Merimiesuutiset
Utö – Suomen eteläisin asuttu majakkasaari
Utö sijaitsee saaristomeren eteläosassa
Utö on Suomen eteläisin asuttu piste. Saarelle on matkaa Turusta 88, Hangosta 90 ja Maarianhaminasta 88 kilometriä. Utö sijaitsee kaukana, mutta kun asiaa tarkemmin miettii: aivan keskellä kaikkea.
Utö ei ole vain kesämatkakohde, vaan saarella voi majoittua ympäri vuoden mökeissä ja hotellissa alkukeväästä pitkälle syksyyn. Utön merihotellia, Utö Havshotellia, kaksi vuotta sitten pyörittämään alkaneet yrittäjät tekevät määrätietoisesti sen eteen työtä, että Utö alettaisiin löytää myös kesäsesongin ulkopuolella.

Utölaisten elämä on yhteysalus M/s Baldurin liikennöinnistä riippuvainen
Saariston Meritie Oy:n yhteysalus M/s Baldur on elämänlanka, joka kuljettaa saarelaiset ja matkailijat, ajoneuvot sekä ruoan ja muut tarvikkeet Utön majakkasaarelle säällä kuin säällä. Utössä toimii kauppa, Utö Handel, jonne tavarat tuodaan M/s Baldurin matkassa. Hyvällä syyllä voi siis sanoa, että utölaisten elämä on yhteysaluksen varassa. Yhteysaluksen tuloa saarelle odotetaan.
M/s Baldur liikennöi Utöseen Pärnäsin satamasta, joka sijaitsee Nauvon saaren länsiosassa Saariston Rengastien varrella. Turusta on Pärnäsiin noin 70 kilometrin ajomatka. Matkalla varrella yksi väli kuljetaan Parainen-Nauvo-lautalla.
Yt-kansimies Karim Alimi on Merimies-Unionin jäsen ja vastaanottaa matkustajia Pärnäsissä M/s Baldurin kyytiin. Satamassa on hieman liukasta, mutta Karim ohjaa ystävällisesti ja rauhallisesti kyytiin kädestä pitäen ikäihmisiä, jotka kulkevat yhteysaluksen kyytiin keppien kanssa.
Utön majakkasaari
Perillä odotus palkitaan. Utöseen saapujaa vastassa ovat jylhät kallioluodot, punaiset tuvat ja saaren päänähtävyys: Utön majakka.
Utö on Suomen vanhin merimajakka. Ensimmäinen valomajakka rakennettiin vuonna 1753, mutta se räjäytettiin Suomen sodassa. Nykyinen majakka rakennettiin entisen paikalle vuonna 1814.

Majakkasaari on pitkään jäistä vapaa
Kestää yleensä helmikuulle, eli hiihtolomille, että jääpeite saavuttaa Utön majakkasaaren. Tuolloin talven pitää olla kova. Silloin käytttöön otetaan varustamon vara-alus, M/s Kökar, joka kuljettaa matkustajia majakkasaarelle.
– Vuonna 2018 oli kunnon jäätalvi ja sitä edeltävä kova jäätalvi myös saaristossa 2013-2014, ja kyllä viime talvenakin 2020 ajettiin kunnon jäissä, M/s Baldurin kansimies/kokki Henkka muistelee.
M/s Baldurissa toimii kahvila-ravintola, jossa voi nauttia maittavan lounaan tai syödä pientä purtavaa merimatkan aikana.

Viime vuoden lopussa talvi saapui Pohjolaan aikaiseen. 20 asteen pakkaset synnyttivät Turun saaristoonkin 20 sentin jääpeitteen joulukuun alussa. Sitten lämpötilat jälleen laskivat.

