Suomen on varauduttava

TEKSTI: SAANA LAMMINSIVU KUVAT: SHUTTERSTOCK

Jos Golfvirran koillishaara ei tuo enää lämmintä vettä pohjoiselle Atlantille, ankarat jäätalvet palaavat Itämerelle. Kesällä kuukausilämpötilat laskevat asteella, parilla. Nyt syntyneet sukupolvet joutuvat elämään Suomessa tundraolosuhteissa. 

Tarvitaan strategia: ’Suomen varautuminen ilmaston kylmenemiseen’
 

Suomen energia- ja ilmastostrategia valmistui joulukuussa 2025. Strategia vauhdittaa vihreää siirtymää ja päästöjen vähentämistä. Suomi varautuu ilmaston lämpenemiseen. Pistämme resursseja puolustusteollisuuteen ja huoltovarmuuden vahvistamiseen. Ilmaston merkittävään kylmenemiseen emme ole valmistautuneet mitenkään.

Yhteiskunnan toiminta ja kansalaisten selviytyminen ankarassa, kylmässä ilmastossa vaatii valmistautumista: energia, logistiikka, ruuantuotanto, asuminen ja suojat, teollisuus, elinkeinot, työnteko ja jopa harrastustoiminta muuttuvat. Suomen on laadittava strategia: ’Suomen varautuminen ilmaston kylmenemiseen’.

Miksi ilmasto kylmenee?

Golfvirran koillishaara
 

Maapalloa pitkin kulkevat merivirrat vaikuttavat ilmaston ohella elämään maapallolla. Merivirrat syntyvät veteen vaikuttavien voimien vaikutuksesta. Tällaisia voimia ovat Maan pyöriminen, tuuli, lämpötila- ja suolaisuuserot sekä vuorovesivoima. Merivirrat kuljettavat mukanaan kylmää tai lämmintä vettä – tai molempia. Kylmien merivirtojen rannoilla luonto on karua. Lämpimät virtaukset mahdollistavat hyvät kasvuolosuhteet.

Skandinaviassa nykyisen kaltaiset elinolosuhteet mahdollistaa Golfvirta – tai tarkemmin ottaen Golfvirran koillishaara - joka kuljettaa Eteläiseltä valtamereltä pohjoiselle Atlantille satojen kilometrien leveydeltä ja satojen metrien syvyydeltä lämmintä ja suolaista vettä. Meren lämmin pintakerros virtaa pohjoiseen ja tuo sinne lämpöä. Tästä syystä esimerkiksi Norjan etelärannikko on pysynyt sulana läpi vuoden. Pohjoisessa vesi jäähtyy, uppoaa syvälle ja kääntyy virtaamaan takaisin kohti Eteläistä valtamerta. Atlantin kiertovirtaus on kuin kiertovesipumppu, joka pyörittää kylmää vettä etelään ja paluuna lämmintä vettä pohjoiseen.