"Kai myökin sitten lähdetään"

Yöllä 30. marraskuuta venäläiset alkoivat ampua ja valloittivat Seiskarin. Saarelaiset juoksivat pitkin kiviaitoja merivartioasemalle, mutta karkuun lähteneet merivartijat olivat rikkoneet radiot. Näky oli lohduton ja saarelaiset tuumasivat hädissään että, ”kai myökin sitten lähdetään”.

Saaren jäisestä rantakivikosta löytyi jahti, johon ahtautui jäljelle jääneet 19 ihmistä.  

- Heti kun he pääsivät ulos, venäläislaiva ajoi kiinni ja käski kupeeseen. Kun se ei heti keskimoottorisella avoveneellä onnistunut, niin ryssä ampui tykillä niin lähelle, että ilmanpaine heitti keulassa istuneen isäni nurin. Sitten koko sakki laivaan ja keulaputkaan, Pekka Rytkölä kertoo.

Pekka Rytkölä ja "saarelaiset" ovat kovia kokeneita.