalogistiikkakonsernin HHLA:n konttiterminaaliin Tollerortiin on aiheuttanut Saksassa ja Hampurissa ankaraa kiistaa. Esimerkiksi talousministeri Robert Habeck (vihreät) varoitti uusista riippuvuuksista ja halusi kieltää Kiinan maahantulon kokonaan. FDP:ltä kuului myös kriittisiä ääniä. Muun muassa FDP:n puolustuspoliitikko Marie-Agnes Strack-Zimmermann varoitti "vakavasta virheestä".

Tiedotusvälineiden mukaan liittokansleri halusi saada sopimuksen läpi. Ilman hallituksen päätöstä kauppa hyväksyttiin automaattisesti Coscon ja satamalogistiikkayhtiö HHLA:n sopimalla tavalla. Myös marraskuun alussa Kiinaan matkustava liittokansleri Olaf Scholz huomautti, että sataman eli kriittisen infrastruktuurin myynti ei ole vaakalaudalla. Itse maa-alue on 100-prosenttisesti Hampurin hansakaupungin omistuksessa.

Saksassa liittokansleri Olaf Scholzin itsepäisestä ajama ”Kiinakauppa” on saanut ankaraa vastusta. Saksalaiset ja Hampurin kaupungin päättäjät - ja jopa tiedemiehet - vaativat liittokansleria perumaan konttiterminaalin myynnin Coscolle ja kirjoittivat liittokanslerille avoimen kirjeen, joka julkaistiin Zeit-sanomalehdessä 25.10.2022:

Arvoisa kansleri,

”Olemme huolissamme HHLA:n suunnitelmista myydä Hampurin satamassa sijaitsevan Tollerortin konttiterminaalin osakkeet kiinalaiselle laivayhtiölle Coscolle. Voimme vain kiireellisesti varoittaa sellaisesta sopimuksesta siksi, että välitämme sekä Hampurista että kiinalaisista ja vaikuttaa hallinnon käsiin, joka on tukahduttanut kansansa yhä armollisemmin viime vuosina. Kauppa on Hampurille ja Saksalle poliittinen riski, joka on paljon suurempi kuin toivottu taloudellinen hyöty.

Suunniteltu kauppa sopii hyvin yhteen Kiinan muiden sijoitusten kanssa "Maritime Silk Roadiin", eli merten silkkitiehen, jotka eivät noudata puhtaasti taloudellista logiikkaa, vaan ovat geopoliittisesti motivoituneet. Kiina on systemaattisesti käyttänyt taloudellista vaikutusvaltaa poliittisen valtansa laajentamiseen. Pienemmät investoinnit muuttuivat kokonaisten satamien haltuunotoksi esimerkiksi Hambantotassa (Sri Lankassa) ja Kreikan Pireuksessa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Liettuan tapaus osoittaa, että Kiinan kansantasavallan poliittinen johto ei karkaa yrittämästä huijata eurooppalaisia ​​liittolaisia ​​toisiaan vastaan.”

Cosco haluaa tehdä Tollerortin terminaalista ensisijaisen jälleenlaivauspisteen Euroopassa
 

Cosco Group operoi maailman neljänneksi suurinta konttirahtiyhtiötä. Coscon alukset ovat käyneet Tollerortin terminaalissa yli 40 vuoden ajan. Vastineeksi panoksesta Cosco haluaa tehdä Container Terminal Tollerortista (CTT) ensisijaisen jälleenlaivauspisteen Euroopassa. Varustamoosuudet terminaaleissa ovat yleisiä globaalissa konttilogistiikassa. Cosco omistaa jo osakkeita kahdeksassa terminaalissa yksin Euroopassa.

Kuvassa alla HHLA:n satamanostureita Hampurin satamassa.

Aiheesta aiemmin ja mistä kyse: Hampurin sataman terminaalioperaattoria (HHLA) ei saa myydä Kiinan valtionyhtiö Coscolle

TEKSTI JA KUVAT: SAANA LAMMINSIVU

Saksalainen Tagesschau uutisoi 25.10.2022, että saksalaiset ministeriöt olisivat taipumassa siihen, että Kiinan valtion omistama jättivarustamo Cosco (China Ocean Shipping Company) voisi ottaa haltuunsa ”vain” 24,9 prosenttia Tollerortin terminaalin operaattorista, HHLA:sta, aiemmin suunnitellun 35 prosentin sijaan. Tiedotusvälineiden mukaan ministeriöt ovat sopineet, että Coscolla pitäisi olla vähemmän osakkeita ja siten vähemmän vaikutusvaltaa.

Saksassa ollaan enemmän kuin sinisilmäisiä Kiinan suhteen ja tekemässä mitä suurin virhe, jos terminaalioperaattorista myydään palakin kiinalaisille. Miksi Hampurin sataman toimintoja pitää ylipäätään myydä Euroopan ulkopuolisille omistajille? Olemme jo aiemmissa Kiinan yrityskaupoissa nähneet kuinka yritysten omistusosuudet - ja sen myötä oman inframme hallinta - valuvat pala palalta maailman tiukimmin kontrolloilluimmille yhteiskunnille: kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Alla olevassa videossa HHLA:n satamanostureita Hampurin satamassa.