Kesällä 2021 Utössä kävi ennätysmäärä turisteja
Koronapandemia kasvatti kotimaan matkailua. Kesällä 2021 Utössä vieraili enemmän turisteja kuin koskaan aikaisemmin. Kesä ei ole kuitenkaan ainoa vuodenaika vierailla karun kauniilla majakkasaarella. Kevät ja syksy ovat luodoilla hyvin kauniita. Utössä vierailee myös paljon lintubongareita, joille paras vierailuajankohta saarelle osuu juuri kevääseen tai syksyyn.

Karu ja kuvauksellisen kaunis kallioluoto Korppoon saaristossa, jollaisia voi ihailla M/s Baldurin kyydistä merimatkan aikana.

M/s Baldur ei aja Nauvosta Utöseen yhtä soittoa, vaan matkan varrella pysähdytään nopeasti Nötön, Aspon ja Jurmon saariin.
Jurmo on saari Saaristomerellä 13 kilometriä Utöstä koilliseen. Jurmon saari on noin viisi kilometriä pitkä ja kilometrin leveä.
Lättänä, kivikkoinen ja karu saari sekoittaa pään gps-koordinaatit. Maisema voisi olla Lapin tunturista tai kaikessa outoudessaan vaikka Islannista, muttei sitten kuitenkaan. ”Punaisena hehkuvaa kanervikkoa ja matalaa vihreää katajaa jatkuu silmänkantamattomiin”, kuvailee eräs matkailija blogissaan Jurmon saarta.
Kaupan väki: Utöseen pitäisi liikennöidä yksi iso, vain tavaroita ja ajoneuvoja kuljettava alus erikseen
Kaikki ympäri vuoden asutun Utön kaupan ja hotellin ruokatavarat ja muut elämiseen tarvittavat tarvikkeet saapuvat saarella yhteysalus Baldurin mukana. Vaikka Utö Handel on kuin pieni citymarket, on sen myytävä joskus ei oota, kunnes tuote saadaan toimitettua Suomen eteläisimmälle saarelle. Utön kaupan tiskin takana seisovat myyjät haluavat antaa erityisesti Merimies-lehteen terveisiä, että Utön saari tarvitsisi yhden ison, vain tavaroiden ja ajoneuvojen kuljettamiseen erikoistuneen aluksen. M/s Baldur on pieni ja se täyttyy etenkin kesäisin hetkessä, kun kyydissä kulkee pyöristä lähtien.
– Tarvitsisimme yhden ison aluksen, joka tuo saarellemme vain ajoneuvoja ja rahtia.

Utön luotsiasema
Utössä ihminen on ajatustensa kanssa läsnä ja elää vahvasti hetkessä. Saarella elää ympäri vuoden 40 ihmistä ja karu luonto ja saarella eläminen vaatii ihmiseltä vahvan luonteen. Moni on tullut, mutta myös lähtenyt, sillä saarella on oltava toimelias ja keksiliäs elantonsa saadakseen, pärjätäkseen. Vaikka saari herättää matkailijassa runollisen sielun, saarilla eläjät ovat enemminkin karuja realisteja, selviytyjiä.

Utössä toimii myös luotsiasema, josta avustetaan kauppalaivoja ympäri vuoden. Utö sijaitsee aivan Saaristomeren eteläosassa ja on hyvin strateginen saari Suomen kannalta. Utön valmiuslinnake lakkautettiin vuonna 2005, mutta puolustusvoimilla on edelleen hallinnassaan kaksi aluetta.


Utön palveluita kehitetään – saaresta täysin omavarainen ajan myötä
Utön saaren energiaomaivaraisuutta pyritään kehittämään niin pitkälle, että saari pystyy tuottamaan itse energiansa esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoiman avulla. Yksi sähköverkosta irtautunut saari on jo olemassa Ruotsissa.



Utöstä lisää:
Kuuntele Yle Areenasta podcast: Utö – kaukana kaikesta – keskellä merta
Lue laajempi juttu Utöstä: Merimies-lehti 1/2022: Utöläisten elämä on yhteysalus M/s Baldurin liikennöinnistä riippuvainen (sivut 9-12)






