Kahden kauppa?

Toimitusjohtaja Erik Söderholmin mukaan Turun satama on käynyt Suomessa ja Puolassa neuvotteluita useiden varustamoiden kanssa laivalinjan avaamisesta ja sopivan laivan hankinnasta.

- Suurin ongelma on laiva. On oltava jääluokka, alukseen pitää mahtua 250 irtoperää ja koneen pystyttävä ajamaan vähintään kaksi rundia viikossa. Tappiotakin pitää kestää, ei laiva heti täynnä ole. Yksi varustamo on ottanut asian vakavasti.

Onko kyseessä puolalainen laivavarustamo Polferries?

- En tässä vaiheessa voi sanoa varustamon nimeä, mutta ulkomainen se on. Jos kaikki menee putkeen, linja voi aueta vielä tämän vuoden aikana, Erik Söderholm vakuuttaa.

Lemmikit korvaavat vodkan
 

Turun yliopiston tekemä kyselytutkimus kiinnosti. Vastauksia linjan kiinnostavuudesta tuli peräti 9288. Tulos oli kuin suoraan Pohjois-Korean vaaleista: 99 prosenttia vastaajista sanoi kyllä.

Puola on Euroopan viidenneksi suurin maa. Sen yksi suosituimmista turistikohteista on Gdanskinlahden rannalla sijaitseva kolmen kaupungin Gdanskin, Gdynian ja Sopotin muodostama urbaani kokonaisuus.

Tutkimuksessa nousi vahvasti esille toive autottomien matkustajien pääsystä laivaan, koska kyselyssä mainittiin, että linjalle suunnitellaan ropax-alusta. 

- Turku tarjoaisi autoilijalle vaihtoehtoisen reitin Puolaan, josta voi jatkaa hyviä teitä pitkin aina Välimerelle saakka. Nykyään Suomesta ainoa pitkä matkustajaliikennelinja on Finnlinesin Helsinki-Travemunde-linja, Erik Söderholm sanoo.

Ylivoimaisesti suurin osa kyselyyn vastanneista (87 %) valitsi matkakohteekseen Puolan Turku - Gdynia- reitin kautta. Seuraaviksi tulivat Saksa 73 %, Tšekki 50 %, Itävalta alle 50 % ja Italia 40 %.

- Matkustajat toivoivat erityisesti lähtöä Turusta perjantaina ja sunnuntaina Gdyniasta. Reitin valinnan kannalta tärkeimmiksi tekijöiksi nähtiin Saksan laivayhteyttä halvempi hinta, aikataulut ja sujuva ajomatka Puolassa, erikoistutkija Tapio Karvonen luettelee.

Kultaisella 1980-luvulla Helsingistä Gdanskiin ajaneen Pomeranian tunnusmerkit olivat huono palvelu, hidas laiva ja riittävä määrä vodkaa. Nyt vaatimuksena on moderni, siisti laiva ja hyvä palvelu. Vodkan matkakumppanina korvaa mahdollisuus matkustaa lemmikkieläimen kanssa.

- Suomesta matkustaa paljon väkeä koiranäyttelyihin Keski-Eurooppaan. Moni toivoi, että laivalle voisi ottaa mukaan koiran. Asuntoauton ja perävaunun mukaan saaminen kiinnosti sekä myös mahdollisuus matkustaa ilman autoa, Tapio Karvonen luettelee.