Maisema on unenomainen. Näsijärvi on tyyni. Tuuli pitää vapaapäivää. Hellettä on 30 astetta. Kuumuus luo luontoon raukean maiseman. Hiljaisena ui nyt kaislikossa kuikka. Vesi kuin linnunmaito, johon valkoinen taivas yhtyy äärettömästi. Hiljaisuutta halkoo valkoinen, virtaviivainen, kohti Tamperetta lipuva Tarjanne, joka on purjehtinut samaa reittiään yli sata vuotta.
Video alla: paina nuolta, niin kuulet aidon höyrypillin vihellyksen!
Kuva alla: Tamperelaisen arkkitehtitoimiston väkeä on lähtenyt viettämään virkistyspäivää Tarjanteelle.
Suomen höyrylaivojen grand old lady, S/s Tarjanne, täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi alus palautettiin puukäyttöiseksi. Tarjanteen mäntähöyrykone saa jälleen käyttövoimansa koivu- ja sekahaloista. Idean isä ja toimeenpanija on mäntyharjulainen konemestari Markus Puttonen, joka pisti yksinään Tampereen Mustassalahdessa Tarjanteen ”pannuhuonetta” uusiksi.
Kuva alla: ylpeät höyrylaivakonkarit: takana Matti Heinonen Päijänteeltä ja etualalla Markus Puttonen Saimaalta. Visioiko hän kenties jälleen?
Höyrylaiva Tarjanne purjehtii Tampereen ja Virtojen välillä. Matkanvarrella pysähdyspaikkoja ovat Murole, Ruovesi ja tarvittaessa Visuvesi. Höyrylaiva Tarjanne on Suomen – ja kenties maailman vanhin – samaa reittiä liikennöinyt höyrylaiva.
Tarjanne-nimen edessä oleva merkintä S/s tulee sanoista steamship. Tarjanne ehti kulkea 60 vuotta öljyllä, kunnes se palasi 2022 jälleen puukäyttöiseksi. Aluksen tulipesät ennallistettiiin käyttämään puuta öljypolttimen sijaan. Vanhat öljytankit poistettiin ja muutetttiin halkopokseiksi. Ympyrä sulkeutui ja Tarjanne sai takaisin alkuperäisen käyttövoimansa: puun.
Ilmastonmuutoksen myötä merenkulun ja laivojen on etsittävä öljyn tilalle uusia energianlähteitä. Ollaan tekemässä paluuta höyryyn ja kaasuun. Tarjanne edustaa höyrykoneellaan omalla tavallaan uusinta tekniikkaa ja paluuta tulevaisuuteen.
Video alla: Konemestari Markus Puttonen työntää pökköä pesään.
Tarjanne purjehtii Tampereelta Virroille keskiviikkoisin ja perjantaisin. Alus lähtee liikkeelle kello 10 Tampereen Mustalahden satamasta, Särkänniemen vierestä.
Varustamo on järjestänyt suoraan Virtojen laivarantaan bussikuljetuksen, josta se ottaa matkustajat kyytiin Tarjanne-risteilyn jälkeen, joten matkustajien ei tarvitse huolehtia millä he pääsevät takaisin Tampereelle.
Mikäli Näsijärveä mielii risteillä toiseen suuntaan, Tampereelta, Mustalahden satamasta, on suora linja-autokuljetus Virroille. Linja-auto lähtee liikkeelle Mustalahden satamasta torstaisin ja lauantaisin klo 8.50. Linja-auto ajaa Tampereen linja-autoaseman kautta, josta matkaa jatketaan Teiskoon, Ruovedelle, Visuvedelle ja lopuksi määränpäähän Virtain laivarantaan, jossa höyrylaiva Tarjanne odottaa.
Tarjanne lähtee Virroilta liikkeelle kello 11.
Oman pyörän voi ottaa Tarjanteelle mukaan, jolloin Näsijärven kiertäminen pyörälläkin on mahdollista. Pyöräpaikka maksaa kahdeksan euroa.
Virtain laivarannassa on 15. kesäkuuta kova kuhina. Kaksi linja-autolastillista matkustajia on lähdössä risteilylle Tarjanteella. Toiset heistä ovat saapuneet Virroille bussilla Tampereelta ja toinen linja-autollinen matkustajia on lähtenyt eläkeläisten ”omatoimimatkalle” Karlebystä, eli Kokkolasta.
