Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

13.3.2019

Valtion kehitysyhtiöllä, Vakella, miljardiomaisuus: Rahaa roppakaupalla, mutta tekemiset vähissä


Teksti: Juha Granath

Valtion kehitysyhtiöön Vakeen on siirretty jo 2,5 miljardin euron arvosta valtioyhtiöiden omaisuutta.  Nesteen osakkeita Vakeen on siirretty 1,5 miljardin arvosta. Postin osakkeista yhtiöön on siirretty 49,9 prosenttia ja  energia- ja turveyhtiö Vapo Oy:n osakkeista 16,7 prosenttia.

Vaken tähänastiset toiminnan tulokset ovat laihoja, mutta suunnitelmat sitäkin suurempia.

- Vakesta voi tulla suuri pääomasijoittaja. Sijoituksemme voivat vaihdella muutamasta miljoonasta jopa 50 miljoonaan euroon asti, Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka sanoo.

- Minä en antaisi kenenkään hoteisiin noin paljon valtion omaisuutta, en edes itselleni, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen huokaa.

Vaken ylväs tehtävä on edistää maassamme korkean teknologian yritystoimintaa. Valtionyhtiöiden työntekijät pelkäävät taas pahinta, kun valtioyhtiöiden omaisuutta luovutetaan sijoittajien käsiin. Joulukuussa 2016 valtio linjasi, että uuteen kehitysyhtiöön siirretään yhdeksän yhtiön osakkeita. Ne ovat: Ekokem, Vapo, Kemijoki, Raskone, Altia, Nordic Morning, Posti, Arctia ja Neste.
 

Vakeen siirrettiin Nesteen osakkeita 1,5 miljardin arvosta

Sami Vihuri
Sami Vihuri

Operaattori Sami Vihuri kantaa kovaa vastuuta työssään Nesteen jalostamolla Kilpilahdessa. Miehen tehtäviin kuuluu muun muassa tarkistaa laitoksen laitteiden toimivuus, käsitellä laboratorionäytteitä ja valvoa muutostöitä.

Vastuun lisäksi operaattori Vihuria painaa huoli hallituksen joulukuisesta päätöksestä, jolla Nesteen osakkeista 8,3 prosenttia siirrettiin Valtion kehitysyhtiön Vaken omistukseen.

- Valtiolla ei ole enää Nesteessä osake-enemmistöä, ja näin ulkomainen toimija voi ostaa itselleen määräävän aseman yhtiössä. Pelkäämme, että ulkopuolinen taho voi ottaa vain uusiutuvien polttoaineiden teknologian ja sulkea Suomen tuotantolaitoksen, Sami Vihuri sanoo.

Vakelle Nesteen osakkeiden siirto oli jymypotti.  Kehitysyhtiön saamien osakkeiden arvo on noin 1,5 miljardia euroa. Tämä tietää Vakelle vuosittain kymmenien miljoonien eurojen osinkotuottoja.

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n puheenjohtaja ja SAK:n omistajaohjausryhmän puheenjohtaja Heidi Nieminen on käynyt keskusteluja Vaken roolista niin yhtiön hallituksen kuin valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Mika Lintilän kanssa.

- SAK:ssa nähdään suurimmaksi ongelmaksi, että eduskunnan päätäntävallan ulkopuolelle on siirretty näin iso omaisuusmassa. Postin henkilöstön puolesta kannan huolta, että peruspalveluja tarjoavia yrityksiä siirretään yksityisten sijoittajien käsiin, Heidi Nieminen sanoo.

Taneli Tikka
Taneli Tikka

Tase toimettomana

Valtion kehitysyhtiön Vake Oy:n toimitusjohtaja Taneli Tikka ottaa vieraansa vastaan Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa Epicenterin innovaatiotalossa.

Mikonkadun ja Kluuvikadun kulmatalo tuli koko kansalle tutuksi Planet Hollywoodina 1990-luvulla, kun ohjaaja Renny Harlin isännöi siellä sellaisia maailmantähtiä kuin Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallone ja Bruce Willis.

Hauskaa kesti hetken, sitten oli laskun aika. Planet Hollywood teki konkurssin.

Nyt Epicenterin innovaatiotaloksi muuttuva arvorakennus on vielä viimeistelyä vailla, eikä tarjolla ole vanhaan malliin kuplivaa janojuomaa vaan kahvia ja viineripullaa.

- Muutimme tänne kolme viikkoa sitten. Itse aloitin työt juhannuksena ja kolme muuta työntekijäämme viime syksyn aikana. Pääsemme nyt vauhtiin; tänään keskusteluja on käyty mm. rahoituslaitosten ja viestintäyhtiöiden kanssa, Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka sanoo.

Kun hallitus perusti Vaken vuonna 2016, pääministeri Juha Sipilä kehui panevansa ”taseen töihin”. Vaken piti edistää mm. korkean teknologian hankkeita ja suomalaista hyvinvointia.

