Finlandia

”Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa. Yön uhka karkoitettu on jo pois. Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa Kuin itse taivahan kansi sois. Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.”

Suomalaisen merenkulun jatkuvuus on turvattava

Yön vallat vaihtuvat aamun valkeuteen myös Helsingin Länsisatamassa itsenäisyyspäivän aattona. Autojen perävalot vilkkuvat, kun rekat, henkilöautot ja matkustajat odottavat Eckerö Linen M/s Finlandian saapumista satamaan. Suomen lipun alla purjehtivat matkustaja- ja ropax-alukset kuljettavat yli 60 prosenttia Suomen päivittäistavarakuljetuksista, lääkkeistä ja muista elintärkeistä tuotteista.

Suomalaiset merimiehet ovat vihaisia. Kokoomus julkaisi 29.11.2022 varjobudjettinsa, jossa se nimittää halventavasti suomalaista merenkulkua viihdemerenkuluksi ja esittää – 77,2 miljoonan euron menoleikkauksia miehistötukeen ja valtion osuuteen Merimieseläkekassan menoista -10 miljoonaa euroa. M/s Finlandia kansi- ja konemiehistön mielestä Kokoomuksessa, eikä välttämättä kaikissa muissakaan puolueissa, ole riittävästi tietoa suomalaisesta merenkulusta. 

- Juuri, kun olemme alkaneet toipua koronapandemiasta ja vienti sekä tuonti vetävät ja laivoilla kulkee paljon jälleen matkustajia, ollaan leikkaamassa merenkulusta.

- Olisi todella huono juttu, jos suomalaiset laivat enää liikennöi Suomeen, vaan ne ulosliputetaan ja maahamme rahtia kuljettavat ulkomaalaiset alukset.

Please accept marketing-cookies to watch this video.

Suomen lippu

Suomen lipun alla purjehtivat alukset ja suomalaiset miehistöt turvaavat Suomen huoltovarmuutta Itämeren turvallisuustilanteen käytyä kireämmäksi Ukrainan sodan seurauksena. Suomen valtiolla on mahdollisuus ottaa hallintaansa ainostaan Suomen lipun alla purjehtivat - ei ulkomaan lipun alla purjehtia aluksia, jos tilanne Itämerellä eskaloituu.

Ilman suomalaista merenkulkua ja suomalaisia merimiehiä maassamme ei ole huoltovarmuutta. 

Eckerö Linen Matias Widjeskog on surullinen suomalaisten merimiesten puolesta: 

- Tuntuu, että suomalaisia merimiehiä syyllistetään - ja meitä uhkaillaan vuosi toisensa jälkeen merenkulun menoleikkauksilla. 

- Suomalaiset merenkulkijat maksavat veronsa, kuten muutkin palkansaajat. Jos 5 000 suomalaista merimiestä joutuu kortistoon alusten ulosliputuksen seurauksena, mikä on heidän työttömyytensä hinta? Suomi menettää loputkin merimiehensä - ja merimiesosaamisen, pääluottamusmies Matias Widjeskog muistuttaa.

Please accept marketing-cookies to watch this video.

 

Matkustaja-alusten miehistötuki ei ole tuki, vaan se on palautusjärjestelmä

Miehistökustannusten palautusjärjestelmä Suomessa
 

Merenkulun miehistötuki on terminä harhaanjohtava, lainsäädäntöön elämään jäänyt nimitys, merenkulun työvoimakustannusten palautusjärjestelmästä. Käytännössä suomalaiset merimiehet ja varustamot rahoittavat merenkulun työvoimakustannustuen itse:

Yksinkertaisesti on kyse siitä, että varustamo tarjoaa aluksellaan työpaikan, josta merimiehet saavat palkan ja maksavat siitä verot sekä eläketurvamaksut kuten muutkin palkansaajat.

Useassa EU-maassa, kuten Ruotsissa ja Tanskassa, varustamoiden työvoimakustannuksia alennetaan ns. nettopalkkamallilla. Siinä varustamot ilmoittavat työntekijöidensä ennakkopidätykset Verohallinnolle, mutta eivät tilitä kyseisiä maksuja verottajalle.

Suomessa varustamo tilittää maksut eteenpäin valtiolle. Valtio palauttaa varustamoille takaisin:
- verot
- työnantajan osuuden merimieseläkevakuutusmaksuista ja
- tapaturmavakuutusmaksuista.​

 

Matkailuala ja merimiehet - taistelusta toiseen viimeisten kolmen vuoden aikana

Eckerö Linen M/s Finlandia tekee Helsingin ja Tallinnan välillä kolme lähtöä päivässä. Alus on tärkeä kuljetusväline - merisilta - Suomen ja Baltian välillä. Kun M/s Finlandia on päässyt Länsisatamassa laituriin, sen kyydistä poistuu pitkä rekkaletka, joka kuljettaa suomalaisiin kauppoihin tuotteita.

Vaikka suomalaiset matkustaja- ropax-laivat miehistöineen huolehtivat Suomen tavarakuljetuksista, joutuu ala vuodesta toiseen taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Koronapandemia pysäytti risteilyliikenteen ja sen seurauksena parhaillaan yli puolet suomalaisista merimiehistä oli lomautettuna. Matkailualan ja merimiesten ei auttanut kuin lähteä barrikadeille muistuttamaan olemassaolostaan: suomalaisia merimiehiä tarvitaan ja heitä on hyvin vähän enää jäljellä. Merille tarvitaan lisää uusia merenkulkijoita kasvamaan!

Kuvassa alla Matkailualan mielenosoitus eduskuntatalon edestä syksyltä 2020. Eckerö Line -varustamon toimitusjohtaja Taru Keronen (sininen mekko kuvan keskellä) osoitti mieltään yhdessä merimiesten kanssa suomalaisen merenkulun puolesta. Viesti kuului: "jos suomalaista merenkulkua ei tueta, edessä on konkurssiaalto ja ulosliputukset".

Loppuvuodesta 2022 koronapandemian pahimmat vuodet ovat takana ja ihmiset risteilevät jälleen. Suomalaisilla matkustalaivoilla on liikkunut kuluneen vuoden aikana ennätyksellisen paljon matkustajia. Alalla on valoisat näkymät - joten on enemmän kuin ihmeellistä, miksi oppositiopuolueet haluvat alasajaa suomalaisen merenkulun, jolla on hyvät tulevaisuuden näkymät.

Suomalaiset matkustaja- ja ropax-alukset turvaavat Suomen huoltovarmuutta

Eckerö Linen M/s Finlandia oli joulukuuhun 2022 saakka ainoa Suomen ja Viron välillä purjehtinut matkustajalaiva. Joulukuussa 2022 Viking Line ilmoitti tuovansa Virosta Suomen lipun alle myös M/s Viking XPRS:n, joka purjehtii Helsingin ja Tallinnan välillä. Viking Linen päätös liputtaa alus Virosta Suomeen on osoitus siitä, että Suomen lippua - ja Suomea arvostetaan. Varustamoilla on vahva halu harjoittaa varustamotoimintaa Suomessa.

M/s Viking XPRS purjehtii Kustaanmiekan läpi talvisissa olosuhteissa. Kuva: Viking Line

Oi Suomi!

"Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppelöimä suurten muistojen

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle
On aamus alkanut, synnyinmaa"