Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

11.9.2020

Hallitus höllensi Suomen matkustusrajoituksia – Harakka painottaa suomalaista merenkulkua


TEKSTI: JUHANI ARO

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) sanoo Sanna Marinin (sd.) hallituksen kuuntelevan erityisen herkällä korvalla Suomen merenkulun tilannetta.

Harakan mukaan Suomi on saari. Meriliikenne tulee säilyttää suomalaisilla.

- Viennistä 90 prosenttia kulkee meritse. Meriliikenteen säilyminen suomalaisten käsissä on valtavan tärkeää, vaikka kilpailutilanne on todella vaikea ulkomaisiin nähden. Siksi on ryhdytty eri tukimuotoihin mm. miehistötuen osalta.

- Erityiset tuet ja erityiset merenkulkua helpottavat säädökset ovat merkki siitä, että valtiovalta arvostaa merenkulkua, Harakka painottaa.

- Edelleen on voimassa Traficomin hallinnoima tuki. Sitä jatketaan. Eräs tuki polkaistiin liikkeelle välittömästi maaliskuussa, kun koronapandemia alkoi.

Muusta suorasta tuesta ei ole vielä tietoa. Mediassa on liikkunut tietoa reilun 20 miljoonan euron tuesta meriliikenteelle. Vahvistus saadaan ensi viikon budjettiriihen jälkeen.

- Satamissa ei pitäisi olla hätää, kun tavara liikkuu kuitenkin. Tällä hetkellä on tuki matkustajalaivoille ja tiivis ennakointi. Väylämaksut tullaan myös puolittamaan, Harakka sanoo, mutta ei ennakoi ensi viikon budjettiriihtä.

Hallitus teki istunnossaan perjantaina 11. syyskuuta pitkään jatkuneiden neuvottelujen jälkeen periaatepäätöksen uudesta toimintamallista niin kutsutun hybridistrategian toteuttamiseksi rajaliikenteessä ja matkustamisessa. Toimintamallilla voidaan purkaa maahantulon rajoituksia ja samalla torjutaan koronapandemiaa maan rajoilla.

Uudet matkustusrajat helpottavat

Hallitus vahvisti korkeamman koronaan sairastuneiden maiksi ja alueiksi ne, joiden ilmaantuvuus on enemmän kuin 25 sairastunutta 100 000 asukasta kohti viimeisen 14 vuorokauden aikana. Nämä uudet rajoitukset astuvat voimaan 19.9. Aiemmin raja oli paljon tiukempi.

Matkustaminen ja samalla laivaliikenne avataan mm. Ruotsiin. Näin vältytään arvottomilta näytelmiltä, jollaisesta nähtiin esimerkki, kun Tampereella käytiin äskettäin Ratinan stadionilla Suomen ja Ruotsin yleisurheilun maaottelu. Ruotsalaiset eivät saaneet majoittua Suomessa, vaan he lensivät erikoiskoneella yöpymään Ruotsiin. Ja aamulla takaisin Tampereelle. Merenkululle tärkeä matkustajaliikenne pääsee siis alkamaan viikon päästä.

Toisessa vaiheessa eli siirtymävaiheessa 1. lokakuuta – 22. marraskuuta karanteenia ei joko tarvita, tai sitä on mahdollista testein lyhentää, mikäli matka raja-arvot ylittävään maahan on kestänyt alle 72 tuntia – tai jos matkustajalla on negatiivinen koronatestitulos. Tilannetta seurataan viikoittain ja jos se muuttuu, hallitus reagoi heti.

– Matkustajan kannalta muutos edelliseen on se, että korkeamman ilmaantuvuuden maasta tuleva voi lyhentää 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia testauksen avulla. Tämän lisäksi tartuntatautilääkärit ovat rajanylityspaikalla tekemässä tarvittaessa ratkaisuja karanteeneista, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi.

Pysyvä malli tulee voimaan 23. marraskuuta, ja siinä iso rooli on testaamisella. Yleisesti EU- ja Schengen-maiden rajoituksista luovutaan, mutta niistä maista saapuvilta, joissa koronatartuntoja on paljon, edellytetään kahta testiä ja negatiivista testitulosta. Mikäli matka on kestänyt alle 72 tuntia, ei pysyvässäkään mallissa tarvita toista testiä, ennakkotesti riittää.

- Merikuljetusten osalta on ryhdytty suoriin tukitoimiin, Niihin taas ei olla menty esimerkiksi kaupunkien välisessä linja-autoliikenteessä. Ei kumipyöräliikennekään ole ollut minkään suoran tuen kohteena, Harakka sanoo.


Näistä maista saa tulla Suomeen ilman karanteenia


Valtioneuvosto päätti 11. syyskuuta rajaliikenteen rajoituksista, jotka tulevat voimaan 19. syyskuuta ja jatkuvat 18. lokakuuta saakka.

Maahantulon rajoitukset poistuvat Suomen ja Islannin, Norjan, Puolan, Ruotsin, Saksan ja Kyproksen väliltä, sekä Australian, Kanadan ja Japanin asukkailta, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen. Maahantulon rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön Suomen ja Italian ja Unkarin välille.

Rajoitusten poistuminen tarkoittaa, että kyseisestä maasta voi tulla lomamatkalle Suomeen. Matkailijan ei myöskään tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin Suomessa.