Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

5.4.2024

Hallitus on erkaantunut ihmisten arjesta ja leikkaa lapsilta sekä köyhiltä lapsiperheiltä


TEKSTI: SAANA LAMMINSIVU

Suomen hallitus on erkaantunut arjesta ja tavallisten suomalaisten elämästä. Petteri Orpon (kok.) hallituksen uudet leikkaukset sosiaaliturvaan tulivat voimaan 1. huhtikuuta 2024. Leikkaukset koskevat noin puolta miljoonaa ihmistä. Hallituksen päättämät leikkaukset pienentävät tukia voimakkaasti varsinkin töitä tekeviltä pienituloisilta, työttömiltä ja opiskelijoilta.

”Eri perhetyypeissä suhteellinen pienituloisuus kasvaa eniten nuorten aikuisten, yksinhuoltajien sekä vanhempien työikäisten yksin asuvien keskuudessa”, Helsingin Sanomat uutisoi leikkauksista 31.3.2024.

Turvaton ja köyhä lapsuus


Lasten parissa työskentelevät ja alan tutkijat ovat jo pitkään tuoneet esiin lasten pahoinvoinnin ja huono-osaisuuden. Turvaton ja köyhä lapsuus eivät luo lapselle parhaita mahdollisia edellytyksiä nousta ylöspäin kenties jo useammassa sukupolvessa kulkevasta taloudellisesta ahdingosta. Suomea on pidetty tasa-arvon mallimaana, mutta kun katsomme esimerkiksi pääkaupunkiseudun eri asuinalueiden eriytymistä, voimme puhua toista.

Jokainen vanhempi haluaa tarjota lapselleen niin hyvät edellytykset elämää varten kuin vain mahdollista. Aina se ei ole mahdollista. Vanhemmilla - ja useammassa tapauksessa yksinhuoltaja äidillä tai -isällä - ei ole riittävästi rahaa ostaa ruokaa lapsilleen. Päivästä toiseen syödään makaronia ja sellaisetkin hedelmät kuin appelsiini tai omena ovat aivan liian kalliita ostettaviksi. Perheen rahat kuluvat kalliiseen vuokraan, mutta kiinteistösijoittajilla menee hyvin. Tähän päälle kalliit sähkölaskut, joissa sähköyhtiöt eivät tule senttiäkään takaisinpäin kuluttajan suuntaan. Esimerkiksi Helsingin Energia jakoi juuri muhkeat osingot omistajilleen.

Onko rahaa joukkoliikennelippuun?


Aikuisen joukkoliikennelippu maksaa pääkaupunkiseudulla reilun 60 euroa kuukaudessa. 7-vuotiaasta eteenpäin lipun hinta on puolet täydestä hinnasta. Yhden vanhemman ja lapsen joukkoliikennelippuihin kuluu kuukaudessa noin sata euroa. Lippu ostetaan – jos on rahaa – ja muutoin kuljetaan jalan.

Auto on vakuutuksineen ja huoltoineen aivan liian kallis hankinta kaikista köyhimmille työssäkäyville.  Autottomuus puolestaan rajaa kauemmas työhön kulkemisen mahdollisuuksia, joten vanhemman on löydettävä työ sellaisen työmatkan päästä, johon on mahdollista kulkea julkisella liikenteellä. Monet ulkopaikkakuntalaiset puistelevat päätään Helsingin ruuhkille ja kulkemiselle, mutta täälläkin ihmisten on asuttava, koska monet tarjolla olevat työt ovat pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudulla töihin ja työmatkoihin kuluu 10 tuntia päivässä


Esimerkkitapauksen yksinhuoltajavanhempi matkustaa töihin aamulla tunnin, tekee kahdeksan tunnin työpäivän ja palaa illalla takaisin kotiinsa, jolloin päivästä on kulunut jo 10 tuntia. Monelle tämä on arkea. Monilla matalapalkka-aloilla, kuten esimerkiksi tehtaissa ja varastoissa työt alkavat aamulla jo seitsemältä, mitä ennen vanhemman on vietävä lapsensa päiväkotiin. Matka kärryillä lykäten kohti päiväkotia käynnistyy siis Helsingissä parhaimmillaan ennen kello kuutta aamulla. Herättävä on viideltä, koska lapsen herättäminen ja pukeminen, sekä päiväkotiin ”lykkääminen” ottavat aikansa, siihen vielä tunnin työmatka julkisilla kulkuneuvoilla päälle.

