Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

27.5.2020

Suomalaisten matkustaja-alusten huoltovarmuuskuljetuksia on jatkettava 18.6. eteenpäin. Ulkomaalaisten matkustaja-alusten käyttö vastaaviin tehtäviin lopetettava välittömästi

Mikäli Suomen lipun alla olevien alusten taloudellista tukea ei jatketa 18.6.2020 eteenpäin ja tukea myönnetään edelleen ulkomaalaisille aluksille, uhkaavat Suomen kuljetukset Vaasasta alaspäin aina Etelä-Suomen satamiin saakka vaarantua. Seitsemän Suomen lipun alla olevaa alusta on turvannut korona-pandemian aikana Suomen tuonti- ja vientikuljetuksia.

Suomalaisille laivoille myönnetty taloudellinen tuki huoltovarmuuskuljetuksiin päättyy 18. kesäkuuta eikä jatkosta ole tietoa. Suomen lipun alla purjehtivien alusten huoltovarmuustukea on jatkettava, sillä muutoin edellytyksiä hoitaa liikennöintiä Suomeen ei ole olemassa. 

Huoltovarmuuskeskus myönsi keväällä taloudellista tukea myös Viron lipun alla purjehtivalle Tallinkin M/s Megastarille ja Ruotsin lipun alla purjehtivalle M/s Galaxylle. Samaan aikaan työtä vailla ovat olleet suomalaiset matkustajalaivat Viking Linen M/s Mariella ja TallinkSiljan M/s Silja Serenade ja niiden miehistöt lomautettu.

Taloudellisen tuen jakoa ulkomaanlipun alla liikennöiville aluksille ei voi mitenkään perustella valmiuslakien ollessa voimassa. Alusten työt on annettava välittömästi suomalaisille varustamoille ja merenkulkijoille. 

Korona-pandemia on ajanut suomalaiset varustamot suuriin taloudellisiin ongelmiin matkustajaliikenteen pysähtymisen seurauksena. Suomen lipun alla olevilla matkustaja-aluksilla työskentelee 4 800 merenkulkijaa, joista lähestulkoon kaikki ovat olleet koko kevään lomautettuina. Myös rahtialuksilta ovat loppuneet työt, sillä rahtisopimuksia ei ole jatkettu taloudellisten aikojen ollessa epävarmat. Suomalaisilla rahtilaivoilla työskentelee reilu 1 900 merenkulkijaa. Suomalaisissa varustamoissa nähty myös irtisanomisia ja etenkin Ahvenanmaalla on eletty kovia aikoja, jossa useiden perheiden elanto on täysin merenkulun varassa.

Suomen valtion on tehtävä nyt kaikkensa, että työt Suomen lipun alla olevilla aluksilla jatkuvat. Suomalaisten alusten huoltovarmuussopimuksia 18.6.2020 eteenpäin on jatkettava. Ulkomaanlipun alla purjehtien alusten työllistäminen on lopetettava ja tuki tulee suunnata suomalaisen tonniston ja merimieskunnan pelastamiseen.

Ravintolat saavat avata ovensa maissa 1. kesäkuuta. Laivojen matkustajaliikenteen osalta ei ole toistaiseksi päätöksiä olemassa. Merimies-Unioni vaatii, että lähimerenkulun henkilöliikenne avattaisiin rajoitetusti ja hallitusti 1.6.2020 alkaen määräaikaisilla poikkeustoimenpiteillä, joiden laadinnassa on otettu huomioon EU-komission 13.5.2020 antamia ohjeita turvalliseen lomamatkailuun ja matkailualan elvytykseen. 

Jos matkustaja-alukset menettävät nyt alkavan kesäsesongin, tulee se aiheuttamaan viiveellä pahaa taloudellista jälkeä, joka johtaa suomalaisten alusten myyntiin ja merityöpaikkojen menetykseen. Suomella ei ole varaa menettää toimivaa merenkulkuaan ja merimiesosaamistaan. 

Mikäli Suomen lipun alla olevien alusten taloudellista tukea ei jatketa 18.6.2020 eteenpäin ja tukea myönnetään edelleen ulkomaalaisille aluksille, uhkaavat Suomen kuljetukset Vaasasta alaspäin aina Etelä-Suomen satamiin saakka vaarantua. Seitsemän Suomen lipun alla olevaa alusta on turvannut korona-pandemian aikana Suomen tuonti- ja vientikuljetuksia.