Paikalliset lapset sekä aikuiset ovat tulleet katsomaan Tarjanteen liikkeelle lähtöä laivarantaan. Höyrylaivaa on vastaanotettu ja toivotettu matkaan Näsijärven satamissa jo vuosikymmenten ajan. Kaunislinjaista alusta on ihasteltu jo vuosikymmeniä sitten ja yhä edelleen tänä päivänä. Tarjanne on ylisukupolvinen kokemus.
Tarjanne aloitti liikenteen tänä vuonna 9. kesäkuuta. Laiva on ollut joka risteilyllä lähes täynnä. Tälle risteilylle matkan on varannut 80 matkustajaa. Tarjanne saa ottaa kyytiin yhteensä 115 ihmistä.
Video alla: Tarjanne lähtee liikkeelle Virroilta. Tarjoilija Risto Putila irrottaa Tarjanteen köydet.
Höyrylaiva Osuuskunta Tarjanne tilasi Joroisista (Varkauden alapuolella) Lehtoniemen konepajalta matkustaja-aluksen vuonna 1907. Konepaja toimitti aluksen osat ja niin S/s Tarjanne valmistui 1908. Vesille se laskettiin Vilppulassa Mäkitalonlahdessa ja on liikennöinyt siitä lähtien Näsijärvellä Tampereen ja Virtain välillä.
Terveisiä Valkeakoskelle!
Tamperelaisen arkkitehtitoimiston väkeä, valkeakoskelaisiakin, Tarjanteen yläkannen ravintolassa, jonka sisustus on alkuperäinen ja sitä mukana suunnittelemassa on ollut itse Akseli Gallen-Kallela.
Mäntyharjulainen konemestari Markus Puttonen esitti puolittain vitsinä, että kun Tarjanteessa tarjoillaan lähiruokaa, myös aluksen polttoaine voisi olla läheltä tulevaa. Niin Suomen Hopealinjat-varustamo päätti muuttaa Tarjanteen dieselkäyttöisestä puulämmitteiseksi, ja Puttosen oli aika ryhtyä hommiin: puheet teoiksi.
Konemestari Puttonen on ihka elävä savolainen juttujaan ja otteitaan myöten. Kun häneltä kysyy, kuka toteutti Tarjanteen koneen muutostyöt dieselistä puukäyttöiseksi, hänellä ei ole asiasta kuulemma mitään tietoa. Mutta sattuipa hän urakoimaan yksinään Tampereen Mustassalahdessa viime vuonna 130 tuntia, jonka jälkeen Tarjanteen uunit olivat taas valmiit käyttämään halkoja.
Tarjanteella työskentelee konemestarin lisäksi kaksi lämmittäjää. Toinen heistä on Tampereen Muroleessa asuva Santtu Kaikkonen, joka työskentelee Tarjanteella ensimmäistä kesäänsä.
Kaikkonen avaa kuuman uuninsuun, jossa puut hohkaavat punaisina. Sauna on viileä kokemus ahtaan konehuoneen kuumuuteen verrattuna, jossa lämpö saattaa kohota jopa 86 asteeseen. Uunin suun edessä seistessä tuntuu siltä, että lämpöä olisi sata astetta. Hiki virtaa otsalla solkenaan. Huulet rohtuvat.
- Hullu ei ehdi masentua, miehet leukailevat työntäessään halkoja pesään.
Video alla: Lämmittäjä Santtu Kaikkonen ansaitulla tauolla. Kaikkonen on perinteisestä ammatistaan ylpeä. Ilman huumoria Suomen varmasti yhdestä rankimmistä ammateista ei jaksaisi.
Ensin vanhat öljytankit piti ensin palastella osiin ja kuljettaa pois. Urakassa kului Puttosen mukaan 500 laippaa ja useampi rälläkkä, muutama puukkosahakin. Hän teki muutostöitä 18 tuntia päivässä. Kun vanhat öljytankit oli saatu laivasta ulos, oli alettava suunnitella puukattilaa tilalle.
