Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

6.11.2020

Kemin liikenteeseen ruotsalainen varustamo Wallenius-SOL – samaan aikaan suomalaisvarustamo Godby Shippingin M/s Baltica makaa ylös Maarianhaminassa

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä heitti syksyllä ilmoille ajatuksen, että matkustajalaivavarustamot alkaisivat liikennöidä Kemiin. Asiaa selvitetään.

Toistaiseksi Kemin liikennöivät pitkälti ulkomaalaiset varustamot ja alukset. Ruotsalainen Wallenius-SOL -varustamo kertoi marraskuun alussa aloittavansa liikennöinnin Kemiin, uutisoi Merimiespalvelutoimiston MEPA uutissähke 2.11.2020.

Wallenius-SOL -varustamon M/s Fionia Sea ja M/s Jutlandia Sea aloittavat linjaliikenteen Kemi – Oulu – Husum – Zeebrugge – Antwerpen – Vaasa- reitillä. Kartongin vienti Kemin satamasta lisääntyy vuodessa jopa 150 000 tonnilla. Arvion mukaan satamayhtiön liikevaihtoon tulee noin 200 000 euron lisäys vuodessa.

Näin valuvat rahdit ja työt kotimaasta vieraiden lippujen alle aivan silmiemme edestä. Näitä aluksia operoidaan ulkomaalaisella miehistöllä. Rahtitulot ja verot valuvat tässä tapauksessa Ruotsiin, eivät Suomeen. Ruotsalainen Wallenius-SOL -varustamo toi julkisuuteen jo reilu kaksi vuotta sitten määrätietoisen linjaliikennekartan, johon se oli merkinnyt Suomen länsirannikon kaupungit, joista se aikoo alkaa kuljettaa rahtia. Näin on myös tapahtunut.

Samaan aikaan, kun Wallenius-SOL aloittaa nyt uuden linjaliikenteen Kemistä, suomalaisvarustamo Godby Shippingin M/s Baltica makaa ylös, eli on työttömänä, Maarianhaminassa. Godby Shipping suunnitteli Pohjoisen liikenteeseen uudisrakennuksia, niin sanottuja next gen roro-aluksia, joilla olisi ajanut pohjoisesta metsäteollisuuden tuotteita. Nyt nämäkin kuljetukset ajetaan ulkomaalaisilla aluksilla. Wjinne & Barends rakennuttaa parhaillaan Kiinassa neljää lastialusta, joilla se alkaa kuljettaa suomalaisen UPM:n metsäteollisuuden tuotteita. Alusten on arvioitu valmistuvan loppuvuodesta 2020.

Kyseiset UPM:n rahdit pitäisi ehdottomasti kuljettaa suomalaisvarustamoiden aluksilla, onhan kyseessä suomalaisen teollisuuden tuotteet.

Suomalaisvarustamo Godby Shippingin M/s Baltica (kuvassa) on tällä hetkellä Maarianhaminassa työtä vailla. Samaan aikaan ruotsalaisvarustamo Wallenius-SOL aloittaa linjaliikenteen Kemistä vastaavilla aluksilla ja kuljettaa Suomen teollisuuden tuotteita.

Haluatko tilata Merimiespalvelutoimiston MEPA uutissähkeen?


Laita sähköpostia osoitteeseen:  mepa@mepa.fi