Ulkomaalaiset alukset eivät voi turvata Suomen merikuljetuksia sotatilassa

Yle uutisoi HVK:n selvitystä 2.3.2023: ”Suomen merialukset eivät riittäisi poikkeusoloissa – sodan sattuessa jopa merenkulkuhenkilöstöä tarvittaisiin muualta”. Totta on, että suomalaisia merimiehiä tarvitaan lisää, mutta olemme vaarallisilla vesillä, jos laskemme sotatilassa merenkulun huoltovarmuutemme ulkomaalaisten alusten ja merimiesten varaan. Samaan aikaan sotatila voi olla käynnissä muissakin valtioissa, jotka tarvitsevat omia alukset ja miehistöt omaan käyttöönsä. Ulkomaiset alukset ja miehistöt, kääntyvät haastavissa olosuhteissa ympäri eivätkä toimita lastia Suomeen.

Muistakaamme myös, että jo koronapandemia osoitti meillä konkreettisesti sen, että ulkomaalaista miehistöä ei ole saatavilla, kun lento- ja liikenneyhteydet ovat poikki. Ainoa keino turvata Suomen meriliikenteen kuljetukset on siis vahvistaa omaa, suomalaista tonnistoa, ja saada lisää suomalaisia merenkulkijoita.