Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

2.10.2020

Vapaa-ajan matkustusrajoitukset Viroon, Ruotsiin ja Ruotsiin tulivat suomalaisille merimiehille totaalisena yllätyksenä: ”Matkustajaliikenne Viroon, Ruotsiin ja Saksaan avattava välittömästi”


Koronapandemian johdosta suomalaisista 6 700 merimiehestä lähes puolet ovat lomautettuina ja loputkin lomautusuhan alla. Kotimaisia merimiehiä ei ole ollut lomautettuna milloinkaan aikaisemmin yhtä paljon.

Suomen hallituksen maanantainen päätös pysäyttää matkustajaliikenne Viroon, Ruotsiin ja Saksaan yllätti suomalaiset merimiehet täydellisesti ja tuli alalle shokkina.

”Mitä pidempään vapaa-ajan matkustajaliikenne Viroon, Ruotsiin ja Saksaan pysyy suljettuna, sitä enemmän tuhoa se aiheuttaa kotimaisille matkustajalaivavarustamoille”, merimiehet vaativat matkustusrajoitusten välitöntä avaamista.

M/s Finlandian lahjatavarakaupassa työskentelevä Satu Kontto kertoi laivalla olleen 30. syyskuuta surulliset tunnelmat, kun aluksen taloushenkilökunnasta suuri joukko pakkasi tavaransa ja lähti kotiin lomautusten seurauksena. Kyyneleet nousivat niin laivalle jääville kuin lähteville silmiin. Lomautetuista moni on huolissaan toimeentulostaan. 

Euroopassa koronan ilmaantuvuusraja on 50 tautitapausta 100 000 henkeä kohden. Suomessa raja on 25. Suomen tulisi seurata muun Euroopan mallia ja nostaa raja 50:een, Merimies-Unioni ja Suomen Varustamot vaativat.

M/s Finlandian taloushenkilökunnasta suuri osa lomautettiin ja lähti kotiin


Helsingin ja Tallinnan välillä purjehtivan M/s Finlandian taloushenkilökunnasta merkittävä osa pakkasi torstaina 1.10.2020 tavaroitaan ja lähti lomautuslappu kourassa kotimatkalle. M/s Finlandia liikennöi tällä hetkellä Helsingin ja Tallinnan välillä pienemmällä miehistöllä talousosaston lomautusten seurauksena. Työmatkustus ja rekkaliikenne, eli rahti, kulkee edelleen laivalla.

Kuuden tunnin miniristeilyt M/s Finlandialla ovat myös edelleen kaikille matkustajille Suomesta edelleen mahdollisia ilman karanteenivaatimuksia. Risteilyllä ei poistuta Tallinnan päässä laivalta, vaan pysytään laivalla. Kyytiin matkalle voi ottaa myös ajoneuvon ja tehdä aluksella ostoksia.

Suru miehistön silmissä
 

Suru miehistön silmissä on silmiinpistävä. Finlandialla työskentelee henkilökuntaa ympäri Suomen, kuten Torniosta, Vaasasta, Suonenjoelta, Mikkelistä, Hyvinkäältä, Kotkasta, Tammisaaresta, Nauvosta ja Ahvenanmaalta. Pienillä paikkakunnilla ei ole vastaavia alan töitä tarjolla, koska ravintoloissa ja hotelleissa ei ole asiakkaita ja aika näyttää, suljetaanko tätä menoa nekin. Ihmisten työttömyydellä on yhteiskunnalle suuri hinta: mitä pidempään se jatkuu, sitä enemmän se maksaa.

Se oli siinä. M/s Finlandian kokki Jaakko Jokinen teki 1.10.2020 M/s Finlandialla viimeisen työpäivän ja lähti illalla lomautettuna kotiin. Lomautukset ovat tällä hetkellä tammikuun 21. päivään saakka. Miehistö on valmis palaamaan heti töihin, jos vain niitä on tarjolla. Viimeiset kymmenen työpäivää Jokinen työskenteli hyttipuolella ennen kotiin lähtöään, kun aluksen talous- ja hotelliosaston työtehtäviä järjesteltiin uusiksi lomautusten seurauksena.

