Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

22.12.2022

Upea joulutarina! Joulupukki vieraili IMO:ssa – suomalaiset virkamiehet ja päättäjät pistivät parastaan Lontoossa merenkulun puolesta


Valtiosihteeri Pilvi Torstin Facebook-päivitys joulunalusviikolta 2022:

”Seuraava on kertomus valtionhallinnon onnistumisesta, jonka ytimessä on supervoima ja yhteistyö:

Virallisesti ”Suomi” avasi kampanjan kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n neuvoston C-kategorian jäseneksi vuosille 2024-2025 IMO:n meriympäristön suojelukomitean kokouksen yhteydessä Lontoossa. Mitä saatiin aikaan näistä inspiroivista lähtökohdista?

Kuva: valtiosihteeri Pilvi Torsti
  • Vaikuttava tilaisuus, jossa Suomen IMO-teemat saivat myönteistä huomiota samalla, kun ihmiset viihtyivät ja oli hauskaa.
     
  • Paikalle saapui yli 200 osallistujaa (ilmoittautuneita oli 70, eli tieto hyvistä juhlista kiiri eteenpäin). Tilaisuuteen saapuneita odotti punainen matto ja kapakka-pianomusiikki, vaikka tilaisuus oli järjestettävä IMO:n kolossaalisen toimistorakennuksen laitoskeittiötä henkivässä tilassa.

    Pianisti oli muutama tunti ennen showta huomannut, että soittimeksi suunniteltu haitari oli rikki. Piano oli muutamassa tunnissa kaivettu IMO:n toimistorakennuksen kellarista ja raahattu käyttöömme. Tämän piti olla mahdotonta, mutta suomalaiset supervoimat johtava asiantuntija Anita Mäkinen (Trafifom) ja neuvotteleva virkamies Eero Hokkanen (LVM) eivät antaneet periksi.
     
  • Suurlähettiläs Jukka Siukosaaren ja valtiosihteerin puheenvuorojen jälkeen paikalle tuli joulupukki. Suomen Varustamoiden erityisasiantuntija Mats Björkendahl oli varta vasten toimitettu paikalle näihinkin hommiin.
     
  • If you want to win, choose a Finn”, pukki laukaisi puheensa päätteeksi ja asettui revontulitaustaiseen kuvauspaikkaan. Koko yleisö ryntäsi jonoksi: kaikki halusivat kuvaan pukin kanssa. Me tontut jaoimme 200 kampanja-suklaalevyä, joissa lukee Finland 4 IMO. Liki jokainen kampanjalevy on nyt eri IMO:n jäsenmaiden edustajien kännykän pukkivalokuvassa. Hyvin leviää sanomamme joulupöydissä.
     
  • 200 suklaalevyä, eli 40 kg suklaata Lontooseen kuljetettiin matkalaukuissa mm. Paddingtonin aseman kautta perille. Suklaaprojektin priimus motor Liikenne- ja viestintäministeriön Mikael Nyberg tuntee jatkossa myös nimen suklaa-Mikael. Kantokaverina Jani Haapasaari.
     
  • Kyrön distillery lähti mukaan projektiin. Gini on muodostunut IMO:ssa vuosikymmenien mittaan tunnus-drinkiksi. Tämän illan jälkeen moni saattaa kysellä sen suomalaisen perään.
     
  • Tilaisuuden järjestämisestä vastasi Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Embassy of Finlanin London suurlähetystön tiimi. Mainos- tai viestintätoimistoja ei ollut mukana, eli kaikki tehtiin virkatyönä.
     
  • Lopuksi saatoimme todeta tilaisuuden olleen tietopohjainen. Suomen maakuvaa perannut suurlähetystön lehdistöneuvos Heli Suominen kertoi, että meillä oli hyvä ja asiallinen maine, mutta keveyttä ja hauskuutta kaivattaisiin lisää. Ehkä tässä nyt onnistuttiin ja samalle kun asiatavoite täyttyi.
     
  • PS: Erillinen kiitos menee vielä ministeri Tytti Tuppuraiselle, jonka mekko ja korut olivat täydellinen asu joulupukkia auttaneelle valtiosihteerille. Eläköön suomalainen kiertotalous, käytännöllisyys ja naisten välinen solidaarisuus!”
     

Lue: IMO:n MEPC 79 kokouksessa käsiteltiin maailmanlaajuisia päästövähennys­keinoja merenkulkuun (Suomen Varustamot 19.12.2022)