TOIVAR-hanke selvittää meriteollisuusverkoston toimitusvarmuutta

TEKSTI: JUHA GRANATH KUVA YLLÄ: JANNE-PETTERI KUMPULAINEN / VASTAVALO

Maailma ajautuu yhä arvaamattomampaan suuntaan. Samalla merenkulun riskit kasvavat ja häiriötilanteet lisääntyvät.

- Suomen meriklusterin on varauduttava paremmin- ja häiriötilanteita varten. TOIVAR-hankkeen tavoite on saada yritysten riskienhallinta ja toimitusvarmuus kuntoon, Turun ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija ja hankeen projektipäällikkö Sakari Kajander sanoo.

Turun ammattikorkeakoulussa on käynnistetty tutkimus, jonka avulla halutaan turvata Varsinais-Suomen meriklusterin kilpailukyky. Maakunnan meriteollisuus kaipaa kipeästi parempia keinoja häiriötilanteiden kohtaamiseen ja hallitsemiseen sekä niistä toipumiseen.

Viime syksynä käynnistyneen TOIVAR-hankkeen projektipäällikön Sakari Kajanderin mukaan tutkittavaa riittää, sillä meriteollisuutta uhkaavien häiriötekijöiden määrä on valtava niin meillä kuin maailmalla.

- Isoja häiriöitä ovat mm. pandemiat, Ukrainan sodan aiheuttamat häiriöt toimitusketjuihin, Punaisen meren kriisiytynyt tilanne sekä komponentti- ja konttipulat. Lisäksi kotimaan taantunut talous vaikuttaa lähes 500 yritystä käsittävään Varsinais-Suomen meriklusterin toimintaan.