Suomella ei ole varaa menettää merimiehiä ja merenkulun miehistöosaamista. Uusia merimiehiä ei kasva joka oksalla. Suomalaiset merimiehet ovat kuljettaneet koko ajan koronapandemian aikana ruokaa, tavaroita ja raaka-aineita kauppoihin ja tehtaisiin. Merikuljetustemme huoltovarmuus on toiminut aukottomasti.

Eckerö Linen M/s Finlandia ainoa Suomen lipun alla purjehtiva matkustajalaiva Helsingin ja Tallinnan välillä


Yksi huoltovarmuutta turvannut alus on Eckerö Linen M/s Finlandia, joka on ainoa Suomen lipun alla purjehtiva matkustajalaiva Helsingin ja Tallinnan välillä. Alus on liikennöinyt reitillä vuodesta 2013 lähtien ja kuljettanut kyydissään niin matkustajia kuin työmatkalaisia.

”Suomen päättäjät eivät ymmärrä millaisia vaikutuksia maiden rajojen sulkemisella koronapandemian pelossa on valtioiden kansantaloudelle”, M/s Finlandian pääkokki Rainer Lindqvist huokaa.

M/s Finlandian pääkokki Rainer Lindqvist pelkää rajoitusten ajavan maiden kansantaloudet ennennäkemättömiin ongelmiin.

Kotimaan asiakkaat eivät riitä ylläpitämään toimintaa: Suomi Finland kohta konkurssissa?

 

Merenkulkijoiden lisäksi matkustusrajoitusten vuoksi hätää ovat kärsimässä kotimaan hotellit ja ravintolat. Niihin ei riitä asiakkaita riittävästi kotimaasta, vaan vuodepaikat ovat tyhjillään ja firmat kaatuvat.

”Tässä voi olla konkurssissa tätä menoa Oy Suomi Finland Ab”, M/s Finlandian keittiössä pelätään.

M/s Finlandian miehistössä osataan kansantaloustiedettä, kun katsotaan ulos aluksen ikkunasta. Suomalaisia matkustaja-aluksia seisoo laiturissa työtä vailla ja niiden miehistöt ovat lomautettuina.

”Matkustajalaivamerenkulku ei ole mitään hyväntekeväisyyttä. Pelkkä rahti ei riitä toiminnan ylläpitämiseen, vaan tarvitaan matkustajia ja myyntiä. Nyt pelkona on, että tässä kaatuvat kohta isotkin kalat, eli suuret varustamot.”

Mitä pidempään maiden rajat pysyvät suljettuina, sitä suurempi on sen hinta yhteiskunnalle.

”Matkustajaliikenne pitää avata välittömästi uudelleen Viroon, Ruotsiin ja Saksaan ja mieluummin jo eilen”, M/s Finlandialta lähetään Suomen päättäjille terveisiä.

M/s Finlandian infossa työskentelevä Elli Axén on lomautettujen joukossa ja lähtee kohti kotia.

"Kyllä tässä alkaa suututtaa. Valtiovallan pitäisi alkaa toimia ja tehdä järkeviä päätöksiä. Yhteiskunta on pidettävä auki. En näe matkustus- ja muissa rajoituksissa mitään positiivisia puolia. Emme kyllä osanneet odottaa laivalla, että koko vapaa-ajan matkustaminen Suomen ja Viron välillä pistetttäisiin tässä mittakaavassa kiinni. Tämä oli meille aivan täysi yllätys. Nyt kun rajat ovat kiinni ei voida olettaa, että matkustajalaivavarustamot pysyisivät omillaan pystyssä ilman matkustajia. Tarvitsemme tukea. Jos rajoitustilanne pitkittyy kauan, niin tilanne on taloudellisesti todella huolestuttava. Minullakin on perhe ja kaksi lasta. Olen myös huolissani eläkemaksuista ja siitä, että kauanko työttömyyskassoissa on rahaa."

