Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

3.9.2018

SAK on valmis järjestöllisiin toimiin

Kaikki liitot ovat mukana, mutta toimien aikataulua, laajuutta ja tarkempaa sijaintia ei kerrota etukäteen.

SAK:n hallitus totesi, että järjestölliset toimenpiteet aloitetaan, jos hallitus ei luovu alle 20 hengen yrityksiin kohdistetun irtisanomislain valmistelusta.

– Toivomme edelleen, että hallitus tulee järkiinsä tämän niin sanotun pärstäkerroinirtisanomisen kanssa. Mutta jos näin ei käy, aloitamme järjestölliset toimet, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo.

Eloranta korostaa, että tyytymättömyys SAK:laisissa liitoissa on yhteistä ja tämän takia kaikki liitot ilmoittavat olevansa mukana. Liittojen toimista on myös neuvoteltu keskenään ja niitä koordinoidaan yhdessä, mutta jokainen informoi toimistaan erikseen.

– Liitot ovat päättäneet toimenpiteet toimipaikkakohtaisesti, mutta niiden aikataulua, laajuutta tai tarkempaa sijaintia ei kerrota etukäteen.

SAK pitää hyvänä, ettei tyytymättömyys pärstäkerroinirtisanomiseen ole jäänyt pelkästään SAK:laisiin liittoihin, vaan esimerkiksi OAJ, Pro ja Tehy valmistelevat järjestöllisiä toimia.

– Hallituksella olisi nyt hyvä paikka osoittaa, että palkansaaja on jo tinkinyt hyvinvoinnistaan tarpeeksi yhteisen hyvän nimissä. Lisäjoustoja ei voi eikä pidä enää vaatia.