Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

21.11.2018

Mikä voisi lämmittää enemmän mieltä kuin lahjaksi saadut käsin neulotut villasukat?

merimieskirkko.fi/villasukat

Monelle merenkulkijalle törni osuu myös joulun ajaksi, eikä työ eroa arkisesta aherruksesta juhlapyhinäkään. Joulupöytä on toki katettu, minkä lisäksi messin nurkassa voi olla kasa pehmeitä paketteja. Paketeista paljastuu useimmiten villasukat, jotka joku merenkulkua ja merenkulkijoita lämmöllä ajatteleva on neulonut. Paketeissa voi olla mukana myös muuta pientä tavaraa.

Paketit on laivalle toimittanut Merimieskirkko, joka välittää vapaaehtoisten lahjoittamat joululahjat ”tuntemattomalle merenkulkijalle”. Useimmiten Merimieskirkon välittämä lahja on ainoa, jonka merenkulkija aattona merellä saa.

Perinne on vanhempi kuin Merimieskirkko. Paketteja jaettiin Pohjanlahden satamissa jo 1800-luvun puolivälissä kapteenskojen toimesta. Toiminta siirtyi vuosisadan lopulla Merimieskirkolle, joka perustettiin vuonna 1875.

Paketti on odotettu ja herättää toisinaan vahvojakin tunteita.

Eräänä jouluna mies pääsi työkiireiden vuoksi laivalla lahjojen jakoon vasta hännänhuippuna. Jonossa oli enää kaksi miestä, samoin oli paketteja. Suuri mies sai pienen lahjan, pieni mies suuren, ja niinpä he vaihtoivat paketteja. Myöhemmin mies tutustui tarkemmin lahjaansa, ja siitä löytyi kirje. Sen kirjoittaja kertoi, että myös hänen poikansa seilaa, ja isän ylpeydellä kehui tätä kunnon mieheksi. Kirje oli lahjaksi täysosuma, sillä kirjoittajaksi paljastui miehen oma isä. 

Näitä joulupaketteja voi tuoda niin kotimassa kuin ulkomailla oleville suomalaisille merimieskirkoille aina jouluun saakka.

merimieskirkko.fi/villasukat