Monitoimimurtaja

Monitoimimurtajat ovat erilaisiin töihin soveltuvia aluksia. Talvisin ne voivat toimia jäänmurtotehtävissä ja avoveden aikaan niitä käytetään maailmalla esimerkiksi kaapelointi- ja öljynporaustyömailla. Suomessa on Fennican lisäksi toinen monitoimimurtaja Nordica.

Suomenlahden toisella puolella saattaa tavata monitoimimurtaja Botnican. Se oli yksi Suomen kolmesta monitoimimurtajasta, mutta myytiin Viroon vuonna 2012.

Kokki Tom Björk (vas.) työparinsa kokki Mikko Pottosen kanssa valmistaa lounasta Fennican miehistölle. Björk on tehnyt pitkän uran monitoimimurtajilla: Hän vastaanotti Botnicaa, kun se valmistui 1998 Rauman telakalta ja oli luovuttamassa alusta virolaisille vuonna 2012. 

- Kyynel nousi monen raavaan miehen silmään, kun alus liputettiin Viroon.

Nyt ollaan kuitenkin hyvällä mielellä, kun Suomen lipun alla oleva monitoimimurtaja Fennica suuntaa kohti Kanadaa - ja toivon mukaan matka länteen tuo uusia avauksia suomalaiselle merenkululle.

Video alla: Monitoimimurtaja Fennicaa valmisteltiin pitkään työkomennukseen Kotkassa elokuun lopussa.