Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

9.11.2017

M/t Stena Arctica palasi Bermudalta sekamiehitettynä

Paratiisin papereista on käynyt ilmi, että Nordea on myöntänyt kymmenien miljardien eurojen arvosta lainoja veroparatiiseihin rekisteröidyille varustamoyhtiöille, jotka toimivat muun muassa Bermudalla, Kyproksella, Panamassa, Brittiläisillä Neitsytsaarilla, Caymansaarilla ja Mansaarella. Asiasta uutisoi 6.11.2017 Yle, joka on tehnyt laajaa tutkimustyötä aiheen parissa.

Merenkulussa veroparatiisit eivät ole uusi ilmiö. Hyvä esimerkki saapuu neljän vuoden takaa, kun Neste Shipping ilmoitti luopuvansa varustamotoiminnastaan ja ulkoistavansa jatkossa miehitys- ja hoitovarustamotoiminnan. Jo tuolloin osattiin aavistaa, että suomalaisesta väestä halutaan päästä aluksilla eroon ja ottaa tilalle halvempaa työvoimaa.

Vuonna 2013 Neste Shipping varustamossa oli 11 alusta. Sen jälkeen tapahtuneiden alusmyyntien seurauksena Suomen lipun alla seilaa tänä päivänä enää vain kuusi tankkeria ja kolme hinaajaa. Sen kokoinen on suomalainen tankkilaivasto.

Neste Shippingin tekemien tankkerikauppojen jäljet johtavat veroparatiisisaarille. Varustamon vuonna 2013 myymien Panamax-tankkerien, M/t Stena Poseidonin ja M/t Palvan, omistajayhtiöt oli rekisteröity Bermudalle. Jokaisella aluksella oli Bermudalla oma yhtiönsä. Vuonna 2014 alukset siirtyivät kanadalaisomistukseen.

M/t Stena Arctica palasi Bermudalta sekamiehitettynä

Myös maailman suurin jääluokitettu öljytankkeri, M/t Stena Arctica, ulosliputettiin elokuun lopussa 2013. Aluksella työskenteli tuolloin yli 20 hengen suomalaismiehistö. Ulosliputuksen myötä heidän työpaikkansa hävisivät. Stena Arctican omistaa bermudalainen Glacia Limited -niminen yhtiö.

Vuoden 2017 alussa saatiin kuulla uutinen, että Stena Arctica saapuu uudestaan Suomen lipun alle. Näin tapahtui, mutta tankkerin miehistö oli vaihtunut sekamiehitykseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että osa entisistä suomalaisten merimiesten työpaikoista menetettiin ulosliputuksen myötä. Nyt aluksella työskentelee sekä suomalaista että EU:n ulkopuolista työvoimaa. Heidän työsuhteensa ovat määräaikaisia, joten he tulevat suomalaisia merimiehiä halvemmiksi.

”Ulosliputuksen myötä menetimme Stena Arcticalta noin 40 suomalaista työpaikkaa. Aluksen saapuminen takaisin Suomen lipun alle toi takaisin vain osan menetetyistä työpaikoista”, OSM:n pääluottamusmies Turo Ihalainen toteaa.

Toistasataa suomalaista merimiestä jäi työttömäksi

Ulosliputusten myötä menetetyt työpaikat eivät palaa takaisin. Kaiken kaikkiaan Neste Shippingin varustamotoiminnan päättyminen ja tankkerien myynti jätti toistasataa suomalaista merimiestä työttömiksi.

”Tulee mieleen, että tämänkaltaisten ulosliputusten tarkoitus on korvata suomalainen työvoima halvemmalla ulkomaalaisella työvoimalla”, Ihalainen epäilee.

Öljykuljetukset ovat pitkälle erikoistunut kuljetusmuoto, johon ei valmistuta suoraan koulun penkiltä esimerkiksi päällystötehtäviin, vaan niiden hoitamiseen tarvitaan työkokemuksen tuomaa ammattitaitoa laivalta. Sitä on vaikea hankkia, jos Suomen lipun alla olevilla tankkereilla ei ole työpaikkoja tarjolla.

