Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

27.3.2023

Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmies ja kansanedustajaehdokas Sami Ryynänen: ”Kannustusta kentillä riittää – törkytölväisyt vähissä”

TEKSTI: JUHA GRANATH

Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmiehen ja kansanedustajaehdokkaan Sami Ryynäsen (sd) työpaikka on keskellä Pohjoismaiden suurinta öljynjalostuksen yrityskeskittymää. Työntekijöitä alueella on tuhansia.

- Vaalien kärkiteemani ovat vihreän siirtymä, sopimuskulttuurin säilyttäminen ja ammatillisen koulutuksen kunnianpalautus. Runsaat nelisen tuhatta ääntä pitäisi saada. Itä-Uusimaa tarvitsee kipeästi oman edustajan Arkadianmäelle, Sami Ryynänen sanoo.

Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmies ja demarien kansanedustajaehdokas Sami Ryynänen (sd) elää ruuhkaviikkoja. Torstain varhaistunnit vierähtivät Porvoon bussiasemalla aamiaispusseja jaellen, työpäivä kuuluu uutta palkkausjärjestelmää kehittäen ja iltasella tie vie taas vaalikentille.

- Porvoon, Loviisan ja Vantaan turut ja torit ovat tulleet tutuiksi. Vastaanotto on ollut paljon parempi kuin viime vaaleissa neljä vuotta sitten. Kannustavaa palautetta tulee runsaasti, törkytölväisyt ja häiriköinti on jäänyt vähäiseksi, Sami Ryynänen sanoo.

Sami Ryynänen on työskennellyt yli 10 vuotta Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmiehenä. Mies on myös Teollisuusliiton hallituksen jäsen ja istuu myös Porvoon kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa.

Uusimaa on noussut mediassa vaalien supervaalipiiriksi, jossa koko vaalitulos ratkaistaan. Hesarin tuoreen mielipidetiedustelun mukaan kokoomuksen ja perussuomalaisten suosio oli Uudellamaalla laskussa, demarien nousussa. Paikkoja on jaossa 37.

Paljasjalkaisen porvoolaisen Sami Ryynäsen tavoite on selkeä: 50 000 asukkaan kotikaupungin on aika saada oma kansanedustaja Arkadianmäelle. Haaste on kova, sillä viime vaaleissa itäiseltä Uudeltamaalta ei valittu yhtään kansanedustajaa.

- Tilanne on huono. Myöskään toisella Itä-Uudenmaan suurella kaupungilla Loviisalla ei ole yhtään kansanedustajaa. Ruotsinkielisyys on täällä niin laajaa, että kun Itä-Uudeltamaalta on kansanedustaja valittu, hän on iät ja ajat tullut RKP:stä.

- Nyt on muutoksen aika. Vuonna 2019 viimeinen läpimennyt demari sai nelisen tuhatta ääntä. Vähintään saman verran minun pitäisi kerätä, jotta eduskuntapaikka aukeaisi. Tilanne näyttää mielestäni nyt oikein hyvältä, Sami Ryynänen sanoo.

Viime eduskuntavaalien kolme suurinta puoluetta Uudellamaalla olivat kokoomus 9 kansanedustajaa, demarit 7 ja perussuomalaiset 6.

Työntekijän ääni kuuluviin

Sami Ryynäsen viesti äänestäjille on, että työntekijän ääni pitää saada eduskunnassa kunnolla kuuluviin. Tuli se ääni sitten maalta, mereltä tai ilmasta tai oli se ääni suomen- tai ruotsinkielinen.

- Palkansaajan asemaa pitää parantaa. Ensin lainsäädännön kautta, mutta toki ay-liikkeen on jatkossakin neuvoteltava yleissitovat sopimukset. Metsäteollisuuden viime syksyn rajut toimet osoittivat, että työntekijän näkökulmaa ei pidä jättää työnantajan määriteltäväksi.

- Työntekijän pitää olla tasapuolisessa asemassa neuvotteluissa. Sopimisen kulttuuri pitää palauttaa, ja luottamusmiehen asema säilyttää. Henkilöstöllä on oltava selkeä edustaja, jolla on vaikutusvaltaa, Sami Ryynänen sanoo.

Työtätekevien ääniä kyllä Uudeltamaalta löytyy. Porvoon kupeessa Kilpilahdessa on Pohjoismaiden suurin öljynjalostuksen ja petrokemian yrityskeskittymä. Työntekijöitä alueella on tuhansia, mutta lisää pitäisi löytyä ja paljon.

Ammatillinen koulutus kunniaan

Sami Ryynäsen mukaan työperäinen maahanmuutto on yksi ratkaisu työvoimapulaan, mutta apua voisi hakea entistä enemmän myös oman kylän pojista ja tytöistä. Ammatillinen koulutus ja lähiopetus pitää nostaa entiseen kunniaan.

- Nuori syrjäytyy, kun hän ei valmistu ammatillisesta laitoksesta eikä pääse työelämään kiinni. Yksi keino tilanteen parantamiseksi on oppisopimusmalli, joka perustuu työssä oppimiseen. Varsinkin isot työpaikat pystyvät kouluttamaan nuoria erilaisiin ammatteihin.