Lapsella yksi harrastus, jonka maksettava alle sata euroa kaudessa


Esimerkin vanhempi työskentelee matalapalkka alalla, joten lapselle ei ole varaa hankkia kuin maksimissaan yksi harrastus. Harrastuksen tulee maksaa alle sata euroa kaudessa, ja se on voitava maksaa osissa.

Toisen vanhemman päihdeongelma johti eroon


Yksinhuoltajavanhempi koittaa tarjota lapselleen parhaan mahdollisen lähtökohdan elämiseen minkä hän pystyy, koska lapsen toisesta vanhemmasta ei ole huoltajaksi eikä hän hoida edes lakisääteisiä elatusmaksujaan, jotka olisivat minimissään 250 euroa kuukaudessa. Sekään ei ole suuri summa, joka lapsen vanhemmalta vaaditaan, ottaen huomioon paljonko eläminen maksaa ja kyseessä on sentään hänen oma lapsensa. Yksinhuoltajaksi jäänyt vanhempi ei kuitenkaan saa toiselta vanhemmalta euroakaan, vaikka asiaan on sovittelumahdollisuus ja viime kädessä lakitie olemassa. Lapsen toisella vanhemmalla on päihdeongelma, minkä takia hän ei kykene huolehtimaan hädin tuskin itsestäkään, saati lapsestaan. Yksinhuoltajaksi jäänyt vanhempi ei hae perheen jättäneeltä vanhemmalta huoltajuusmaksuja myöskään lakiteitse, koska hänellä ei ole yksinkertaisesti voimia alkaa käymään arjen päälle läpi pitkää ja raskasta oikeusprosessia.

Väsymys ja limbo, asunnon siisteys kärsii


Lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt vanhempi taistelee arkensa ja lapsensa hyvinvoinnin puolesta, mutta alkaa itsekin väsyä aikaisiin aamuheräämisiin ja limboon pyörittää yksin perheen arkea. Voimat eivät riitä enää ylläpitämään asunnon siisteyttä.

Suomessa oli vuosikymmeniä sitten kulttuuri, jossa isovanhemmat tai kylässä asunut muu väki – ikään kuin kylän vanhimmat – katsoivat hieman päälle ja huolehtivat, että perheillä on hyvät oltavat. Autettiin, jos oli tarvetta. Kukaan ei jäänyt yksin.

Suomessa kaupungistuminen tapahtui suhteellisen nopeasti. Monet perheet muuttivat ja muuttavat yhä edelleen sisä-Suomesta kaupunkeihin, ja pääkaupunkiin, ja isovanhemmat – jos ovat elossa – jäivät maalle. Lapsiperheiden on siis pärjättävä yksin, ja kirjoitukset, joissa isovanhemmat päivittelevät Helsingin Sanomissa työtaakkaansa, kun he hoitavat jatkuvasti lapsenlapsiaan – ovat ennen kaikkea eliitin ”ongelmia”. Lähiöissä, joita Helsingissäkin piisaa, ei ole usein työläisperheissä isovanhempia lähimaillakaan lapsiperhearjen haasteiden pyörittämisen apuna.

Ohjeita satelee, muttei apua


Kun väsynyt vanhempi saapuu pitkän työpäivän jälkeen kotiin haettuaan ensin lapsen päiväkodista, pihassa seisoo räväkkä eläkeläinen, joka kertoo kuinka hänen nuoruudessaan tehtiin montaa työtä ja siinä samalla hoidettiin vielä lapset. Eläkeläismuorin suu käy, ja neuvoja tulee, mutta apua ei keneltäkään. Eläkeläinen ei enää itse muista, että entisaikoina perheissä oli yleensä kaksi vanhempaa, eikä erottu, vaikka aihetta olisi ollut.

Väsynyt yksinhuoltajavanhempi menee kotiin ja sulkee oven, eikä näytä ulospäin väsymystään. Menneinä vuosikymmeninä työt olivat vakituisia ja töissä oli esimerkiksi 1970-luvulla huomattavasti enemmän työntekijöitä kuin tänä päivänä. Nykypäivän yhteiskunta ajaa monet pariskunnat eroon, koska aikaa ja voimia ei jää enää parisuhteelle töiden jälkeen, työt ovat määräaikaisia ja niitä tehdään huomattavasti pienemmällä väellä.

