Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

11.12.2018

Liikennevirasto on ensi vuoden alusta Väylä

Liikennehallinto uudistuu 1.1.2019 ja tuolloin Liikennevirasto muuttuu Väylävirastoksi. Virastosta ensisijaisesti käytettävä nimi tulee olemaan Väylä.

Väylä on noin 400 hengen asiantuntijavirasto, joka keskittyy tie-, rata- ja meriliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Lisäksi se vastaa liikenteenohjauksen ja talvimerenkulun järjestämisestä. Väylä toimii liikennejärjestelmäsuunnittelussa maakuntien liittojen, kuntien, kaupunkiseutujen ja muiden toimijoiden ensisijaisena kumppanina.

Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman jatkaa Väylän pääjohtajana.

"Väylä on vahva tilaajavirasto, vuosibudjettimme on noin 2 miljardia euroa ja hallinnoimamme väyläomaisuuden arvo on 20 miljardia euroa. Työllistämme välillisesti yli 12 000 henkeä", sanoo pääjohtaja Kari Wihlman.

Väylä huolehtii liikenteen palvelutasosta ja edistää näin yhteiskuntamme hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

”Väylän tehtävänä on vastata liikkumisen muutoksen synnyttämiin asiakastarpeisiin tehokkaasti ja vastuullisesti sekä tuottaa yhteiskunnalle kasvun alustaa toimivan ja turvallisen infran muodossa”, pääjohtaja Wihlman kuvaa.

"Lisäksi edistämme osaltamme infra-alan kehitystä ja vastuullista rakentamista."

Tunnuksessa kolme väylämuotoa
 

Väylän liikemerkki muodostuu sanasta Väylä ja sinisävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa voi nähdä kolme väylämuotoa, V-kirjaimen ja väylän. Värimaailma on jatkumoa Liikenneviraston tunnuksen sävyistä. Väylävirastosta ensisijaisesti käytettävä nimi tulee olemaan Väylä.

Yhteistyötä yli organisaatiorajojen
 

”Tiivis yhteistyö liikenteen eri toimijoiden kesken jatkuu myös tulevaisuudessa, työnjako täsmentyy muutoksen myötä”, Wihlman sanoo.

Liikennetehtävien työnjako ja rajapinta Väylään ovat jatkossa seuraavat:

Tieliikenteen, rautatieliikenteen ja vesiväylien liikenteenohjaustehtävät yhtiöitetään 1.1.2019 alkaen valtion erityistehtäväyhtiöksi Traffic Management Finland Group. Väylä tilaa liikenteenohjauksen palvelut yhtiöltä.

Teiden alueellisesta kunnossapidosta vastaavat edelleen ELY-keskukset. Väylä huolehtii valtakunnallisen palvelutason toteutumisesta. Päivittäisestä teiden kunnossapidosta huolehtivat kilpailutetut urakoitsijat.

Vuoden alussa perustettava uusi Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) vastaa liikenteen luvista, pätevyyksistä, valvonnasta ja turvallisuudesta. Nykyisestä Liikennevirastosta uuteen virastoon siirtyvät mm. merikartoitus, liikenne- ja maankäyttötehtävät, liikkumisen palveluihin ja joukkoliikenteen palveluihin liittyvät tehtävät.