Tarjanteen koneiston suunnittelu- ja muutostöiden toteuttaminen yhden miehen voimin on urakka, johon moni jätkä ei pystyisi. Työhön ei ole valmiita piirustuksia, eikä osia, konsultista puhumattakaan. Konemestari Puttonen heräsi kotonaan keskellä yötä. Vaimo katsoi huolestuneena, onko miehestä tullut ulvoa mylläri. Ei ollut: hän oli suunnitteleva konemestari. Puttonen piirsi arinapetilinjaa kattilan piirustuksiin.
- Suvussa ei ole merimiehiä. Menin 11-vuotiaana laivarantaan ja sillä tiellä olen, kuvassa yllä oikealla oleva mäntyharjulainen Markus Puttonen kertoo.
Vuosien varrella opitut taidot ja tehdyt työt ovat jalostaneet Puttosesta lopulta konemestarin – vai pitäisikö sanoa laivainsinöörin. Höyrylaivaa nimittäin ajetaan konehuoneesta. Työparinaan hänellä on Päijänteellä Jämsänkoskella asuva höyrylaivakonkari Matti Heinonen, joka on myös koko ikänsä tehnyt töitä erilaisten höyrylaivojen ja muiden kulkupelien parissa.
Videossa alla: murolelainen lämmittäjä Santtu Kaikkonen
Kunnia laivatyöntekijöiden varhaisimman suomalaisen ammattiyhdistyksen perustamisesta kuuluu tamperelaisille: punaisen julistuksen kaupungissa pian marraskuun 1905 suurlakon jälkeen toimintansa aloittaneista monista ammattiosastoista yksi pyrki valvomaan laivurien etuja. Joulukuussa 1905 tehty ensimmäinen yritys jäi vielä puolinaiseksi, mutta jo seuraavana keväänä syntyi Tampereen laiva- ja lotjamiesten yhdistys, joka jatkoi itsenäistä toimintaansa sisällissotaansa saakka. Yhdistys otti miehistön lisäksi jäsenikseen päällystöä.
Turun työväenyhdistykseen alaisuuteen syntyi helmikuussa 1906 pelkästään lämmittäjille tarkoitettu ammattiosasto. Kuukautta myöhemmin myös Helsingin työväenyhdistyksen yhteyteen perustettiin vastaavanlainen ammattiosasto, joka asetti tärkeimmäksi tavoitteekseen merillä työskentelevien lämmittäjien aseman kohentamisen, kertoo tohtori/kirjailija Timo Soukola Merimies-Unionin ansiokkaassa, yksityiskohtaisessa sekä palkitussa historiikissa Riistorauhaa rikkomassa.
Halkoja ei voi työntää tulipesään mielivaltaisesti, vaan lämmittäminen on tarkkaa työtä ja mittarinlukemista. Tarjanne on toiminnoiltaan täysin manuaalinen: päällikkö välittää komentosillalta konehuoneeseen telegrammilla tiedon lisätäänkö vai hiljennetäänkö aluksen vauhtia. Jos telegrammi kilkahtaa ja näyttää ”täyttä” eteenpäin, on pidettävä huolta siitä, että tulipesässä on kunnon valkeat.
Miehet lämmittävät uuneja vuoroissa joko yksin tai parina. Uuniin mahtuu kolme metrihalkoa peräkkäin. Uunin kitaan uppoaa halkoja noin motti tunnissa.
- Halkolämmitteisen aluksen energiatehokkuus on parempi kuin öljykäyttöisen. Sekahalot tuottavat vielä paremman energiatehon kuin koivuhalot, lämmittäjä Matti Heinonen selostaa.
- Puulämmitteinen laiva on taloudellisempi ajaa öljyyn verrattuna, pitkän linjan höyrylaivakonkari tietää kertoa.
Männät laulavat ja höyryä pukkaa. Tarjanteen mäntähöyrykone on avoin ja männät louskuttavat eestaas. Konemestarin tehtäviin kuuluu koneiston öljyäminen matkan aikana. Öljyä on oltava kannuissa runsaasti ja suti aina valmiina, sillä avointa koneistoa voidellaan koko ristelyn ajan säännöllisesti, ettei kone leikkaa kiinni.
Höyrykoneessa mäntiä liikuttaa paineistettu höyry ja koneen sisällä ei tapahdu mitään palamista, kun taas polttomoottorissa voima saadaan aikaan polttoaineen (esim. polttoöljy tai bensiini) palamisella.
