TAMMIO

Itäisen Suomenlahden alkuperäinen kalastajakylä

Itäisellä Suomenlahdella, Haminan edustalla, sijaitseva Tammion saari on alkuperäisessä asussaan säilynyt kalastajakylä.

Tammion asutushistoria alkaa 1500-luvulta. Nykypäivän Tammio tarjoaa tulijalle heijastuksen vanhasta kukoistuksesta.

Suomi-filmi

Ranta-aittojen ja syreenikujien miljöössä aistii vuosisatojen saaristolaiselämän. Saaren sukujen jälkeläisten perheet asuttavat saartaan kesäisin.

Tammion vanha kalastajakylä on kuin hetki vanhaa Suomi-filmiä, värikuvina.

Päiväristeilyn aikana ehtii tutustua Tammion saareen hyvin

Kotkalaisen MeriSet-varustamon järjestämän päiväristeilyn aikana Tammion kalastajakylään on aikaa tutustua kaksi tuntia. Saareen voi tutustua omatoimisesti tai aluksen päällikön matkassa, joka järjestää kaikille kiinnostuneille saarella opastuskierroksia.

Päällikkö Sami Lehtinen ja kansimies Ilona Tammion saaressa kesäkuussa 2022.

Kuuntele Merimiesradiosta päällikkö Sami Lehtisen haastattelu Tammion saaresta

Kuuntele Merimiesradiosta kansimies Ilonan haastattelu työstään Meriset-varustamon yhteysaluksilla

Miten Tammioon voi matkustaa?

MeriSet-varustamon alukset risteilevät Tammioon Kotkasta. Merimatka kestää kaksi tuntia suuntaansa.

MeriSet ajaa Tammioon säännöllistä linjaliikennettä. Aikataulu löytyy varustamon kotisivuilta: meriset.fi

Päiväristeilyjen lisäksi Tammioon tehdään perjantaisin iltaristeily.

 

Laivalaituri sijaitsee Sapokan puiston vieressä

Laivalaituri sijaitsee Kotkassa kauniissa Sapokan satamassa, jonka vieressä sijaitsee Kotkan kuuluisa Sapokan puisto.

Kotka, Sapokka, laituri 2-3
Alus M/s Vikla II, M/s Vikla III tai M/s Vikla I 
(Navigaattori: Sapokankatu 3, 48100 Kotka)

 

Ja sitten matkaan!

Tammion saaristo on ainutlaatuinen ja se on ollut ehdolla UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. 

Tammion risteilyn aikana pyörii selostus, jossa vastaanlentää myös kalasääksi.

Se ei petä Tammioon risteileviä matkustajia, vaan lentää joka kerran pienen showpyrähdyksen aivan aluksen vierestä.

Nostalginen komentosilta

Päällikkö Sami Lehtinen on kuljettanut matkustajia Tammioon MeriSet-varustamon palveluksessa vuodesta 2005, eli 17 vuotta.

”Varustamolla on kolme alusta Vikla I, Vikla II ja Vikla III. Vanhin on valmistunut 70-luvulla ja uusin alus on 90-luvulta.”

Varustamon alukset ovat kauniita, perinteisiä laivoja ja hyvässä kunnossa. Päällikkö Sami Lehtisen komentosillassa on nostalgiaa ja laivasta löytyy vanha, kunnon ruori.

Kuuntele tästä Merimiesradiosta päällikkö Sami Lehtisen haastattelu.

Merimatka

Tammio sijaitsee 28 kilometriä Kotkasta. Merimatka kestää kaksi tuntia suuntaansa. Laivoilla toimii kahvio, josta voi risteilyn aikana ostaa pientä suolaista mm. lohileipiä ja kahvileipää, jäätelöä, makeisia ja virvokkeita. Aluksella on anniskeluoikeudet.

Tuurilla saareen! Tuurimoottori on kotkalainen nimitys vesibussille, jotka liikennöivät aikataulun mukaan.

Tammioon liikennöivät MeriSet-varustamon yhteysalukset eivät ole saaneet valtiolta minkäänlaisia liikennetukia, vaan toiminta perustuu täysin lipputuloihin. Tammioon säännöllisesti matkustavat saarelaiset ja kotkalaiset nostavat varustamolle hattua, että he harjoittavat toimintaa sinnikkäästi. Yhteysalus on moniin Kotkan saariin ainoa liikenneväline, johon mahtuu kyytiin suurempiakin tarvikkeita. Yhteysalusliikenne on alueella välttämätöntä.

Tammion kalastajakylä on säilynyt alkuperäisessä asussaan.

Yhteysalus on Tammiossa odotettu vieras

Matkailijat ovat sydämellisesti tervetulleita Tammioon. Tammiossa on virkeä kotiseutuyhdistys, jolla museo- ja kirpputoritoimintaa. Kiinteää kahvilaa tai kioskia saati majoitusta saarelle ei ole kuitenkaan haluttu rakentaa, vaan Tammio halutaan pitää mahdollisimman alkuperäisessä asussaan.

Tammiolaisten kulkuvälineenä ja kahvilana toimiikin MeriSet-varustamon laivat, jonne saarelaiset tulevat asioimaan ja vaihtamaan kuulumisia yhteysaluksen saavuttua satamaan.

 

Saaren täydeltä sydämellisyyttä

Varustamon alukset kuljettavat saareen turistien lisäksi saaren asukkaita ja heidän tavaroitaan. 

