Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

3.3.2017

Unionilaisia ehdolla kuntavaaleissa

Merimies-Unionin jäseniä on asettunut ehdolle huhtikuun kuntavaaleissa.

Susanna Mäntysaari on uusi politiikassa ja pyrkii ensimmäistä kertaa valtuustoon. Hänestä maan ja maailman tilanne on sellainen, että on lähdettävä mukaan vaikuttamaan.  

Yksi Mäntysaaren vaaliteemoista on lapsista ja nuorista huolehtiminen.

-Kaikki on pidettävä mukana, nuoria ei saa päästää syrjäytymään.   

Mäntysaari painottaa myös luontoarvoja. Hän haluaa, että kuntalaisille jätetään paikkoja, joihin on helppo mennä liikkumaan kauniissa ympäristössä. Ja konkreettisena asiana hän tahtoo parannuksen kotikuntansa Raision vaaralliseen risteykseen, jonka kautta kulkee muun muassa liikenne Naantalin satamaan.  

 

Ehdolla olevia Merimies-Unionin jäseniä

Mimer-aluksen kokkistuertti Aki Ikonen on Vasemmistoliiton ehdokkaana Kotkassa.

Viking Linen Gabriellalla työskentelevä Joni Kuronen pyrkii kotikuntansa Parkanon valtuustoon. Kuronen on ehdolla SDP:n listalta.

Pohjoisen osaston sihteeri Markku Kylmämaa tavoittelee paikkaa Kemin valtuustossa. Hän on SDP:n ehdokas.

Eläkkeellä oleva pursimies Leo Lehtinen on Vihreiden ehdokkaana Hangossa.  

Baarimestari Susanna Mäntysaari tavoittelee SDP:n ehdokkaana paikkaa Raision valtuustoon. Mäntysaari on Merimies-Unionin valtuuston jäsen ja Lounais-Suomen osaston sihteeri.

Vesa Puranen pyrkii Kaarinan valtuustoon perussuomalaisten ehdokkaana. Puranen työskentelee Mariellalla konekorjausmiehenä.

Pia Sulosaari-Sandell  työskentelee M/s Amorellan kylmäkeittiössä ja on SDP:n ehdokkaana Paraisilla.

 

*

Oletko Merimies-Unionin jäsen ja ehdolla kunnallisvaaleissa? Lähetä tietosi osoitteeseen merimies@smu.fi niin julkaisemme ne Unionin verkkosivuilla.