Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

3.4.2023

Suomalaisen merenkulun toimintaedellytykset on turvattava tulevassa hallitusohjelmassa


Eduskuntavaalit 2023 on pidetty. Arkadianmäellä aloittaa työnsä uusi eduskunta, jonka ensimmäinen tehtävä on muodostaa maahan uusi hallitus ja laatia tulevalle nelivuotiskaudelle hallitusohjelma. Ensin koronapandemia ja sen jälkeen alkanut Ukrainan sota ovat tuoneet esiin, että kaikkeen mahdolliseen on varauduttava. Päättäjien on nyt tärkeämpää kuin aikoihin osata katsoa kauas tulevaisuuteen ja luoda maahan hallitusohjelma, jonka laidat ovat vakaat sekä kestävät ja sen pohja pitää. Vaikeina aikoina purjeita on reivattava samaan tahtiin ja yhteisen määränpään on oltava kaikille selvä.

Suomalainen merenkulku ei ole holtitonta ajelehtimista, saati luksusristeilyä. Oppositiopuolueet esittivät vaalien alla yritystukien, mukaan lukien merenkulun tukien, leikkaamista ja nimittivät suomalaista merenkulkua halventavasti viihdemerenkuluksi.

Väärien, täysin tosiseikkoihin perustumattomien ja alan todellisuudelle vieraiden mielikuvien luominen on helppoa ja kutkuttavan provosoivaa, mutta tuhoisaa. Suomen merikuljetusten huoltovarmuus ja turvallisuus, merellisen ympäristön suojelu, sujuva ulkomaankauppa ja merenkulkualan osaamisen turvaaminen ovat Suomelle vakavia asioita, joista ei pidä tehdä poliittisia pelinappuloita.

Suomalaista tonnistoa ja merimieskuntaa on vahvistettava. Huoltovarmuuskeskuksen helmikuussa 2023 julkaisema selvitys Suomen merikuljetusten huoltovarmuuskapasiteetti paljasti, että Suomen merikuljetuksista noin 30 prosenttia – ja jopa vähemmän - tehdään Suomen rekisterissä olevilla aluksilla. ”Kotimaista tonnistoa ei ole riittävästi huoltovarmuuden tarpeisiin poikkeusoloissa”, selvityksessä todettiin.

Huoltovarmuuskeskuksen selvitys toi myös esiin, että suomalaisten merenkulkijoiden määrä on laskussa. Kun suuret ikäluokat eläköityvät, tilalle ei tahdo löytyä uusia päteviä tekijöitä. Pelko on merimiesammattitaidon häviämisestä koko maasta.

”Suomalaisen osaamisen tärkeys korostuu Itämeren haasteiden kanssa. Itämeren rannikon pitkillä ja jäätyvillä väylillä tarvitaan erityisosaamista turvalliseen merenkulkuun ja sen kehittämiseen. Merenkulkuhenkilöstölle tarvitaan luontevia urapolkuja, jotka jatkuvat merenkulun kehittämistehtävissä”, Huoltovarmuuskeskuksen selvityksessä tuodaan esiin.

Suomen lipun alla tapahtuvat meriliikenteen huoltovarmuuskuljetukset on turvattava ja kotimaisen tonniston määrä on saatava kasvuun. Itämeren meriliikenne ei voi pohjautua venäläisten haamutankkereiden ajoon haavoittuvalla sekä matalalla lähimerellämme. Itämeren laivojen on oltava rakennettu kestävän kehityksen ympäristöteknologian pohjalle. Suomalaiset alukset ovat rakenteeltaan maailman ympäristöystävällisimpiä ja ne käyttävät vähäpäästöisiä - tai jopa päästöttömiä – polttoaineita. Suomalaiset alukset kulkevat huolella suunniteltuja reittejä, joissa ajonopeutta optimoidaan päästöjen vähentämiseksi ympäristön suojelemiseksi.

Suomalaisilla matkustaja-aluksilla on matkustajien lisäksi aina kyydissään rahtia ja niillä työskentelee ammattitaitoiset miehistöt, joille maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa. Miehistö tekee laivan ja laiva tarvitsee ammattitaitoista miehistöä. Ilman toimintakykyistä, koulutettua ja osaavaa, keskenään ja matkustajien kanssa kommunikoivaa miehistöä laiva ei yksinkertaisesti liiku.

Suomalaiset varustamot ja merenkulkijat edellyttävät uuden hallituksen ymmärtävän suomalaisen merenkulun ja merenkulkijoiden merkityksen kotimaallemme. Mikäli merenkulun toimintaedellytyksiä maassamme ei tueta, varustamoilla ei ole taloudellisia edellytyksiä pitää aluksia Suomen lipun alla, vaan ne liputetaan maihin, joissa toimintaa tuetaan ja on taloudellisesti kannattavampaa harjoittaa. Ulosliputusten seurauksena suomalaiset merenkulkijat menettäisivät työnsä.

Kaikki EU:ssa merenkulkua harjoittavat maat tukevat tällä hetkellä omaa merenkulkuaan EU:n merenkulun suuntaviivojen mukaan. Niiden avulla pyritään vahvistamaan EU:n merenkulkumaiden toimintaedellytyksiä halpalippuihin nähden ja ennen kaikkea työllistämään suomalaisia merenkulkijoita. Myös Suomen on jatkossakin tuettava omaa merenkulkuaan EU:n merenkulun suuntaviivojen mukaan.