Reissun päätös

Guineanlahden jälkeen ohitimme Kap Verden ja viimein 26.1. saavuimme Las Palmasiin, jossa oli ensimmäinen miehistönvaihto, bunkrausta ja provianttia. Las Palmasin redillä vietimme noin vuorokauden, jonka jälkeen kohti Milford Havenia, jossa suurin osa jäljellä olevasta, Koreasta saakka matkassa olleesta porukasta, pääsi vihdoin kotiin.

Milfordissa oli myös tämän laivan ensimmäinen töijaus, joka luonnollisesti hieman jännitti. Porukka oli aivan riittävän kokenutta, mutta uusi laiva kuitenkin ja uudet vehkeet. Kaikki meni aivan mainiosti, joskin englantilaiseen tyyliin hyvin hitaasti useamman kerran narujen paikkaa vaihdellen. Muutaman tunnin töijauksen jälkeen laivaan liittyvät toimet olivat tällä erää ohi ja illalla koronasirkuksen jälkeen kohti Heathrowta ja kotia kolmen kuukauden reissun päätteeksi.