Liikkumatila käytävällä on ahdas ja horjahtamiseen ei ole varaa: toisella puolella hohkaa uuninluukut ja heti sen vieressä käy koneisto. Dieselin katkusta Tarjanteen konehuoneessa ei enää tarvitse kuitenkaan kärsiä.
Video alla: Päällikkö Sami Salmi lähettää Tarjanteen komentosillalta alas konehuoneeseen telegrammilla tiedon millä vauhdilla laivan tulee kulkea.
Kivistön isäntä istuu hymyillen perheineen laiturilla vastaanottamassa Tarjannetta. Isäntä on rakentanut laiturin höyrylaivaa varten: laiturin keskellä on vekki, johon vain ja ainoastaan höyrylaiva voi tuupata nokkansa. Laiturilla seisoo kyltti, jossa lukee: ”Ei laivat, vain höyrylaivat”.
Höyrylaiva Tarjannetta odottaa laiturilla monta mottia sekahalkoja. Tarjanne on päässyt laituriin, aluksen miehistön ja isäntä tekevät ketjun ja alkavat bunkrata alusta. Halko toisensa perään ojennetaan kädestä toiseen ripeässä tahdissa. Kun on tekevää väkeä, useita motteja halkoja saadaan lastattua Tarjanteen kannelle muutamissa minuuteissa. Sitten laivan köydet irrotetaan ja Tarjanne lähtee jälleen matkaan.
Tarjanne on täysin alkuperäisessä asussaan säilynyt laiva. Aluksen kunnostustöitä vuosien varrella on osattu tehdä alkuperäisyyttä kunnioittaen.
Tarjanteen komentosillalta löytyy kyllä moderni tutka, mutta sitä käytetään vain tarvittaessa pimeällä tai kun näkyvyys ei ole hyvä. Aluksen päällikkö Sami Salmi on purjehtinut Näsijärvellä yli 30 vuotta ja tuntee sen väylät kuin omat taskunsa.
- Purjehdimme Tampereen ja Virtojen väliä tämän perinteisen pahvisen merikartan avulla, hän kertoo seistessään ruorin takana.
Perinteisen merenkulkutaidon vaaliminen ja osaaminen ovat merenkulkutaitojen ytimessä myös tänä päivänä. Koneet voivat aina mennä pimeiksi ja signaalit katketa, jolloin alusta on pystyttävä ajamaan ilman moderneja laitteita.
- Vaikka tulisi paha kriisi, Tarjanne pystyy aina purjehtimaan. Olemme toiminnoiltamme täysin omavarainen laiva koneesta komentosillalle, miehistö tietää.
Tarjanne on nähnyt 115-vuotisen elämänsä aikana paljon. Laiva oli ensimmäisen maailmansodan aikana pakko-otettuna Venäjän laivaston Näsijärvellä purjehtineeseen osastoon, jolloin se aseistettiin tykeillä, jotka olivat keulassa.
Tarjanteen ajaminen on fyysistä työtä: aluksen päällikkö seisoo konkreettisesti ruorissa ja astelee ohjaamosta tarvittaessa kannelle, josta hän lähettää telegrammilla ohjeita konehuoneeseen ajetaanko kovempaa vai hiljempaa. Höyrylaiva Tarjanne voi purjehtia jopa kymmenen solmun vauhtia. Se on kova vauhti.
Timo Laakso toimii Tarjanteella perämiehenä ja ohjaa aluksen kapeista kanavista päällikön ohjeiden mukaan. Nyt tehdään tiukka käännös: ruoria veivetaan tarvittaessa niin monta täyttä kierrosta ympäri kuin käännös vaatii. Tällä kertaa yhdeksän. Ruori on raskas ja siitä on pidettävä tiukasti kiinni, ettei se pyörähdä käsistä.
Tarjanteessa ei ole lainkaan keulapotkureita. Aluksessa on köydet keulassa ja perässä, jotka kiinnitetään ja irrotetaan laituriin laivan lähtiessä.
Köysiä irrottaa kuvassa alla tarjoilija Risto Putila.
Virtojen ja Tampereen välisellä väylällä on useita kapeikkoja. Esimerkiksi Ruoveden satama on niin pienen salmen takana, että näyttää siltä että siinä ei olisi väylää lainkaan. Tarjanteen kokenut päällikkö tuntee kuitenkin Näsijärven salmet perin pohjin, myös Ruoveden ja Runoilijan tien.
