Bore Way saapuu perjantaiksi Raumalle

M/s Bore Way saapuu aina perjantaisin Raumalle, josta se lähtee takaisin kohti Rostockia lauantaina. Alkuviikosta ollaan Saksassa.

– M/s Bore Wayllä on rauhallinen ja mukava työrytmi, monet miehistön jäsenistä tuovat esiin.

Ensimmäisellä kansainvälisellä työreissullaan on myös wiper Rowell Ponenaflor, joka on työskennellyt merimiehenä neljä-viiden vuoden ajan ja on nyt ensimmäistä kertaa kansainvälisissä töissä Filippiinien ulkopuolella.

– Purjehtiminen Itämerellä on ensimmäinen kansainvälinen työkokemukseni, hän kertoo.

Kuuntele wiper Rowell Ponenaflorin haastattelu Merimiesradiosta tästä linkistä (Soundcloud).

 

Ponenaflor pitää Rauma-Rostock-reitin ajamisesta. Filippiineillä hän kertoo ajaneensa samantyylistä reittiä, eli edestakaisin parin sataman välillä. Alustyypeistä hän on ehtinyt työskennellä matkustaja-aluksella ja tankkerilla.

– Alukset, joilla Filippiineillä työskentelin, olivat enemmän manuaalisia, eivätkä näin pitkälle automatisoituja, joten työskentely M/s Bore Wayllä tarjoaa minulle mahdollisuuden oppia hyvin paljon uusia asioita alustekniikasta, Ponenaflor kertoo olevansa hyvin kiinnostunut oppimaan uutta tekniikkaa ja erityisesti kaasu, eli LNG-tekniikkaa.

– Ympäristöystävällisyys ja päästöttömyys ovat hyvin tärkeitä asioita, hän toteaa.

– Toivottavasti myös siis Filippineille ja koko maailmaan saadaan käyttöön tällaisia LNG-käyttöisiä aluksia.

Tähän on hyvä päättää reportaasi Raumalta, jossa ei tehdä vain Suomen vaan myös koko maailman ympäristön parantamiseen suuria oppiaskeleita ja ympäristötekoja.