Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

4.2.2021

Liikenneministeri Harakka Merimies-lehdelle: Vaikea arvioida, milloin koronasta päästään


"Merenkulkijat, varustamot ja muut alan toimijat ovat jatkaneet pandemiankin aikana tärkeää työtään. He ovat osaltaan mahdollistaneet sen, että Suomelle elintärkeä rahtiliikenne on kulkenut", toteaa liikenneministeri Timo Harakka.

Tammikuun lopussa julkistettiin vuotuinen Varustamobarometri. Se ennustaa laivanvarustajille tällekin vuodelle kovia aikoja. Suurin osa suomalaisista merimiehistä on edelleen pitkällä lomautuksella. Toisaalta jouluna alkanut rokottaminen toi hieman valoa tunnelin päähän ja lisäsi hitusen varustamoiden optimistisuutta.

Liikenneministeri Timo Harakalle (sd.) barometrissa silmään pistivät erityisesti covid-19-pandemian vaikutukset toimialaan.

- Pandemia on vaikuttanut alaan syvästi ja barometrin vastaukset heijastelevat myös epävarmuutta tulevaisuudesta. Toisaalta on ilahduttavaa, että barometrissa nähdään jo valoa tunnelin päässä, ministeri sanoo.

Elpymisestä vaikea antaa tarkkaa arviota


Harakan mukaan tarkkaa arviota alan elpymisen aikataulusta on vaikeaa antaa.

- Rokottamiset covid-19-tautia vastaan ovat juuri käynnistyneet. Koronavirusrokotteissa on edetty suurempiin rokotusryhmiin ja rokotuksia on alettu antaa entistä useammassa paikassa, hän sanoo.

- Koronapandemia on muuttanut maailmaa. Jatkossa ehkä mietitään liikematkailun osalta entistä tarkemmin, onko fyysinen läsnäolo tapahtumassa tai kokouksessa tärkeää. Uskon kuitenkin, että ihmiset tahtovat edelleenkin matkustaa elämysten äärelle. Kotoilu pikemminkin lisää tavaroiden kuljetusta - myös meritse - kun keskitytään oman kodin varustamiseen ja koristamiseen, Harakka arvioi.

- Koronanpandemian pitkäaikaisia vaikutuksia alaan on tässä vaiheessa vaikea arvioida ja niihin vaikuttaa esimerkiksi tautitilanteen kehittyminen vuoden 2021 aikana.

- Lainsäädännön näkökulmasta on hyvä arvioida, miten lakeja ja asetuksia voitaisiin kehittää niin, että ne jatkossa vastaisivat paremmin mahdollisiin uusiin pandemian aiheuttamiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin.

- Merenkulkijat, varustamot ja muut alan toimijat ovat jatkaneet pandemiankin aikana tärkeää työtään. He ovat osaltaan mahdollistaneet sen, että Suomelle elinkärkeä rahtiliikenne on kulkenut, Harakka lopettaa.

TEKSTI: JUHANI ARO