M/s Finlandialla neljä vuotta kokkina työskennellyt Antti Rautavaara teki viimeisen risteilyn kotilaivallaan Tallinnaan ja lähti sitten kotiin Suonenjoelle lomautettuna. "Tämä on todella surullista. Jokainen tarvitsee työtä. Laivalla työskentelee väkeä ympäri Suomen aina pohjoista myöten. Ei pienillä paikkakunnilla ole mitään vastaavaa työtä tarjolla. Lomautettuna on aikaa, mutta ei uskalla investoida mihinkään, koska emme tiedä palaamme tänne laivalle töihin enää ikinä. Kaikki rahat on laitettava säästöön, jos jotain on. Suomen kansantalous pysähtyy ja yritykset voivat mantereellakin huonosti, kun kukaan ei enää osta mitään."

"Valtiovallan pitäisi tukea merenkulkua sen verran, että nämä alukset pysyvät liikenteessä. Jos laiva jää pois liikenteestä lopullisesti tai ulosliputetaan, se ei enää takaisin palaa. Maailman tilanne on tällä hetkellä epävakaa ja Suomi tarvitsee merikuljetuksia. Niitä ilman maassamme ei ole tavaraa kaupoissa tai tehtaissa. Kotimaista merenkulkua ei saa alasajaa. Matkustusrajoitusten purkaminen ja välitön avaaminen on nopein toimenpide, jolla tilanne saadaan hallintaan ja estetään konkurssit merillä sekä maissa."

Mervi Kilpeläinen työskentelee M/s Finlandian buffetissa tarjoilijana ja myyjänä. Kun aluksen henkilökuntaa lomautettiin, siirtyi hän tekemään töitä M/s Finlandian hyttiosastolle. Kilpeläinen on saanut meriltä leipänsä vuodesta 1981 lähtien. Hän oli vain neljä vuotta välillä maissa, mutta muutoin aina merillä. Aikoinaan hän työskenteli Henry Nielsen -varustamossa. Kilpeläisen viimeinen alus varustamossa oli M/s Narai, joka ulosliputettiin. Alus oli tuolloin Hawaijilla, josta Kilpeläinen palasi kotimaahan takaisin. Kilpeläinen muistelee, että aikoinaan jos jäi työttömäksi oli toisia laivoja, joihin mennä töihin. Tänä päivänä uutta työtä ei enää saa.

Luottamusmies ja Merimies-Unionin valtuuston jäsen Kimmo Riivari on huolissaan alukselta lomautettujen tilanteesta. Hänen mukaansa monet pelkäävät tosissaan työpaikkojensa puolesta. Häntä harmittaa, että valtiovalta ja media eivät kiinnostu riittävästi suomalaisen merenkulun tilanteesta. Tuntuu, kuin huudettaisiin tyhjään metsään vailla mitään vastakaikua. Suomessa ei ole montaa yksittäistä ammattikuntaa, jossa olisi vastaavaa joukkoa lomautettuna yhdellä kertaa näin massiivisesti. "Toivomme todellakin, että valtiovalta heräisi tilanteeseemme. Koko Suomea ei voi sulkea."

M/s Finlandian keittiöön ahertamaan jäi keittiömestari Tuomas Sillanpää. Hän kertoo, että töitä on nyt paljon, kun työt tehdään pienemmällä väellä. Aluksella kiinnitetään hygieniaan erityistä huomiota ja esimerkiksi rekkakuskit ruokailevat omassa tilassaan erillään laivalla muista matkustajista. Laivalla on hyvin turvavälejä ja erittäin väljää matkustaa moneen muuhun liikennevälineeseen verrattuna. Sillanpää on huolissaan suomalaisista merimiehistä. Hänen vaimonsa työskentelee myös merillä Tallink Siljan M/s Baltic Princessillä ja on tällä hetkellä alukselta lomautettuna. Perheessä on lapsia, joten taloudellinen tulevaisuus huolettaa.

Varastomies ja luottamusmies Tomi Lamminen on tuonut asiakkaille tuotetoimituksen kannelle. Miniristeilyt, joilla ei ole maihinnousua Tallinnassa, ovat sallittuja matkustusrajoituksista huolimatta, eikä karanteenivaatimusta Suomeen saapuessa ole. M/s Finlandialle voi siis edelleen lähteä vaikkapa kokousmatkalle tai ihan vain ostoksille. Lamminen lastaa tuotteet valmiiksi turvavälejä noudattaen asiakkaille. Auton parkkeeraaminen laivaan ei maksa mitään, hän kertoo.