Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

11.2.2021

Kemiin terveisiä: suomalaisilla varustamoilla on laivoja - ja potentiaalia rakentaa nopeasti lisää laivoja - joilla biotuotetehtaan kuljetukset voidaan viedä maailmalle


TEKSTI: UP-UUTISPALVELU, SMU 

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre sijoittaa 1,6 miljardia euroa Kemin Pajusaaren ja Sahansaaren tehdasalueelle rakennettavaan biotuotetehtaaseen. Rakennustöitä on tehty pari vuotta.

Kemin satamaan tulee ajamaan jopa 300 metrisiä laivoja
 

Uusien vientituotteiden pääsyä maailmalle helpottaa Kemin Satamaa koskeva investointipäätös, jonka avulla sataman laituria laajennetaan. Myös satama-allasta pidennetään niin, että 300-metriset rahtilaivat pääsevät satamaan.

— Ne ovat niin isoja laivoja, ettei tarvita välirahtausta. Ne lähtevät suoraan esimerkiksi Aasiaan. Tällä pyritään lyhentämään logistiikkaketjua, Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen toteaa.Minkä lipun alla biotuotetehtaan tuotteet lähtevät maailmalle, siitä kaupunginjohtajalla ei ole tietoa.

Mittavat työllisyysvaikutukset


Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen kuvaa tehtaan investointipäätöstä päivän parhaaksi, jonkalaista ei valitettavasti ole odotettavissa edes seuraavaan kymmeneen vuoteen. Tehtaan työllisyysvaikutukset ovat suuret. Pohjois-Suomen puun korjuuseen ja kuljetukseen liittyvät tehtävät työllistävät arviolta 1 500 henkilöä. Rakennusvaiheen välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset ovat kaupunginjohtajan mukaan noin 15 000 henkilötyövuotta, joista 5 000 paikallista. Ruotsalaisen mukaan alueelle tarvitaan rakennusvaiheessa noin 3 000 uutta työntekijää. Tehtaalle ei palkata lisää työntekijöitä, vaan jo töissä olevat hoitavat uudetkin tehtävät. Biotuotetehdas käynnistetään vuonna 2023. 

Metsäteollisuushistorian suurin investointi


Tehdas on Metsä Fibren mukaan Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi. Yhtiö toteaa, että Kemin biotuotetehdas on valmistuessaan pohjoisen pallonpuoliskon tehokkain puuta jalostava laitos. Se ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita. 

Biotuotetehdas tuottaa Metsä-tuotemerkin havu- ja koivusellua 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Sellua käytetään kartongin, pehmo- ja painopaperin sekä erikoistuotteiden raaka-aineena. 

Kemin tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se valmistaa sellun lisäksi paljon muita erilaisia biotuotteita ja tuottaa biopohjaista sähköenergiaa selkeästi enemmän verrattuna perinteiseen sellutehtaaseen.


NÄKÖKULMA: Merimies-Unionin terveiset
 

Merimies-Unionista lähetetään terveisiä, että varmuudella on tiedossa, että suomalaisilla varustamoilla on tällä hetkellä kalustoa ja potentiaalia rakentaa myös nopeasti uutta, tarvittavaa kalustoa, jolla Kemin biotuotetehtaan kuljetukset voidaan hoitaa.

On ehdottoman tärkeää, että Kemin biotuotetehtaan kuljetukset tullaan hoitamaan suomalaisella tonnistolla ja miehistöillä, jolloin tulot ja verotulot sekä työpaikat jäävät Suomeen myös logistiikkaketjun osalta. Biotuotetehtaan päätuote menee vientiin, missä merikuljetukset näyttelevät suurta osaa koko tuotantoketjussa.

KUVA: METSÄGROUP