Videossa alla esitellään matkustajille Halosen ja tiettävästi Akseli Gallen-Kallelan kiviin maalaamia merkintöjä Runoilijan tien varrella.
Virtain ja Tampereen välisellä laivareitillä on useita näyttäviä siltoja ja kanavia. Murole on niistä kenties nostalgisin.
Muroleessa Tarjanteen kyytiin nousee tamperelaisen arkkitehtitoimiston väkeä, joka on saapunut viettämään virkistysmatkaa Tarjanteelle.
Muroleessa kesiään ovat viettäneet useat suomalaiset kuuluisat kansallisromantiikan ajan maalarit. Ellen Thesleff (1869–1954), joka rakennutti Ruoveden Muroleelle sinne itse suunnittelemansa ateljeehuvilan. Thesleff vietti Muroleessa 60 kesää.
Virroilta kotoisin oleva tarjoilija Anne pitää huolta risteilyvieraiden ruoka- ja virvokepuolesta. Lämpimänä hellepäivänä olut maistuu hyvältä.
Pirkanmaalla sijaitseva Ruovesi ja sen ympäristö on houkutellut taiteilijoita 1820-luvulta alkaen.
Ruoveden maisemiin ihastunut Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) rakennutti sinne 1890-luvun puolivälissä erämaa-ateljeensa Kalelan. Gallen-Kalela on ollut mukana myös suunnittelemassa Tarjanteen yläkannen ravintolaa. Ravintolatilat ovat erittäin kauniit ja säilyneet alkuperäisinä.
Kalelassa vieraili muun muassa Hugo Simberg (1873–1917), jonka pikkupirut, kuolema-aiheet ja luonnonmystiikka saivat inspiraationsa Kalelaa ympäröivän seudun talonpoikaisesta kulttuurista. Näyttelyssä nähdäänkin kokonaisuutena kaikki Ateneumin kokoelmiin kuuluvat 25 vesiväri- ja guassityötä, joihin kuuluvat muun muassa Halla (1895) ja Kuoleman puutarha (1896).
Ruovedellä ovat asuneet tai työskennelleet Lauri Anttila, Gabriel Engberg, Kalle Löytänä, Elga Sesemann ja Louis Sparre.
Tarjanteen perinteikäs keittiö luottaaa paikallisiin raaka-aineisiin ja laivareitin varrella toimivien tuottajien tuotteisiin ja kalaonneen. Risteilyllä tarjoillaan sesongin lounas. Latviasta kotoisin oleva kokki Toms valmistaa veden kielelle nostavat ruoat.
- Olen Tarjanteella töissä toista kesää. Sisävesien lisäksi olen työskennellyt maailman merillä risteilijöillä Carnival Cruisella Karibialla, purjehtinut Alaskassa ja Kanadassa, Hawailla ja Australiassa, Tampereella asuva Toms kertoo.
Helteisenä kesäpäinä Suomen sisävesillä ja merellä ajavien laivojen ravintoissa lämpötila voi nousta jopa 40 asteeseen, mikä tekee työoloista erittäin vaativat. Lähes sadalla hengelle yksittäisten aterioiden valmistus on kokille todella suuri työ.
Sisävesilaivoilla ja rannikon vesibusseilla tulee noudattaa ravintolamiehistöön Merimies-Unionin neuvottelemaa kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimusta. Sääntö on, että aina kun aluksen köydet irtoavat laiturista, työskennellään laivassa – ei maapuolen ravintolassa.
Tarjanteella työskentelee kokin lisäksi kaksi tarjoilijaa.
- Olen työskennellyt urani aikana 14 laivassa ja pitkään esimerkiksi Silja Linella.
Tamperelainen tarjoilija Risto Putila on hyvässä kunnossa ja kulkee ketterästi Tarjanteen portaissa kuin monet nuoret, vaikka ikää on jo 67 vuotta. Kesätyö kotikaupungin omalla laivalla tarjoaa hyvää vaihtelua eläkkeelläoloon.
Helteinen risteily Tarjanteella on elämys, jonka muistaa läpi elämänsä. Moni lähtee risteilylle toistekin.