Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

4.10.2016

Arctia sopeuttaa vapaapäiväsaldojen avulla

Arctia-konserni on päättänyt sopeuttaa talouttaan käyttämällä niin sanottuja vapaapäiväsaldoja loppuvuoden ajan.

Lisäksi toimistohenkilökunnan työaikaa pidennetään ottamalla välittömästi käyttöön kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys. Toimistotyössä luovutaan ulkopuolisen työvoiman käytöstä.

Konsernin johtoryhmä luopuu tämän vuoden tulospalkkiostaan.

Merihenkilöstöä koskevat toimet kohdistetaan Arctia Offshore Oy:n henkilöstöön eli monitoimimurtajilla työskenteleviin. Toimet eivät kohdistu Arctia Icebreaking Oy:n tai Arctia Karhu Oy:n henkilöstöön eli perinteisillä murtajilla tai satamajäänmurtaja Ahtolla työskenteleviin.

Sopeutustoimista päätettiin yhteistoimintamenettelyssä. Se alkoi 9. syyskuuta ja päätettiin 23. syyskuuta.

Arctia-konserni ilmoitti yhteistoimintaneuvottelujen syyksi vaikeasta markkinatilanteesta johtuvat tuotannolliset ja taloudelliset perusteet.