Hyppää sisältöön

Jäsenmaksu

Merimies-Unionin jäsenmaksu on 1,55 prosenttia veronalaisesta ansiotulosta. Jäsenmaksu maksetaan kaikesta veronalaisesta ansiotulosta, eli merellä tehdyn työn lisäksi myös maissa tehdystä työstä.

Kun liityt Merimies-Unionin lisäksi Avoimeen työttömyyskassaan, maksaa liitto työttömyyskassan jäsenmaksun puolestasi.

Jäsenmaksun perinnän hoitaa pääsääntöisesti työnantaja. Tarkista aina palkkalaskelmastasi, että siellä on merkintä jäsenmaksusta. Jos maksat jäsenmaksun itse, eräpäivä on joka kuukauden 15. päivä ja maksut suoritetaan takautuvasti. Esimerkiksi tammikuun jäsenmaksun eräpäivä on helmikuun 15. päivä.

Jäsenmaksun määrän laskeminen  

Jäsenmaksu on 1,55 % kaikesta jäsenyyden aikana ansaitusta bruttotulosta. Jäsenmaksu sisältää myös työttömyyskassan jäsenmaksun.

Jäsenmaksu maksetaan 

  • kaikesta työnantajan maksamasta veronalaisesta palkkatulosta, etuuksista ja palkkioista  
  • lomakorvauksesta  
  • osa-aikatyöstä, vaikka työttömyyskassa perisi samalta ajalta maksamastaan sovitellusta työttömyyspäivärahasta jäsenmaksun  
  • työttömyyskassan maksamista päivärahoista ja etuuksista (työttömyyskassa hoitaa). 

Maatyöstä maksat jäsenmaksun itse. Jäsenmaksun voit maksaa joko eAsioinnin kautta, tai voit pyytää maksutiedot jäsenrekisteristä. Vaihtoehtoisesti voit tehdä perintäsopimuksen maatyönantajan kanssa. Sopimuksen saa tilattua jäsenrekisteristä tai ladattua tästä. Unioni lähettää vastaanotetun perintäsopimuksen perusteella maksutiedot työnantajalle.

Opiskelijajäsenet eivät maksa jäsenmaksua opintojen ajalta. Mikäli kuitenkin työskentelet opintojen ohessa, siitä tulosta jäsenmaksu tulee maksaa. Muistathan aina ilmoittaa opiskeluaikasi jäsenrekisteriin.

Työttömyyskassan maksamasta etuudesta työttömyyskassa perii jäsenmaksun suoraan. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä itse.

Mikäli sinulla on yritystoimintaa palkkatyösi ohella tai olet aloittamassa yritystoiminnan, ilmoitathan asiasta jäsenrekisteriin. Päätoimisen yrittäjän jäsenmaksu on 30€/kk.


Jäsenmaksun perintäsopimus

Perintäsopimus on valtakirja, jolla työntekijä valtuuttaa työnantajan pidättämään jäsenmaksut palkastaan

Mikäli työnantajasi ei pidätä jäsenmaksua suoraan palkanmaksun yhteydessä, voit kysyä työnantajaltasi tästä mahdollisuudesta. Työnantajalle tulee lähettää jäsenmaksun perintäsopimus, jonka voit ladata tästä. Voit myös valtuuttaa meidät lähettämään perintäsopimuksen puolestasi.

Huomioithan seuraavat asiat:

– Työnantajan palkanmaksukausista johtuen jäsenmaksun perintä saattaa käynnistyä vasta sopimuksen tekemisestä seuraavasta palkkakaudesta.

– Jäsenrekisteri lähettää täytetyn perintäsopimuksen perusteella maksutiedot työnantajalle, jäsenen henkilökohtaisia viitteitä työnantaja ei voi käyttää.

– Jäsenmaksun perintäsopimus on koskee aina vain yhtä työnantajaa. Jos sinulla on useampia työnantajia, sinun pitää tehdä perintäsopimus jokaisen kanssa erikseen.