Päämisterin puheet olivat reteitä, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi.

Valtion virkamiehet ehtivät johtaa Vakea lähes kaksi vuotta ennen kuin yhtiö sai oman hallituksen, toimitusjohtajan ja työntekijät. Tuona aikana virkamiehet myivät kiertotalousyhtiö Ekokemin Fortumille 200 miljoonalla eurolla. Summasta 100 miljoonalla paikattiin valtion budjettia.

Kauppasumman toisella puoliskolla Vake perusti Sotedigi Oy:n, jonka tehtävänä on edistää sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatiota. Sen jälkeen on ollut sitten hiljaisempaa.

Valtion omaisuutta sen sijaan Vakeen on siirretty rutkasti.

- Nesteen osakkeita Vakeen on siirretty 1,5 miljardin arvosta. Postin osakkeista sinne on mennyt 49,9 prosenttia ja energia- ja turveyhtiö Vapo Oy:n osakkeista 16,7 prosenttia. Viestintäkonserni Nordic Morning Oyj:n kaikki osakkeet on siirretty Vakelle.

- Muut siirrettävät omistukset ovat listaamattomia, eikä niillä ole määriteltyä markkina-arvoa, sanoo finanssineuvos Petri Vihervuori Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta.

Eli pelimerkkejä Vakella riittää. Osinkotuloja on vuosittain odotettavissa jopa sata miljoonaa euroa. Nyt pitäisi enää löytää kohteet, jotta kaksi vuotta toimettomana maannut tase saataisiin töihin.

- Ja voihan vielä pääomaa vastaan ottaa lainaa, Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka lisää.

- Minä en antaisi kenenkään hoteisiin noin paljon valtion omaisuutta, en edes itselleni, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen huokaa.

Valtion bisnesenkeli

Vaken neuvotteluhuoneessa Taneli Tikka ottaa esiin älypuhelimensa. Sen näytölle ilmestyy joukko ihmiskasvoja, joiden piirteet muuttuvat jatkuvasti. Sama tapahtuu näytön katumaisemille, autoille, taloille ja huonekaluille.

- Tällä teknologialla, generatiivisilla tekoälyalgoritmeilla, pystytään luomaan koko uutislähetys ilman oikeita toimittajia, kuvaajia ja editoijia, Taneli Tikka pelästyttää haastattelijan.

Toimitusjohtaja Tikka on innostunut. Bisnesenkelinä kunnostautuneen miehen puheessa sinkoilevat tekoälyt, neuroverkot, terveysdatat, generatiiviset mallit, kansantalous ja lähes kaikki muu taivaan ja maan väliltä.

- Suomessa on valtavan hyvä teknologian osaaminen. Tekoälyn avulla pystymme vapauttamaan ihmisiä vaarallisista töistä, estämään ilmastonmuutosta ja parantamaan vaikka kansanterveyttä, Taneli Tikka luettelee.

Vaken tehtävä on edistää suomalaista korkean teknologian yritystoimintaa. Se pyrkii tarjoamaan kasvaville yrityksille kotimaisen rahoitusvaihtoehdon ulkomaisten rinnalle. Parhaimmillaan Vake loisi ns. ankkuriyrityksiä Suomeen ja suomalaiseen omistukseen.

- Vakesta voi tulla suuri pääomasijoittaja. Digitaaliset alustat ja tekoäly kiinnostavat eniten, ja sijoituksemme voivat vaihdella muutamasta miljoonasta jopa 50 miljoonaan euroon asti, Taneli Tikka sanoo.

Ville Skinnari
Ville Skinnari. Kuva: Jukka-Pekka Flander

Valtion omistajaohjauksen parlamentaarisen työryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari (SDP) toppuuttelee Tikkaa.

- Vaken johdon pitäisi ymmärtää, mikä yhtiön rooli on suhteessa jo uuteen liiketoimintaan sijoittaviin Teollisuussijoitukseen ja Business Finlandiin. Dataan keskittyminen on oikea tie, mutta EU ja Suomi ovat jo jääneet meillä jyräävien globaalien jättien jalkoihin, Skinnari sanoo.

Riskejä ottava Roope Ankka

40-vuotias Taneli Tikka on ehtinyt toimia uransa aikana mm. teknologiayrittäjänä, bisnesenkelinä ja innovaatiojohtajana. Muutama vuosi sitten Aku Ankka -lehti valitsi Tikan Suomen Roope Ankaksi.

Roope Ankka on saita ja pitää rahansa visusti pankkiholvissaan.  Roopemainen rahapolitiikka ei lie Vaken tie.

- Roope ei ole pelkästään pihi vaan monitahoinen persoona, joka innostuu uudesta. Vaken pitää ottaa riskejä, mutta ei kevytmielisesti. Kohteet pitää tutkia perusteellisesti ja pyrkiä välttämään ikävät yllätykset, Tikka sanoo.

