Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

20.3.2026

Suomen Merimies-Unioni SMU ry hakee ITF-tarkastajaa vakituiseen työsuhteeseen

SMU on merenkulkijoiden edunvalvoja, joka solmii jäseniään koskevia työehtosopimuksia, valvoo niiden noudattamista ja tukee jäseniään työelämän haasteissa. SMUn jäsenet työskentelevät muun muassa matkustaja-aluksilla, rahtialuksilla, uittohinaajilla ja losseilla. Edustamme yli 50 eri ammattinimikettä. SMU ajaa jäsentensä etuja myös kansainvälisen yhteistoiminnan avulla ja olemalla mukana ITF:n mukavuuslippukampanjassa.

ITF (The International Transport Workers’ Federation) edustaa lähes viittä miljoonaa kuljetusalan työntekijää. ITF ajaa työntekijöiden etua kansainvälisesti, kampanjoi työntekijöiden oikeuksien ja järjestäytymisen puolesta sekä organisoi solidaarisuustoimia.

Tehtävänkuvaus

ITF-tarkastajan tehtäviin kuuluu toteuttaa yhdessä muiden ITF-tarkastajien kanssa mukavuuslippulaivakampanjaa Suomessa. Kampanjassa valvotaan ja parannetaan kohdennetuin alustarkastuksin ja muilla tavoin Suomen satamiin saapuvien ulkomaalaisten alusten miehistöjen työ- ja elinolosuhteita. ITF-tarkastajan tehtäviin kuuluu myös osallistua neuvotteluihin, jotka tähtäävät ulkomaisten alusten miehistöjen työsuhteiden ehtoja määrittävien työehtosopimusten solmimiseen. Lisäksi ITF-tarkastaja avustaa muilla tavoin alusten miehistöjen jäseniä heidän etujensa ja oikeuksiensa toteuttamisessa.

Odotamme sinulta

  • merenkulun ja merellä työskentelyn tuntemusta
  • hyvää molempien kotimaisten kielten sekä englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
  • kokemusta tavanomaisten digitaalisten työkalujen ja järjestelmien käytöstä sekä kykyä omaksua uusien toimintaympäristöjen käyttö nopeasti ja sujuvasti
  • kykyä suunnitelmallisuuteen
  • ongelmanratkaisukykyä


Tuothan hakemuksessasi erityisesti esille, mikäli sinulla on neuvottelukokemusta tai kokemusta työskentelystä paineen alla tai jos sinulla on kokemusta työskentelystä monikielisessä työympäristössä.

ITF-tarkastajan tehtävän hoitaminen edellyttää sopeutumista epäsäännöllisiin työaikoihin sekä valmiutta matkustamiseen.  Ajokortti ja oma auto ovat tehtävässä välttämättömiä.

Tarjoamme sinulle

Merkityksellisen työn merenkulkijoiden etujen hyväksi asiantuntevassa ja mukavassa työyhteisössä sekä näköalapaikan kansainvälisessä työympäristössä.

Tehtävästä maksettava palkka on noin 5 200–6 100 euroa kuukaudessa riippuen valittavan henkilön kokemuksesta. Lisäksi tarjoamme lounas-, työmatka-, puhelin ja liikunta-/kulttuuriedut. Työtehtävän ehdot ja palkkaus määräytyvät Ammattijärjestöjen Työnantajayhdistys ATY ry:n ja Ay-toimihenkilöt ry:n välisen työehtosopimuksen sekä SMU:n paikallisen sopimuksen mukaisesti.

ITF-tarkastajan työkuva sisältää paljon matkustamista pääasiassa Suomessa, mutta myös ulkomailla. Tehtävään valittavan ensisijaisena toimipaikkana on Merimies-Unionin toimisto Helsingissä. Osa tehtävään perehdytyksestä toteutetaan ulkomailla.

Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä 1.9.2026.

Hakuprosessi

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@smu.fi 6.4.2026 mennessä.
Hakemuksen liitteeksi tulee liittää ansioluettelo PDF-muodossa suomeksi ja englanniksi.

Ensimmäisen kierroksen haastattelut järjestetään viikoilla 16–18 SMU:n toimistolla Helsingissä. Haastattelut järjestetään suomen ja englannin kielellä.

Odotamme hakemustasi!

Lisätietoja tehtävästä antavat:

Heikki Karla, Liittosihteeri
050 435 6094
heikki.karla@smu.fi
                                                                                 
Parhaiten tavoitettavissa:                                                                                                                                      
25.03.2026 klo 13–16
27.03.2026 klo 13–16
30.03.2026 klo 12–15
01.04.2026 klo 12–15

Patrick Kuronen, ITF-koordinaattori
040 178 7774
patrick.kuronen@smu.fi

Parhaiten tavoitettavissa:
24.-27.3.2026 klo 10-12 ja
30.-31.3.2026 klo 10-12