Mistä Hampurin terminaalin operaattorikaupassa on kyse?

Saksassa, Hampurin satamassa, on vaarassa tapahtua kauppa, joka tulee vaikuttamaan koko Euroopan infrastruktuuriin ja turvallisuuteen. Kiinan valtion omistama jättivarustamo Cosco haluaa ostaa osan Hampurin satamassa toimivan Tollerortin terminaalin operaattorista HHLA:sta.

Hampurin satamatoimintojen osittainenkin myynti Kiinan valtion omistamalle Coscolle on suora kädenojennus Kiinalle päästä käsiksi Euroopan infrastruktuuriin. On erittäin huolestuttavaa, jos Kiina saa hallintaansa Euroopan suurimpiin kuuluvien satamien operaattorin. Miksi? Se, joka omistaa operaattorin, osittainkin, voi määritellä mitä lastia ja mihin hintaan sitä operoi – tai voi myös olla operoimattakin. Jos Kiina omistaa Hampurin satamassa terminaalioperaattorin vaikka vain osittain, Kiina voi ajaa Hampurin satamaan suoraan omia laivojaan, jotka purkaa sen oman operaattorin avulla.

Alla olevassa videossa näkyy pinoittain aasialaisia kontteja Hampurin satamassa vuonna 2019.

Kiina saa satama kerrallaan hallintaansa Euroopan satamainfraa?

Satamaoperaattorin omistus on siis suoraan yhteydessä Euroopan infrastruktuurin toimintaan. Hampurin satama on yksi Euroopan kolmesta suurimmasta satamasta Rotterdamin ja Antwerpenin ohella. Suomessa Kiinan valtion sijoitusyhtiö CIC (China Investment Company) omistaa sieltä logistiikkakeskuksen ja satamaoperaattoreita palvelevan Vuosaari Service Centerin, Helsingin Sanomat taustoitti 8.10.2022 jutussaan: Näin Kiina otti niskalenkin Euroopasta.

Mainittakoon vielä, että kiinalaisvarustamo Coscon toimisto sijaitsee myös Helsingin Herttoniemessä. (Merimies-Unioni: kiinalainen jättivarustamo Cosco liikennöi Vuosaareen

Hampurin mahdollinen satamakauppa tarjoaisi Kiinalle suoran meritien Hampurista Helsinkiin – ja avaisi samalla suurvallalle viimeisiä väyliä, joita se ei ole saanut toistaiseksi ”hallintaansa”, mistä Kiinan uusi silkkitie-hankkeessa on kysymys. 

Suomen pääministeri Sanna Marin ilmaisi huolensa kiinalaisten omistuksen kasvamisesta Euroopassa: ”Ei voi olla niin, että myydään infrastruktuuria kiinalaisille ja rakennetaan riippuvuuksia, jotka sitten myöhemmin löydämme edestämme”, pääministeri toi esiin Helsingin Sanomissa 21.10.2022.

 

Uusi silkkitie: Ateenassa Pireuksen satama myytiin jo kiinalaisille – seuraavaksi Hampuri?

Pääministeri Sanna Marin onkin oikeassa infrastruktuurin valumisesta vähitellen yhä enemmän kiinalaiseen omistukseen. Kiina aloitti vuonna 2015 ”vyö ja tie”-hankkeen, jota kutsutaan myös nimellä uusi silkkitie. Hankkeessa Kiina investoi 900 miljoonaa dollaria rautateihin, satamiin ja muuhun infrastruktuuriin 65 maassa.

Euroopassa Kreikassa Pireuksen satamasta 51 prosenttia myytiin kiinalaisille vuonna 2016. Ostaja oli samainen Cosco Shipping -varustamo, joka nyt on aikeissa ostaa Hampurin sataman terminaalitoimintoja. 

Maailman 49 suurimmasta konttisatamasta 33 on kiinalaisten omistuksessa

90 prosenttia kaikista elämässä tarvitsemistamme tavaroista ja hyödykkeistä kulkee meritse. Satamat ovat merkittäviä solmukohtia hyödykkeiden kulkemisessa. Kiinalaisten omistuksia ja uutta silkkitietä kannattaakin katsoa ehdottomasti laajemmasta näkökulmasta - ja ottaa karttapallo käteen:

Vuonna 2022 maailmassa oli 49 suurinta konttisatamaa, joista 33 sijaitsee Itä-Aasiassa meren rannalla – ja puolet näistä satamista kuuluu yksinomaan Kiinalle. Kiina hallitsee siis jo Itä-Aasian kauppamarkkinoita ja on ottamassa yritysostojen avulla yhä enemmän jalansijaa Euroopan kriittiseen infraan, eli satamiin.

Kiinan ja Taiwanin välit ovat tällä hetkellä erittäin jännitteiset, mitä ei tunnuta ymmärtävän riittävän vakavasti Euroopassa ja länsimaissa kaikkien kiinnittäessä huomiota Ukrainan sotaan. Meidän tulee olla hereillä oman, kriittisen infrastruktuurimme kuten satamien suhteen: pidetään satamat eurooppalaisessa omistuksessa ja huoltovarmuudestamme huolta.