- Itse olen oiva esimerkki työssä oppimisesta. En ollut hyvä koulussa, mutta olen ollut hyvä oppimaan työtä tekemällä. Kun lähiopetusta ei ole riittävästi, niin varsinkin nuoret pojat keksivät nopeasti muuta tekemistä kuin väsätä koulutehtäviä kotona, Sami Ryynänen sanoo.

Kansanedustajaehdokas Ryynänen lisäisi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoitusta Suomessa. Tavoite on, että vuonna 2030 käytetään neljä prosenttia bruttokansantuotteesta TKI-toimintaan. Vuonna 2022 summa oli 2,9 prosenttia.

- Kun juttelen teollisuuden kanssa, niin se on tavoitteen takana. Nyt pitää vain saada julkinen puoli mukaan talkoisiin. Eurot pitää ohjata sinne, missä on kasvua. Näin kehitetään uusia toimintoja ja synnytetään uusia työpaikkoja Suomeen, Sami Ryynänen vakuuttaa.

Rallia ja vihreää siirtymää

Uudellamaalla vaalien kärkiaiheiksi on nostettu talous, velkaantuminen ja rikollisuuden estäminen. Sami Ryynänen korostaa vihreää siirtymää. Nesteen jalostamon pääluottamusmies on saanut kymmenen vuoden ajan todeta aitiopaikalta vihreän siirtymän paikkakunnalle tuomia etuja.

- Neste on maailman ykkönen uusiutuvien polttoaineiden tuotannossa. Uusiutuvat polttoaineet antavat paljon enemmän mahdollisuuksia kuin fossiiliset. Ne ovat Suomelle myös mahdollisuus luoda teollisuudelle uutta pohjaa ja lisätä vientiä.

Suomen lipun alla purjehtiva M/t Lunni matkalla Porvoon Kilpilahden jalostamolle.

Sami Ryynänen kiittelee myös työnantajaansa rohkeudesta.

- Kun moni yhtiö leikkasi aikoinaan tutkimus-, kehitys- ja tutkimustoiminnasta, Neste ei niin tehnyt. Sen ansiosta tänne Kilpilahteen investoidaan koko ajan lisää ja työpaikkamme säilyvät myös tulevaisuudessa. Vihreän siirtymän pitää olla myös vaalien kärkiteemoja.

Samalla kun Sami Ryynänen puhuu vihreästä siirtymästä, haastattelijan mieleen tulee Ryynäsen rakas harrastus ralli. Mies ajaa kilpaa aina Suomen mestaruus- ja MM-ralleja myöten.

Miten bensan ja kumin poltto sopii yhteen vihreän siirtymän kanssa?

- MM-rallissa ajatetaan jo fossiilittomilla polttoaineilla. Moottoriurheilun on pakko elää vihreän siirtymän mukana. Esimerkiksi meidän tiimi käyttää fossiilivapaata vetyyn pohjautuvaa P-1-polttoainetta, kartanlukijana kisaava Ryynänen vakuuttaa.

Valtion omaisuus ei ole myytävänä

Demarien kansanedustajaehdokkaana Sami Ryynänen kavahtaa myös mahdollista porvarihallitusta. Kilpilahdessa muistellaan vielä päätä puistellen Juha Sipilän hallituksen intoa myydä valtion omaisuutta.

- On tietysti helppoa politiikkaa myydä kansallisomaisuutta ja paukutellaan henkseleitä, miten valtion talous laitetaan kuntoon. Nämä Sipilän hallitukset koskettivat myös Nestettä, mutta kovin vähän niistä on vaalien alla puhuttu.

Tässä pieni kertaus.

Pääministeri Sipilä sanoi panevansa taseen töihin. Sipilän hallitus siirsi Nesteen osakkeita 1,5 miljardin euron edestä vuonna 2016 perustettuun Valtion kehitysyhtiöön Vakeen. Tulokset jäivät laihoiksi, ja Vake kuopattiinkin nopeasti epäonnistuneiden yritysten hautausmaalle.

- Nesteen osakkeen arvo on niistä ajoista noussut paljon. Nyt kun laskee, kuinka paljon puolentoista miljardin edestä osinkotuottoja valtiolta on jäänyt saamatta, niin siitä kertyy melkoinen summa. Että tällaista talousosaamista porvarihallitukselta, Ryynänen tuhahtaa.

Pääluottamusmies Sami Ryynänen puhuu eduskuntavaaleissa yli kahden miljoonan palkansaajan puolesta. Porvoon kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä mies haluaa kehittää kotikaupunkiaan myös merelle päin.

- Porvoo on niin lähellä pääkaupunkiseutua, että sieltä tulevaa vesiliikennettä ja samalla koko saaristoa pitää kehittää. Olen mukana Porvoon tulevaisuuden hankkeessa, johon olen kahden yrittäjän kanssa jättänyt tarjouksen sisävesisataman rakentamisesta.

 J. L. Runeberg -laiva matkalla Haikon ohitse kohti Porvoota. Runeberg liikennöi Helsingistä Porvooseen ja Loviisaan. Laiva on rakennettu 1912.