”Aika on muuttunut sen suhteen, että tänä päivänä miehistönkin osaajista on jo pulaa tankkilaivoilla. Ammattitaidon ja osaamisen jatkuvuus on myös uhattuna”, Ihalainen pohtii.

Varustamoissa esiintyy välinpitämättömyyttä työsuhteen ja -palkkaehtoja kohtaan

Neste Shippingin varustamotoiminnan päättymisen myötä Suomen lipun alle jäi seilaamaan vain kourallinen tankkereita. Aluksia isännöimään perustettiin omaisuudenhallintayhtiö Navidom. Alusten miehityksestä sekä tekniikasta tuli vastaamaan OSM Finland, joka on norjalaisomisteisen OSM Ship Managementin tytäryhtiö. Jo tällöin aavisteltiin, että edessä saattaa olla pitkän päälle ongelmia.

Kulunut syksy onkin osoittanut aavistukset toteen. Ammattiyhdistysliikkeen perustehtävä on valvoa, että työntekijöiden palkat on oikein maksettu. OSM Finland ei ole pyydettäessä luovuttanut Merimies-Unionin edustajille tietoja miehistön palkoista. Varustamon aluksilla työskentelee suomalaista ja EU:n ulkopuolista, määräaikaista työvoimaa, jonka työsuhteen ehdoista Merimies-Unioni haluaa pitää huolta.

”Näyttää siltä, että varustamossa esiintyy määrätynlaisia epäselvyyksiä ulkomaalaista työvoimaa kohtaan, ja tähän haluamme puuttua ja selvittää asiat”, OSM:n pääluottamusmies Turo Ihalainen kertoo vallitsevasta tilanteesta.

”Kaikkia työntekijöitä, niin suomalaisia, EU-alueen työntekijöitä ja EU-alueen ulkopuolisia työntekijöitä tulee kohdella yhdenvertaisesti.”

Jotta Merimies-Unioni voi huolehtia, että miehistön palkka- ja työsuhteenehdot ovat kunnossa, sen edustajien tulee saada miehistön palkkaukseen ja työsuhteeseen liittyvät asiakirjat riippumatta siitä, minkä maalainen työntekijä on tai onko hän määräaikaisessa tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

Vastaavaa välinpitämättömyyttä työsuhteen- ja palkkaehtoja kohtaan esiintyy myös muissa Suomen Varustamot ry:n jäsenvarustamoissa.

NÄKÖKULMA:

Merimies-Unioni: mukavuuslipuilla pakoillaan veroja ja vastuita

Ylen 6.11.2017 haastattelema Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting kertoo, että yleisessä tiedossa on, että varustamot kiertävät veroparatiisiyhtiöiden avulla veroja ja lakeja.

”Alalla on törmätty usein tilanteisiin, joissa varustamon todellisia omistajia ei ole saatu selville monimutkaisten omistusketjujen kautta.”

Omistusketjut voivat kulkea useiden veroparatiisien kautta ja laivoilla voi olla kaksin- tai kolminkertaisia kirjanpitoja sekä erilaisia versioita asiakirjoista.

Merimies-Unionin puheenjohtajan mukaan verohyödyt ovat vain yksi syy käyttää veroparatiiseja. Mukavuuslippujen avulla pyritään myös yleiseen vastuunpakoiluun ja työsuhde-etujen välttelyyn. Merimies-Unionilla on aika ajoin riitatilanteita, joissa se joutuu selvittämään laivojen todellisia omistajia.

”Joskus omistaja selviää esimerkiksi vakuutuspapereista, joissa saattaa olla aivan eri nimi kuin virallisissa omistuspapereissa”, Merimies-Unionin puheenjohtaja taustoittaa varustamoiden kovaa peliä Ylelle.

Valitettavasti myös suomalaisia varustamoita löytyy mukavuuslippurekistereistä. Esimerkiksi ahvenanmaalainen Lundqvist-varustamo liputti kaikki aluksensa mukavuuslippujen alle 1980-luvulla. Tällä hetkellä toimitusjohtaja Lundqvist lienee Ahvenanmaan rikkaimpia henkilöitä.