Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

23.1.2023

Merimies-Unionin puheenjohtaja Kenneth Bondas Iltalehdessä 22.1.2023: Suomen lipun alla olevat alukset ja suomalaisten merimiesten työpaikat ovat Suomelle elintärkeitä

Iltalehti julkaisi toimittaja Onni Karin 22.1.2023 artikkelin Suomen huoltovarmuudesta, jossa nostettiin keskiöön meriliikenne:

”Suomi on saari, sanotaan. Ilman sujuvaa meriliikennettä Suomea ei huolleta.”
 

”Joulukuun toisena vuonna 1939 Shellin tankkeri lipui Kruunuvuorenselälle lastinaan lentokonepetrolia. Yllättäen laiva pysähtyi ja kääntyi tulosuuntaansa, lähti matkaan ja katosi horisonttiin.

Talvisota oli alkanut kaksi päivää aiemmin. Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä ja julisti Suomen merisaartoon. Ulkomaalainen laiva ei ottanut riskiä satamaan saapumisesta.

Suomi on riippuvainen merikuljetuksista. Valtaosa tavarasta tulee merireittejä.

Merireitit ovat kuitenkin uhanalaisia. Siksi on tärkeää, että on olemassa Suomen lipun alla purjehtivaa suomalaisomisteista kauppalaivastoa.

Suomen lipun alla purjehtiva M/t Jatuli toi öljylastia Porvooseen Kilpilahden jalostamolle kesäkuussa 2022.

Suomen lipun alla kulkevan laivaston osuus ulkomaankaupasta on laskenut vuosikymmenten mittaan. Vuonna 2015 Suomeen saapuneista merikuljetuksista vain kolmasosa kulki Suomen lipun alla.

Riittävätkö markkinat?


Merenkulun huoltovarmuutta tutkinut lippueamiraali Bo Österlund nosti vuonna 2019 väitöskirjassaan esiin Suomen kauppalaivaston kutistumisen.

Vuonna 2021 kuolleen Österlundin tekemissä haastatteluissa toistuu näkemys siitä, että huoltovarmuus on jätetty liiaksi markkinoiden vastuulle.

– Markkinat eivät ratkaise huoltovarmuuskysymyksiä. Jonkun pitäisi huolehtia mahdollisten pullonkaulojen ohittamisesta tai poistamisesta, kantaa tästä murhetta, tutkimuksessa haastateltu sataman johtaja sanoo.

– Kokematta on havainto siitä, että huoltovarmuusjärjestelmä toimisi häiriö- ja kriisitilanteissa, toinen satamapomo sanoo Österlundille.

Suomen lippu elintärkeä
 

Österlundin väitöskirjaansa haastattelemat elinkeinoelämän edustajat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Suomen lipun alla olevien kauppalaivojen osuus riitä.

Suomen lipun alla olevat alukset ja suomalaisten merimiesten työpaikat ovat Suomelle elintärkeitä, sanoo myös Merimies-Unionin puheenjohtaja Kenneth Bondas.

– Jos ei ole tonnistoa Suomen lipun alla, niin ei ole myöskään huoltovarmuutta merikuljetuksissa, Bondas sanoo Iltalehdelle.

Suomen lipun alla purjehtiva Tallink Siljan M/s Baltic Princess kuljettaa matkustajien lisäksi paljon rahtia Suomen ja Ruotsin välillä.

Merimies-Unioni ärähti marraskuun lopussa, kun kokoomus ehdotti 77,2 miljoonan leikkausta merenkulun tukiin.

– Sehän tarkoittaisi sitä, että kun ympäröivät maat jatkavat merenkulun tukemista EU:n suuntaviivojen mukaisesti, niin varustamot liputtaisivat nämä alukset pois Suomesta, Bondas sanoo.”

Iltalehden jutun 22.1.2023 Kuinka helppo on saada Suomen huoltovarmuus polvilleen? Tässä ovat heikot kohdat, voit lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Suomen lipun alla purjehtiva Viking Linen M/s Gabriella kuljettaa rahtia ja matkustajia Helsingin ja Tukholman välillä. Tässä alus kapeassa Kustaanmiekassa.