Monet työt ovat myös tiukasti aikataulutettuja ja niiden tekemistä seurataan tarkkaan: tulos tai ulos. Vaikka ihminen tekisi etänä kotoa käsin töitä, hänen töitään seurataan ja aikataulutetaan tarkkaan. Työt ovat koneellistuneet ja sen myötä keventyneet, mutta työntekijöiden henkinen paine on työelämässä aivan toista luokkaa kuin aiemmilla sukupolvilla.

Monissa töissä on niin kiire, ettei työpäivän aikana ehdi välttämättä kunnolla vessaan tai syödä. Kotoa tietokoneella töitä tekevällä on jatkuva kiire ja töiden seuranta päällä. Varastotyöntekijällä on kiire saada tilaukset kerättyä.

Autokuskilla on kiire toimittaa kaikki tilaukset ajosuunnitelman mukaan perille.

Bussikuskilla on kiire ajaa linjaa aikataulussa ja ehtiä vaihtaa ajamaan toiselle linjalle.

Lähihoitajalla on kiire ehtiä tehdä kaikki kotikäynnit ilman aikataulun viivytystä ja pitää samalla huolta siitä, ettei saa sakkoa kun auto on kotikäynnin aikana väärällä parkkipaikalla, koska oikeaa parkkipaikkaa ei löytynyt lumikinosten seasta.

Postinjakajalla on kiire jakaa postit, mutta ennen kaikkea kaikki paketit asiakkaille, koska posti on tänä päivänä yhä enemmän pakettipalvelu.

Veturinkuljettajalla on kiire, koska raiteissa on koko ajan vikoja, joiden vuoksi junat myöhästyvät ja sehän on veturinkuljettajan vika.

Merimiehellä on kiire, koska laiva kuljettaa rahtia aikataulun mukaan ja aika tarkoittaa logistiikassa rahaa. Rahti ja ajoneuvot sekä matkustajat pitää saada laivasta ulos ja uusi ”erä” laivaan minuuttiaikataulun mukaan.

Jos työntekijällä ei ole työpäivän aikana mahdollisuuksia edes peruselintoimintojensa ylläpitoon, puheet kahvitauon virkistävästä vaikutuksesta, saati keppijumpasta eli pienestä tauosta työnteon lomassa, kuulostavat jo melkeinpä vinoilulta ja täydeltä haihattelulta. Nykypäivän työntekijät toivovat, että he pääsisivät vessaan ja voisivat ruokailla edes 15 minuuttia työpäivänsä aikana.

”Tästä ei sitten puhuta”


Kovimmalle työelämän limbossa joutuvat varmasti yksinhuoltajat, joihin Suomen hallituksen tekemät leikkaukset kohdistuvat nyt kipeimmin: perheisiin ja lapsiin.

Kovat oikeistolaisia ajatuksia edustavat poliitikot tuovat julkisuudessa esiin, että he eivät valita kohtaloaan. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki esitellään Helsingin Sanomissa 4.4.2024 suurella otsikolla: ”Nollatoleranssi ruikuttamiselle”. Kokoomusnuorten 25-vuotias puheenjohtaja on sitä mieltä, että valtion ei tule holhota ihmisiä liikaa, vaan jokaisen sekä perheiden on pärjättävä omillaan.

Kukaan ei ole kysynyt, ruikuttavatko kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset elämäänsä. Usein eivät, vaikka syytä olisi:

Suomalainen kärsii yksin, ja etenkin suomalainen yksinhuoltaja, joka ei näytä ahdinkoaan ulospäin. Väsynyt yksinhuoltajavanhempi avaa ulko-oven ja lykkää lastenrattaat sisään. Sitten hän riisuu lapsen ulkovaatteet ja he katsovat lapsen kanssa toisiaan. Lapsikin ymmärtää, että kaikki ei ole ihan ok. Mutta heillä on yhteinen sanaton sopimus, jonka jo tarhaikäinenkin ymmärtää: tästä ei sitten puhuta kenellekään.