Tallinnan tunnelirintamalta ei mitään uutta

Suomen Vesitiet ry:n toimitusjohtaja Staffan Herlin rikkoi Helsinki-Tallinna -tunnelin ympärillä vallinneen hiljaisuuden kevään Vesitiepäivillä. Suoraan Tallinnasta paikalle tulleen Herlinin hämmentävä viesti oli, että ”tunnelihanke on lapion pistoa vaille”.

- Kommentti oli tarkoitettu hieman sarkastiseksi, eli että suuren hypetyksen jälkeen mitään ei kuitenkaan ole konkreettisesti tapahtunut, Staffan Herlin muistelee yllätyskommenttiaan.

Lainvoimaisessa Uusimaa-kaavassa sekä Helsingin ja Vantaan yleiskaavoissa Tallinna-tunnelin linjaus kulkee Helsinki-Vantaan lentoasemalta Viroon Tallinnan Ülemisten lentokentälle. Sieltä on yhteys Rail Baltica-rautatiehen.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tunneliyhteys ei nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ole ajankohtainen.

- On selvää, että tunnelihankkeen jatkoselvittäminen edellyttää vahvaa poliittista tahtoa ja rahoituksen, suunnittelun ja tarpeen arviointia liikenne- ja viestintäministeriön johtava asiantuntija Maria Torttila sanoo.

Sen verran tahtoa on löytynyt, että Uudenmaan liitto jatkaa Helsinki-Tallinna-tunnelin selvitystä ja Väylävirasto tutkii junalauttayhteyden kustannuksia.

Finnlinesin eläköitynyt kaupallinen johtaja Staffan Herlin muistuttaa, että Helsinki-Tallinna-tunneli on kallis ja siksi vaikeasti perusteltavissa. Väestöpohjat ovat pienet ja tavaravirrat ohuet.

- Ajatus tunnelista ei kuitenkaan tule katoamaan. Selvitysten jälkeen kysymys on turvallisuus- ja talouspolitiikan kehityksestä, johon pitää löytyä Suomen ja Viron yhteinen näkemys, Herlin sanoo.

Viking Line suhtautuu rauhallisesti Tallinnan tunnelin kaavailuihin. Yhtiön mielestä on hyvä, että kaikkia pitkän tähtäimen hankkeita tarkastellaan. Pelkoa oman bisneksen romahtamisesta ei ole.

- Rahdin ja matkustajien määrä riippuu täysin hinnoittelusta ja mille liikennemuodolle tunneli avataan. Englannin kanaalissa on edelleen laivaliikennettä, vaikka tunneli on ollut olemassa jo useita vuosia, Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila muistuttaa.