Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

13.10.2022

Norjassa satamien turvatasot nousivat tasolle 2 – Puolassa otettu jo aiemmin taso 2 käyttöön

Norjassa satamien turvatasoja nostettiin tasolle 2 (valittujen satamatoimintojen osalta) 30. syyskuuta alkaen. Turvatasoja nostettiin kiristyneen turvallisuustilanteen, eli Ukrainan sodan, johdosta.

Turvatasojen nosto koskee myös laivakutsuja, eli Norjan satamissa vierailevien alusten on nostettava myös omia turvatasojaan tasolle 2.

Aiemmin muun muassa Puola on jo nostanut omien satamien turvataso tasolle 2.

Traficom: alusten ja satamarakenteiden kansainvälinen turvasäännöstö ISPS
 

ISPS (International Ship and Port Facility Security Code) on säännöstö, jonka tavoitteena on lisätä turvallisuutta aluksilla ja satamissa. Säännöstön on laatinut Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO). ISPS-säännöstö on liitetty kansainväliseen SOLAS-sopimukseen (luku XI-2 "Special measures to enhance maritime security") ja se on toimeenpantu EU:n turvatoimiasetuksella (EY) N:o 725/2004.

Keitä ISPS koskee
 

ISPS-turvasäännöstöä sovelletaan seuraaviin kansainvälisessä liikenteessä oleviin aluksiin:

  • matkustaja-alukset, mukaan lukien suurnopeusmatkustaja-alukset
  • lastialukset, mukaan lukien suurnopeusalukset, joiden bruttovetoisuus on yli 500
  • liikkuvat porausyksiköt rannikon edustalla
  • näitä kansainvälisillä reiteillä liikennöiviä aluksia palvelevat satamarakenteet.


ISPS-säännöstö ei koske sota-aluksia, merivoimien tukialuksia tai muita aluksia, jotka ovat sopimushallituksen omistuksessa tai käytössä ja jotka liikennöivät vain valtion palveluksessa ei-kaupallisessa tarkoituksessa.

Hyväksytty aluksen turvasuunnitelma ja kansainvälinen turvatodistus myönnetään alukselle, joka täyttää turvavaatimukset.

Turvatasot
 

  • Turvataso 1 tarkoittaa tasoa, jolla ylläpidetään jatkuvasti asianmukaisia suojaavia vähimmäisturvatoimenpiteitä.
     
  • Turvataso 2 tarkoittaa tasoa, jolla ylläpidetään tietyn aikaa asianmukaisia suojaavia lisäturvatoimenpiteitä turvavälikohtauksen kohonneen riskin vuoksi.
     
  • Turvataso 3 tarkoittaa tasoa, jolla ylläpidetään rajoitetun ajan suojaavia erityistoimenpiteitä, kun turvavälikohtaus on todennäköinen.
     

ISPS:stä lisää Traficomin sivuilla:

www.traficom.fi/fi/liikenne/merenkulku/aluksen-turva-asiat

Alkuperäinen uutinen Norjasta:

Norway increases maritime security for selected port facilities​ (Safety4sea) (11.10.2022)

Poland Ups Security Alert Level On Energy Infrastructure Outside Borders (6.10.2022)