Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

10.10.2018

SAK:n kysely: Työpaikat käyttävät keikkatyöntekijöitä, vaikka tarjolla olisi vakituistakin työtä


Kaksi kolmesta SAK:laisesta luottamushenkilöstä (65 prosenttia) kertoo työpaikallaan käytettävän keikkatyöntekijöitä. Yleisimpänä keikkatyön ongelmana luottamushenkilöt pitävät sen turhaa käyttöä.

Yli puolet (57 %) keikkatyöntekijöitä käyttävien työpaikkojen luottamushenkilöistä kokee ongelmaksi, että keikkatyötä käytetään, vaikka tarjolla olisi vakituistakin työtä.

Monet luottamushenkilöt korostavat avovastauksissaan, etteivät keikkatyöntekijät ole yhdenvertaisessa asemassa muun henkilöstön kanssa.

– Vastaajien mukaan epätasa-arvo koskee muun muassa työterveyshuollon kattavuutta, lakisääteisiä terveystarkastuksia kolmivuorotyössä, tiimipalkkioita ja bonuksia sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kaltaisia luontaisetuja. Työn teettämisen muodon ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa työntekijän asemaan, SAK:n hankepäällikkö Saana Siekkinen korostaa.

Keikkatyö on monelle työnantajalle rekrytointikanava

Monilla työpaikoilla keikkatyöntekijöitä saatetaan palkata myös vakituisiin työsuhteisiin. Vajaa viidennes (18 %) luottamushenkilöistä kertoo näin tapahtuvan usein ja 57 prosentin mukaan näin on käynyt muutaman kerran.

Avovastauksista käy lisäksi ilmi, että työnantajat käyttävät keikkatyötä usein rekrytointikanavana ja uudet työntekijät saatetaan palkata yksinomaan keikkatyön kautta.

– Työnantaja voi näin testata työntekijöitä pitkäänkin ilman velvoitteita. Työntekijälle tämä taas tarkoittaa kauan jatkuvaa epävarmuutta, Saana Siekkinen toteaa.

Kyselyn perusteella keikkatyön käytöstä ei useinkaan neuvotella henkilöstön edustajan kanssa: näin vastaa 38 prosenttia luottamushenkilöistä. Muita keikkatyöhön liittyviä yleisiä ongelmia ovat työtuntien tarjoaminen lyhyellä varoitusajalla (30 %) sekä työturvallisuuskysymykset (26 %).

Avovastausten mukaan luottamushenkilöt pitävät keikkatyön käyttöä perusteltuna, kun kyse on ruuhkahuippujen tasaamisesta tai loma-aikojen sijaistuksista.

SAK:n luottamushenkilöpaneelin kyselyyn vastasi syyskuussa 950 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Kysymykseen "Käytetäänkö työpaikallasi vakituisten työntekijöiden lisäksi keikkatyöntekijöitä?" vastasi heistä 615 myöntävästi. Loput kysymykset esitettiin vain heille.

SAK tekee selvityksen keikkatyöntekijöiden toimeentulosta

Keikkatyön laajuutta koskeva luottamushenkilökysely toteutettiin osana SAK:n Mahdollisuuksien aika -hanketta. Hankkeessa selvitetään syksyn ajan keikkatyöntekijöiden toimeentuloa palkan ja sosiaaliturvan avulla.

Nelivuotinen Mahdollisuuksien aika -hanke selvittää digitalisaation, globalisaation sekä ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ehtymisen vaikutuksia työelämään ja palkansaajien arkeen. Tänä vuonna hankkeessa on käsitelty keikkatyön lisäksi tekoälyn vaikutusta työelämän laatuun.