Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

6.5.2021

Eckerö Line avaa kesän risteilykauden Hankoon

Suomalainen laivayhtiö Eckerö Line tarjoaa ensimmäisenä laivayhtiönä jo kesäkuussa päiväristeilyt Helsingistä Hankoon. Risteily sujuu merellisissä tunnelmissa herkullisesta ruoasta ja juomasta sekä tasokkaasta viihteestä nauttien tilavalla M/s Finlandialla. Myös ostosmahdollisuuksia on tarjolla tuttuun  tapaan jokaiseen makuun.

Risteilyt järjestetään kolmena kesäkuisena lauantaina 12., 19. ja 26.6.2021. M/s Finlandia lähtee Helsingistä klo 9.00 ja ajaa Tallinnan sataman kautta Hankoon, jonne saavutaan klo 15.30. Lähtö takaisin Helsinkiin on klo 19.30. Hangosta laiva kulkee ilta-auringon saattelemana läpi kauniin saariston ja saapuu Helsinkiin klo 23.00. Tallinnasta ei oteta matkustajia laivaan, joten risteily on täysin karanteenivapaa. Laivalle on mahdollista ottaa oma auto edullisesti mukaan, jolloin siirtymiset laivaan ja laivalta kotiin ovat sujuvia ja turvallisia. 

- On ilo toivottaa vapaa-ajan matkustajat tervetulleiksi laivalle ja ensimmäistä kertaa Hankoon. Kun matkustaminen Viroon on karanteenien vuoksi hankalaa, päätimme tuoda aivan uutta tarjontaa koronan rajoittamaan matkailuun ja tarjota ensimmäisenä laivayhtiönä päiväristeilyjä Helsingistä Hankoon. Hanko on aivan uusi kohde – tämän kokoluokan alukset eivät ole tehneet sinne vastaavia risteilyjä aiemmin. M/s Finlandian laadukas ruoka, viihdetarjonta ja mahdollisuus tehdä edullisia ostoksia luovat puitteet ihanalle kesäiselle lauantaipäivälle, toteaa Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.

M/s Finlandia saapumassa Hangon satamaan 2021. Kuva: Eckerö Line


Hanko on ainutlaatuinen kesäkeidas 


Eckerö Linen matkustajat pääsevät tutustumaan Hankoon vaivattomasti: Hangon satamasta on maksuton kuljetus kaupungin ytimeen. Hangossa on tarjolla mielenkiintoinen valikoima tekemistä. Panorama-kiertoajelulla tutustutaan Hangon historiaan, upeisiin merimaisemiin ja paikallisiin kulttuurikohteisiin, opastetulla kävelykierroksella kuljetaan ihailemaan historiallisia Hangon huviloita ja niiden elämänmenoa. Mikään ei myöskään estä nauttimasta kaupungista omaan tahtiin kaupungin kuuluisilla rannoilla kuljeskellen tai nautiskellen paikallisten ravintoloiden tarjonnasta. M/s Finlandia lähtee Hangosta takaisin Helsinkiin illalla klo 19.30. Laivalta avautuvista ainutlaatuisista Suomenlahden maisemista on mukava nauttia auringon jo hiljalleen laskiessa. 

- Hanko on osoittautunut jo tässä vaiheessa hyväksi kohdevalinnaksi. Kaupunki on toivottanut meidät lämpimästi tervetulleeksi ja olemme saaneet nopealla aikataululla yhteistyön liikkeelle niin kaupungin kuin sataman kanssa. Odotamme innolla kesän risteilyjen alkamista kauniiseen Hankoon, Keronen kommentoi.

- Eckerö Linen päiväristeilyt avaavat Hangon matkailukaupunkina uusille kävijöille hienolla uudella konseptilla. Meriristeilyn ja rantakaupungin aktiviteettien yhdistäminen yhteen pakettiin tuo uusia mahdollisuuksia myös Hangon matkailupalveluiden kehittämiselle. Pitkien hiekkarantojen lisäksi nähtävyyksiä ja tekemistä on kaupungissamme paljon, pitsihuviloita, museoita, korkeatasoisia ravintoloita, golfia, tennistä ja kaikenlaista muuta. Toivotamme kaikki tervetulleiksi nauttimaan Hangon kesästä, sanoo Hangon Sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik

Eckerö Linen laivat ovat olleet liikenteessä koko koronapandemian ajan ja varmistaneet huoltovarmuutta muun rahtiliikenteen ohella.