27.5.2025
Vientimallin valuviat korjattava ja valtakunnansovittelijan puolueettomuus palautettava
Suomen seuraavan hallituksen tulee korjata lainsäädäntöä, joka ohjaa tämänhetkistä vientimallia työmarkkinajärjestöjen neuvottelu- ja sopimuskentällä. Työehtosopimuskierros osoitti, että nykyinen vientimalli jarruttaa työehtojen kehittämistä.
Kuljetusliitoissa työehtosopimukset on pääsääntöisesti saatu sovittua niiltä osin, kun niitä oli neuvoteltavana tällä kierroksella.
- Palkkaratkaisujen osalta kokonaisuuteen voidaan olla tyytyväisiä, toteaa Rautatiealan unioni RAU ry:n ja Kuljetusliitot KL ry:n puheenjohtaja Markku Lehtinen.
Lakiin kirjattu ns. vientimalli, valtakunnansovittelijan rooliin ja valtuuksiin tehdyt muutokset vaikuttavat siten, että alakohtaisia asioita ei TES-neuvotteluissa huomioida.
- Kuljetusalan työntekijöiden työehdoissa on paljon kehitettävää mm. työaikojen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Nyt nämä laatukysymykset jäävät toissijaiseksi, kun työnantajien tahtoa suosiva sovittelumalli niputtaa kaikki alat samaan muottiin, kritisoi Lehtinen.
Kuljetusliitot KL jäsenliittoineen vaatii, että Suomen seuraavan hallituksen tulee ensi töikseen ottaa työn alle vientimallin valuvikojen korjaaminen ja palauttaa valtakunnansovittelijan rooli puolueettomaksi instituutioksi.
- Suomen kasvun ja kilpailukyvyn yhtenä peruspilarina tulee nähdä hyvinvoivat työntekijät. Orpo-Purran hallituksen tekemät heikennykset työntekijöitä ja niitä edustavien ammattiliittojen asemaa kohtaan murentavat yhteiskunnallista luottamusta ja aiheuttavat työpahoinvointia, Lehtinen summaa.
Kuljetusliitot KL ry:n jäsenliittoja ovat:
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry
Rautatiealan unioni RAU ry
Suomen Merimies-Unioni SMU ry
Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.