Vakessa on parhaillaan kehitteillä 15 hanketta.  Taneli Tikan mukaan ”hankkeita ei ole vielä keskustelu läpi, eikä Vake ole vienyt niitä vielä hyväksyttäväksi, mutta kaksi niistä on ajatuksena pidemmällä”.

- Pohdimme E-kuittioperaattorin synnyttämistä Suomeen. Yritys välittäisi sähköisesti kansalaisten kuitit suoraan yritysten kirjanpitoon arkistoihin. Yhteiskunta säästäisi E-kuiteilla arviolta satoja miljoonia euroja vuodessa, Taneli Tikka vakuuttaa.

Toinen Vaken ”ajatuksena pidemmälle” saatettu idea MyData-palvelu. Siinä kansalaiset suostuisivat antamaan älylaitteiden tai bonuskorttien heistä keräämiä tietoja operaattorien käyttöön.

- Syntyisi tietopankki, jossa asiantuntijat pohtisivat ihmisen hyvinvoinnin kehittämistä ja tarjota datan pohjalta monia palveluita. Tällainen palvelu toimii esimerkiksi Sveitsissä, Taneli Tikka kertoo.

Julkisuudessa on ihmetelty, että tässäkö on kaikki, mitä Vakessa on kahden vuoden aikana saatu aikaan.

Kansanedustaja Ville Skinnarin mukaan mitkään start up -ratkaisut eivät riitä vaan Vaken pitää päästä kilpailemaan kansainvälisistä hankkeista ja tekemään sopimuskokonaisuuksia esimerkiksi Afrikan ja Kiinan markkinoille.

- Suomalaisilta yrityksiltä on kysytty, voitteko rakentaa Pekingin kaukolämpöverkon tai puhdistaa kokonaisen järven. Vastaus on ollut, että emme voi, koska toimitamme vain yhden elementin tai osan projektiin. Näin muut maat vievät kokonaistoimitukset, Skinnari harmittelee.

Innovaatiojohtaja vastaan valtion virkamies

Kun Taneli Tikalta kysyy, miten itsenäisiin töihin ja nopeisiin ratkaisuihin tottunut innovaatiomies sopeutuu valtion virkamiesvetoisen yhtiön hitaampitempoiseen toimintaan, huoneeseen syntyy hetken hiljaisuus.

Hiljaisuuden vallitessa mietin PAU:n puheenjohtajan Heidin Niemisen antamaa arviota toimitusjohtaja Tikasta. ”Suorapuheinen mies.  Ei mielistele poliitikkoja eikä virkamiehiä”.

Sitten Tikka puhuu.

- Jos en luonnehtisi tähänastista toimintaympäristöä.

Kyllä tämä on sellainen kysymys, johon vastausta vaaditaan, toimittaja tivaa.

- No sanotaan näin. Hyvää on, että valtioneuvostotoimii tässä veronmaksajien vahtikoirana. Se viime kädessä hyväksyy tai hylkää ehdotuksemme. Näin lopullinen vastuu työryhmältämme siirtyy heille.

Taneli Tikka muistuttaa, että heillä on vapaat kädet valmistella hankkeita ja tehdä ehdotuksia, mutta lopullinen päätösvalta on valtioneuvostolla, valtioneuvoston kanslian virkamiehillä ja Vaken hallituksella.

- Huonoa on, että kiireellisiä asioita ei välttämättä pystytä hoitamaan nopeasti. Jos tarvitaan nopea rahoituspäätös, mutta ehdotuksen on käytävä valtioneuvostossa ja Vaken sijoitusneuvostossa, niin reagointimahdollisuus voi mennä ohi, toimitusjohtaja Tikka sanoo.

Tuovatko vaalit muutoksen?

Demarien kansanedustaja Ville Skinnari kantaa huolta valtioneuvoston päätöksestä siirtää suuri määrä valtion omaisuutta eduskunnan budjettivallan ulkopuolelle.

- Valtion omistajaohjaus voi omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ja valtioneuvoston päätöksellä tehdä eduskunnan tahdon vastaisia päätöksiä. Nythän yhtiö voi myydä valtion omistuksia ja sijoittaa myynnistä tai osinkoina saatuja varoja uudelleen, Skinnari muistuttaa.

Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka puolustautuu.

- Nyt päätöksenteossa puoluepoliittinen vääntö jää pois, ja onhan päätöksiä tekevän valtioneuvoston nautittava eduskunnan luottamusta.

Ville Skinnarilla on vielä ässä hihassa. Tosin valttikortille pitää saada ensin oikeutus ensi kevään eduskuntavaaleissa.

- SDP julkaisee Suomen kasvu polku 2030 -ohjelman helmikuussa. Avaamme samalla myös omaa näkemystämme valtion omistajaohjauksesta ja Vaken roolista ensi vaalikaudella.