Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

20.11.2019

Onko omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle kerrottu väärää tietoa Postin tavoitteista?

Mikäli omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle ja pääministeri Antti Rinteelle ei ole kerrottu tilanteesta todenmukaista tietoa, heidän ja maan hallituksen ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin, jolla työehtojen heikennykset estetään.

Postin ja PAUn väliset työehtosopimusneuvottelut ovat jumissa. PAU joutui hylkäämään valtakunnansovittelijan 19.11.2019 sovintoesityksen, sillä se olisi jättänyt osan postin työntekijöistä heikomman Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen työehtosopimuksen piiriin.

Onko meneillään olevissa neuvotteluissa ymmärretty, mistä kiistassa on lopulta kysymys. Postin hallitus teki toukokuussa 2018 päätöksen, että Postin voittoa on kasvatettava. Tämä hyödyttää valtio-omistajaa ja Postin johtoa. Postin palkka- ja palkkioselvitys 2018 osoittaa, että Postin johdolle maksetaan palkan lisäksi bonuksia, joiden mittareina ovat liiketulos 70 % ja Postin pakettiliiketoiminnan liikevaihto 30 %. Jos Postin pakettiliiketoiminta kasvaa - eli vallataan markkinoita halvemmalla työehtosopimuksella - maksetaan Postin johdolle pakettiliiketoiminnan kasvusta 30 % painoarvolla bonuksia. Tämä tarkoittaa Postin johdolle satojen tuhansien lisäpalkkiota peruspalkan päälle.

Postilla ei mene heikosti. Postin vuoden 2018 liiketulos oli 44,8 miljoonaa euroa. Samaan aikaan hyvää tulosta tekevien postityöntekijöiden työehtosopimus pitää saada keinolla millä hyvänsä huonomman työehtosopimuksen piiriin. Postin pakettilajittelijalle se tarkoittaisi 2 200 euron palkasta 600 euron leikkausta.

Kuka on antanut määräyksen siirtää Postin pakettilajittelijat heikomman työehtosopimuksen piiriin? Onko se Postin hallitus? Mikäli näin on, onko omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle kerrottu totuudenmukaista tietoa Postin tavoitteista?

Onko hänelle kerrottu, että pakettiliiketoiminnassa Postin kilpailijoihin sovelletaan Teollisuusliiton halvempaa työehtosopimusta. Tällaista totuudenvastaista tietoa toisti Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola viimeksi tänään (20.11.2019) MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa. Paketti- ja verkkokaupassa Postilla on kilpailijoita, mutta ne noudattavat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijöiden (AKT) ja Autoliikenteen Työnantajaliiton välistä työehtosopimusta, joka joiltakin osin jopa ylittää tasoltaan PAU Viestinvälitys ja -logistiikka-alan työehtosopimuksen.

Posti maksaa siis johdolleen pitkän- ja lyhyen aikavälin kannustinpalkkiota, eli bonusta liikevaihdon kasvusta ja markkinoiden valtaamisesta. Tämä hyödyttää Postia ja siirtymällä halvemman työehtosopimuksen piiriin se voisi toimia markkinahäirikkönä ja vallata markkinoita. Posti on kertonut julkisuudessa tavoitteenaan olevan työpaikkojen lisäämisen. Ne syntyisivät, kun Postin kilpailijat häviäisivät kilpailun asiakkaista.

Herää siis kysymys, miksi Posti haluaa heikentää väen väkisin pakettityöntekijöidensä työehtoja ja siirtää heidät halvemman työehtosopimuksen piiriin? Asiasta hyötyy Posti ja sen johto itse valtaamalla markkinoita. Kärsijöitä ovat muut alan rehdimpiä työehtoja noudattavat toimijat.

Mikäli omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle ja pääministeri Antti Rinteelle ei ole kerrottu tilanteesta totuudenmukaista tietoa, heidän ja maan hallituksen on ryhdyttävä pikaisiin toimenpiteisiin, jolla työehtojen heikennykset estetään. Ainoa oikea Postissa noudatettava työehtosopimus pakettilajittelijoihin on PAU:n Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus. Sitä noudattamalla alalle sekä Suomeen on luotava työrauha.