Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

28.3.2022

Rauman merimuseon uutuusnäyttely kertoo merenkulkijan työn riskeistä

- Pääsylipputuloilla autetaan ukrainalaisia merenkulkijoita -


Rauman merimuseossa avautui maaliskuussa Merenkulkijat poikkeusoloissa -näyttely. Teemanäyttely kertoo yksittäisten merenkulkijoiden kokemusten ja aineistojen kautta, miten merenkulkijat ovat työssään joutuneet asettamaan itsensä alttiiksi monenlaisille vaaroille. Tarinoissa nousevat esille muun muassa maailmansodat, luonnonkatastrofit sekä koronapandemia. Näyttely on esillä 16.12.2023 asti.

"Vaikea uskoa, että ensimmäiset ajatukset näyttelystä syntyivät jo ennen koronapandemiaa tai Ukrainan sotaa. Olimme lähteitä tutkiessamme havainneet, että merenkulkijoiden kohtaamat vaarat ja poikkeukselliset tilanteet ovat pysyneet historian kuluessa melko samoina. Sodat ja poliittiset levottomuudet, tartuntataudit ja työtapaturmat sekä äärimmäiset sääolosuhteet saattavat kohdata merenkulkijan kaukana kotoa, kun Suomessa on rauhallista ja turvallista", kertoo museonjohtaja Anna Meronen.

Huoltovarmuudesta on viimeisen kahden vuoden ajan puhuttu Suomessa paljon. Näyttelyn yhtenä tavoitteena oli osoittaa kauppamerenkulun parissa työskentelevien työn merkitys. Merirahdin kuljettajat takaavat työllään suomalaisille toimivan arjen. Maissa tämä usein unohtuu. 

Kalervo Virtasen tie vei internointileiriltä Yhdysvaltain sotalaivastoon


Yksi mielenkiintoisista kohtaloista on Kalervo Virtasen tarina. Hän lähti merille 17-vuotiaana 1937. Toisen maailmansodan alkuvuosina hän työskenteli Ison-Britannian ja Pohjois-Amerikan välisessä liikenteessä, joka oli Saksan laivaston hyökkäysten vuoksi hyvin vaarallista. Ison-Britannian julistettua Suomelle sodan joulukuussa 1941 Virtanen internoitiin Mansaarelle. Hän vapautui leiriltä jo elokuussa 1942, kun otti pestin englantilaiseen kauppalaivaan, jälleen vaaralliseen Atlantin liikenteeseen.
 

Internointileireillä käytetty kolmen pennyn seteli, jolla saattoi tehdä ostoksia mm. leirin kanttiinista. Kimmo Virtasen kokoelma. Rauman merimuseo.

Vuonna 1943 Virtanen jäi maihin Yhdysvalloissa. Pian hän liittyi Yhdysvaltain armeijaan. Keväällä 1944 hänet lähetettiin Tyynenmeren rintamalle kutsumanimellä “Seabees” (“Merimehiläiset”) tunnetussa rakentajapataljoonassa, joka rakensi muun muassa lentokenttiä Tyynenmeren saarille. Sodan päätyttyä hän jatkoi palvelustaan sotalaivastossa ja saatuaan Yhdysvaltain kansalaisuuden Virtanen työskenteli jälleen kauppalaivoissa. Hän kohtasi suomalaissiirtolaisena Amerikassa monenlaisia vaikeuksia ja palasi Suomeen 1952. 

Merenkulkua ja siirtolaisuutta voidaan ajatella olleen olemassa yhtä kauan 


Merille lähteminen tai salamatkustajaksi livahtaminen on ollut mahdollisuus hankkia matkalippu uuteen elämään. Tälläkin hetkellä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä pyrkii siirtolaisia Välimeren yli Eurooppaan. Afrikasta lyhimmät ja vaarallisimmat reitit kulkevat Libyasta Maltalle ja Italiaan Lampedusan saarelle sekä Sisiliaan. 

Näyttelyyn on tuotu esille Välimeren ylityksessä käytettyjä pelastusliivejä. Ne ovat lainassa Kymenlaakson museosta, josta on saatu myös muuta Merivartiomuseon aineistoa. Vartiolaiva Merikarhun henkilöstö toi liivit mukanaan palatessaan Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin Jo Poseidon -operaatiosta Suomeen 18.9.2018. Kyseinen operaatio oli VL Merikarhun viimeinen Rajavartiolaitoksen käytössä. 

Liivien ja koko näyttelyn esillepanosta vastaa lavastaja Teemu Loikas, joka teki Rauman merimuseolle ensimmäisen näyttelysuunnittelutyönsä. Näyttelyprojekti oli myös teatterilavastajana kannuksensa hankkineelle Loikkaalle ensimmäinen museoalalla.

Pääsylipputuloilla autetaan ukrainalaisia merenkulkijoita


Ukrainalaisia merenkulkijoita on yli 76 000. He muodostavat 4 prosenttia alan maailmanlaajuisesta työvoimasta ja heitä työskentelee myös Suomeen liikennöivillä aluksilla. Ukrainalaisten merenkulkijoiden on tehtävä työnsä kaukana kotoa, eivätkä he pääse auttamaan perheitään. 

"Tilanne on hyvin samankaltainen kuin suomalaisilla merenkulkijoilla oli toisen maailmansodan aikaan. Päätimme, että Merenkulkijat poikkeusoloissa -näyttelyn lipputuloista ohjataan ensimmäisen kuukauden ajalta 10 prosenttia Suomen Merimieskirkon kotimaan satamissa tehtävään työhön ukrainalaisten merimiesten parissa", kertoo museonjohtaja Anna Meronen.

Yksityiskohta Merenkulkijat poikkeusoloissa -näyttelystä. Rauman merimuseo.


Rauman merimuseo

www.rmm.fi

Puh. +358 50 411 4189
kupari@rmm.fi

Facebook: Rauman merimuseo 

Instagram: Rauma_Maritime_Museum

Blogger: Painolastina

YouTube: Rauman merimuseo

Spotify: Ankkuripaikka-podcast

Twitter: KaskisukeltajaW