Merissä ja järvissä tuntemattomia hirviöitä

Isomäen mukaan merissä voi olla 25 miljoonaa merivuorta, ja niistä vain muutamia kymmeniä on tutkittu. Merissä ja järvissä on tuhansia tuntemattomia eläimiä, joita tiede ei ole löytänyt. Kirjassa Lauri Nurmi pohtii myös suurten merikäärmeiden ja Loch Nessin hirviön olemassaoloa.

Risto Isomäki on aika vakuuttanut, että suuri merikäärme on ollut ja saattaa olla vieläkin olemassa. Kirjailija perustaa uskonsa Meksikossa näkemiinsä asteekkien tuhansia vuosia vanhoihin kivipiirroksiin ja -veistoksiin, joissa merikäärme on kuvattu täsmälleen samoin kuin Vietnamissa.

- Päässä oli eteenpäin katsovat silmät ja suuri töyhtö ja eri puolilla ruumista kymmenet terävät evät. Loch Nessin hirviö on kaikuluotainkuvien perusteella olemassa, mutta se on lähes varmasti vain loukkuun jäänyt suurikokoinen merikala tai meriankerias, Isomäki sanoo.

Takaisin Tšingis-kaanin valtakuntaan
 

Cryptid Huntin miehistö saa Pohjois-Atlantilla vastaansa Mongolian ja Uzbekistanin uusnatsit. Terroristien tarkoitus on palauttaa Tšingis-kaanin valtakunta entisen loistoonsa. Se onnistuisi, jos terroristit löytäisivät 1960-luvulla uponneen neuvostoliittolaisen ydinsukellusveneen.

- Tämä uusnatsipuolue on keksitty pahis. Totta sen sijaan on, että maailman merien pohjassa on ainakin kymmenkunta Neuvostoliiton ja USA:n ydinsukellusvenettä. Näiden hylkyjen reaktorien polttoaineesta on mahdollista rakentaa suuri määrä ydinaseita, Isomäki sanoo.

Tietoa ammennetaan Atmosmaresta ja Meriaurasta
 

Trilleri tarvitsee roistonsa, mutta myös sankarinsa. Lauri Nurmi sukeltaa syvyyksissä, käy merisotaa, tappaa terroristeja ja pelastaa maailman. Samalla hän hallitsee hämmästyttävän tarkasti Cryptid Hunt -katamaraanin automaatiota, moottoroituja purjeita, kansirakennelmia ja navigointilaitteita.

Taistelukohtauksissa kirjailija voi ampua yli, mutta laivojen ominaisuuksien kuvauksessa pitää olla millintarkka. Risto Isomäki on istunut valtamerien suojeluun keskittyvän Meriaura Groupin Atmosmare-säätiön hallituksessa 15 vuotta.

- Suurin osa laivatekniikan tiedoistani tulee Atmosmare-säätiön ja Meriaura Groupin ihmisten kautta. Täytyy muistaa, että kun olen ottanut hieman liikaa taiteellisia vapauksia, niin sieltä alkaa aika nopeasti kantautua korviini pientä pilkkaa, Isomäki naurahtaa.