Zitting jatkaa puheenjohtajana ja
Bondas liittosihteerinä


Merimies-Unionin edustajakokous valitsi Simo Zittingin jatkamaan liiton puheenjohtajana.

Liittosihteerinä jatkaa puolestaan Kenneth Bondas.

 

 

 

 

 

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Markku Lauriala.


Merimies-Unionin uuden valtuuston toimikausi on 2012-2016.



 

Monitoimimurtaja Fennica.

Valtiovallan leikkaussuunnitelmat vaarantavat kotimaisen tonniston kasvun


(edustajakokouksen julkilausuma 11.5.2012)


Maan hallituksen ohjelman mukaan Suomi on erittäin riippuvainen merikuljetuksista, minkä vuoksi merenkulun edellytykset on turvattava. Valtiovallan suunnitelmat leikata merenkulun tukia 20 miljoonalla eurolla vaarantavat suomalaisen tonniston hyvin käyntiin lähteneen kasvun ja uhkaavat merimiesten työpaikkoja.

Suomalainen tonnisto on kasvussa. Kotimaahan on liputettu toistakymmentä uutta alusta kuluneen kahden vuoden aikana.Varustamot ovat myös ilmoittaneet halustaan liputtaa lisää aluksia kotimaahan.
Sisäänliputuksia varjostaa maan hallitusohjelmaan tehty kirjaus merenkulun tukien leikkaamisesta 20 miljoonalla eurolla, mikä voi pysäyttää kotimaisen merenkulun positiivisen kehityksen. Suurimmat varustamot ovat ilmoittaneet, että mikäli merenkulun tukia leikataan, ne ulosliputtavat välittömästi kotimaista tonnistoa halvemman kustannustason maihin, mikä johtaisi suomalaisten merimiesten joukkotyöttömyyteen.
Vakavimman uhan suomalaisen merenkulun ylle luo vuonna 2015 tiukentuvat rikkipäästörajat. Vähärikkiseen polttoaineeseen siirtyminen tietäisi kotimaisille varustamoille yli 600 miljoonan euron lisäkustannuksia. Rahtihinnoissa tämä tarkoittaisi 30-50 prosentin kasvua.
Koventuneet talviolosuhteet haastavat meriliikenteen ja teollisuuden kuljetukset. Suomi ja Ruotsi tekivät viime syksynä yhteistyösopimuksen jäänmurrosta. Menneenä talvena ruotsalaiset murtajat avustivat Perämerellä aluksia. Samaan aikaan suomalainen jäänmurtaja Sisu seisoi laiturissa toimettomana. Tätä ei voida pitää hyväksyttävänä. Suomalaiset murtajat on työllistettävä ennen kuin turvaudutaan ulkomaiseen murtaja-apuun.
Myös offshore-toiminnan ja erityisesti monitoimimurtajien tulevaisuus on turvattava. Monitoimimurtajat ovat vastikään työllistyneet pitempiaikaisten rahtaussopimusten kautta ja niillä työskentelee noin 150 suomalaista merenkulkijaa. Valtion omistajaohjauksen viimeaikaiset kannanotot alusten liikennöinnin rajoittamisesta ovat vastuuttomia ja uhkaavat vakavasti aluksilla työskentelevien merimiesten työpaikkoja.


 
 


 

 

Valokuvakavalkadi edustajakokouksesta

 

>> Katso kuvia...







 

©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy