Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

30.3.2022

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) lähetti työministeri Tuula Haataiselle terveisiä: ”Nyt on kiinnitettävä katse merenkulkuun ja varmistettava osaavan, suomalaisen merihenkilöstön saanti jatkossakin”

Eduskunnan täysistunnossa nousi keskiviikkona 30.3.2022 esille merenkulun merkitys maailmanpoliittisessa, ajankohtaisessa tilanteessa. Täysistuntoon osallistui työministeri Tuula Haatainen, jolle osoitettiin terveisiä suomalaisten merimiesten vähyydestä.

Eduskunnan Meriryhmän puheenjohtaja, Kristiina Salonen (sd.), toi esiin omassa lähetekeskustelupuheenvuorossaan merenkulun merkityksen maallemme. Salosen mukaan suomalaiset merenkulun osaajat ovat hyvin ammattimaisia ja osaavia.

”Mitä ylipäänsä tulee merenkulkuun, en malta olla toteamatta, kun työministeri on täällä paikalla, että huoltovarmuuskeskus nosti merenkulun huoltovarmuudesta raportissaan vuoteen 2030 mennessä esille yhden merkittävän tekijän asian: suomalaisia merenkulkijoita on aivan liian vähän”, Salonen totesi ja jatkoi

”Pienet henkilömäärät itse asiassa vaarantavat Suomen huoltovarmuutta. Tässä ajankohtaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa meidän tulee kiinnittää kaikin tavoin katsetta merenkulkuun osaavan, suomalaisen henkilöstön varmistamiseksi jatkossakin Suomessa ja sen ylipäänsä, että pystymme meriteitse jatkossakin kuljettamaan tavaroita, meille Suomelle kriittisiä komponentteja ja raaka-aineita”, Salonen päätti puheenvuoronsa ja osoitti työministerille terveisensä ja huolensa suomalaisten merimiesten vähyydestä, jotta tilannetta voidaan ryhtyä parantamaan.