Tammion saarelaisia kuvaillaan ystävällisiksi ja sydämellisiksi. Toteamus ei ole vain tyhjää sanahelinää, vaan täyttä totta.

Kun matkailija astuu jalallaan Tammion saarelle, häntä saattaa olla laiturilla jo vastaanottamassa hymyileviä saarelaisia, jotka mielellään vaihtavat matkailijan kanssa kuulumisia.

Itsepintaiset tammiolaiset

Tammio sijaitsee vain 10 kilometrin päässä Suomen ja Venäjän välisestä rajasta. Saarilla on aina tuijotettu itäiseen horisonttiin, mutta tänä päivänä entisistä tiukemmin kuin aiemmin. Pelkoa saarelaiset eivät koe: ”saarilla on nähty ja koettu kaikenlaista - sekä selvitty aina tilanteesta kuin tilanteesta”, he toteavat. Saaristolaisilla on sisua. Ystävälliset ja itsepintaiset tammiolaiset toimivat idässä portinvartijoinamme.

Tammioon jäitä pitkin reessä kahden kuukauden vanhana

Vanhimmat tammiolaiset ovat nähneet elämänsä aikana koviakin aikoja. Eräs heistä on Tammioon kesämökilleen yhteysaluksella matkaava erittäin pirteä, iäkseen yli 80 vuotta ilmoittava naishenkilö, joka kertoo saapuneensa ensimmäistä kertaa Tammioon kahden kuukauden vanhana jäitä pitkin reen kyydissä. Viima ja kylmyys olivat tuolloin kovat. Rekimatkan seurauksena tammiolainen naurahtaakin saaneensa luultavasti ikuisen kylmettymisen, sillä hänen on koko ikänsä ollut aina kylmä.

Tammion saarella asuu yksi ainoa ympärivuotisesti asuva asukas. Hän on Raimo Kettunen, josta voi lukea Iltalehden jutun tästä.

Pysähdy juttusille

Matkailijat ovat tervetulleita Tammioon ja saavat kiertää saaren kohteita hyvillä mielin ja rauhassa.

Tammiossa vastaankävelevät saarelaiset tervehtivät iloisesti takaisin, kun heitä puhuttelee.

 

Saaren tupia asutettu sukupolvesta toiseen

Tammion alueet ovat yksityisomistuksessa ja siirtyneet pitkälti suvuissa sukupolvelta toiselle. Pienten kujien varrella on hirsitaloja, joiden pihoista kuuluu iloisia lastenääniä, kun suvut ovat kokoontuneet saarelle lomailemaan. Vanha kalastajakylä ei ole kuitenkaan mikään löhölomakohde, vaan ”työleiri”, vaikkakin rakas sellainen, naurahtaa eräällä kujalla kottikärryjä reippaasti vastaan lykkäävä nuori nainen. Vanhoissa taloissa on aina kunnostettavaa ja Tammion pihoilla näkeekin niin nuorta kuin vanhaa väestöä nikkaroimassa pihoillaan.

Tammiossa vastaankävelivät ystävälliset Ristolat, jotka edustavat tammiolaisia useassa sukupolvessa. Kuvassa vasemmalla Petri Ristola, keskellä siskosa Jenni Ristola ja oikealla heidän äitinsä Anne Ristola.

Ensimmäisestä laivasta viimeiseen

Monet tammiolaiset kulkevat saarelle ensimmäisen yhteysaluksen saapumisesta keväällä syksyllä viimeiseen saakka. Tammio on rakas paikka.

Vikla II kansimies Ilona kehuu paikallista väkeä:

"Saaren väki on superlämpimiä ja ihania. Saareen on aina mukava mennä."

Tammioon voi tutustua myös appin avulla

MeriSet-varustamo on rakentanut saaresta pieteetillä kännykällä toimivan pelin (appi), jossa kerrotaan tarkemmin Tammion saaresta.

Ulko-Tammio

Tammion kalastajakylän lisäksi Haminan edustalla on Ulko-Tammion kansallispuisto, jonne liikennöivät MeriSet-varustamon laivat.

Monet menevät Ulko-Tammioon esimerkiksi viikonlopuksi teltan kanssa tai autiotupaan yöpymään, mutta lyhyempikin retkeily on mahdollista.

MeriSet-varustamon alus pysähtyy saaressa 2,5 tuntia, jonka aikana ehtii hyvin tutustua 1,4 kilometriä pitkään saareen, uida ja grillata katoksessa omia eväitä.

Ulko-Tammion asumaton saari kätkee suojiinsa harvinaisia lintuja ja kasveja. Saaren korkeimmalla kohdalla on lintutorni, josta avautuu upea näkymä kansallispuistoon. Hyvällä säällä näkyy jopa Tytär- ja Suursaari Venäjän puolella.

Ulkotammion upea luonto karuine rantakallioineen ja rehevine lehtoineen on vaikuttava. Saaren sotahistoriasta kertovat toisen maailmansodan aikainen miehistösuojaksi tarkoitettu luola ja museotykit. Saaressa on hyvin merkityt luontopolut. Metsähallituksen opas paikalla saaressa, ja voit halutessa osallistua maksutta saarikierrokselle.

 

Lisää tietoa Tammiosta

tammio.fi

meriset.fi (varustamo, joka harjoittaa monta kertaa viikossa yhteysalusliikennettä Tammioon)